Loading

Meriluonto vetää oululaisia puoleensa — Oulun suositut ja salaiset helmet Hanna-riikka karjalainen, jasmin kareinen, aliisa uusitalo, roosa sarajärvi

Oulu on tunnettu sekä teknologiakaupunkina että sen meriluonnon vilpittömästä läheisyydestä. Mutta mitkä paikat Oulussa ovat oululaisille merkityksellisimpiä, ja mitkä paikat ovat ehkä jääneet useille tuntemattomammiksi?

Vinkka Newsin toimitus teki aiheesta kyselyn, joka jaettiin Facebookin Puskaradiossa huhtikuussa. Kyselyyn saatiin yhteensä 132 vastausta. Facebookiin lisättyyn julkaisuun syntyi lisäksi vilkasta keskustelua: kommenttikenttä täyttyi 83 vastauksella.

Meri, tori ja luonto ovat oululaisille tärkeitä

Meri ja luonto ovat lähellä oululaisten sydäntä – ja se näkyy myös kyselyn vastauksissa. Nallikari, Torinranta ja Pateniemen alueet toistuvat ihmisten kirjoituksissa yhä uudelleen.

’’Pitäisi olla aurinkoinen ja lämmin päivä, silloin Nallikarin koko kauneus tulee parhaiten esille. Kävelyreitit Nallikarin lähimaastossa ovat myös mukavat, sieltä aallonmurtajilta lintutornille.’’

Merenranta koetaan paitsi tunnelmalliseksi, myös hyvänä paikkana lenkkeilylle. Vesistöistä Oulujoki nousi vastauksissa esiin kaikista eniten. Myös Kiviniemen Kalasatama keräsi kehuja niin rauhallisen tunnelman kuin suositun lohikeiton vuoksi.

”Meri. Sen takia valitsin aikoinaan Oulun Tampereen sijaan.’’
''Kiviniemen kalasatama, täydellistä kalakeittoa auringon paisteessa meren liplattaessa. Kalasataman aallonmurtajat on meidän perheen vakkarikohde.''

Oululaisten luonnonläheisyys korostuu muuallakin vastauksissa. Meren lisäksi metsä, keskustan puistot ja Hietasaaren alue koetaan merkittävinä.

‘’Metsät, siellä on rauhallista. Hietasaari oli, ennen kuin sieltä alettiin kaataa metsää.”

Vastausten perusteella usea veisi vieraansa tutustumaan Torinrantaan, jossa on mahdollista tervehtiä Toripoliisia sekä nauttia ruoka- ja kahvipaikkojen tarjonnasta. Harmitusta kuitenkin aiheuttaa pitkittynyt rakennustyömaa. Myös Kauppatorina tunnettu Torinranta herättää oululaisissa vahvoja tunteita. Toriin yhdistyvät etenkin muistot lapsuudesta sekä sukulaiset ja vanhat tutut.

”Kauppatori, lapsuusmuistot tulee mieleen, silloin kun tori oli oikea tori eikä mikään juottola, missä ei enää merellisyydestä ole tietoakaan.’’

Keskustasta kivenheiton päässä sijaitseva Pikisaari tunnetaan erityisesti taiteilijoiden ja käsityöläisten kaupunginosana. Vastausten perusteella oululaiset arvostavat sitä, kuinka Pikisaaressa luonto kohtaa vanhan Oulun ja sen ympäristö koetaan rauhoittavaksi. Saaren ympäri kulkeva kävelyreitti onkin suosittu ulkoilupaikka.

’’Hieno ja upea saari, jossa vielä mennyttä aikaa jäljellä. Pikisaaressa yhdistyy luonnon kauneus, meren läheisyys, historia ja kulttuuri.’’

Vastauksien joukossa oli myös hieman yllättäviä, ehkä odottamattomia kohteita. Yksi niistä oli Oulun pääkirjasto, joka koetaan tunnelman lisäksi tärkeänä paikan nostalgisuuden, ja siihen yhdistyneiden lapsuudenmuistojen vuoksi.

Myös Oulun keskusta, kuten rautatieasemalta torinrantaan kulkeva Kauppurienkatu, koettiin tärkeäksi. Osa vastaajista halusi nostaa esiin myös kokonaisen asuinalueen, joita olivat muun muassa Kaukovainio, Heinäpää ja yliopiston alue.

''Keskusta. Lapsena ja nuorena se oli maaginen paikka ja toivoisin että se herää vielä loistoon.''
Vastauksien joukkoon mahtui myös yksi odotetuimmista vastauksista: ''Paska Kaupunni -graffiti on hauska pala kulttuurihistoriaa, joten sen esittelisin.''

Korona laittoi oululaiset liikkeelle

Retkeilyn suosio on noussut omatoimiretkeilijöiden myötä viime vuosina, johon koronavuosi toi vielä oman sysäyksensä. Tällä hetkellä Oulun matkailuneuvonnassa yleisin kysymysten aihe koskee Koitelinkoskia. ‘’Sen saavutettavuus on parantunut Saaga Travelin bussiyhteyden myötä’’, kertoo Oulun Kaupungin matkailuneuvoja Jenni Ronkainen. Koitelinkoski keräsikin kyselyssämme ylistäviä kommentteja

‘’Koitelinkosket. Ihana, kaunis, lapsiperheille sopiva ulkoilukohde. Myös esteettömiä ja helppokulkuisia reittejä. Useita nuotiopaikkoja. Vetää puoleensa kaikkina vuodenaikoina.’’

Ronkainen muistuttaa, että sesonki vaikuttaa vahvasti retkeilykohteiden suosioon. Tällä hetkellä lintutornikohteet ovat suosiossa lintujen kevätmuuton ansiosta.
Perämeren rannikon korkein kohta sijaitsee Virpiniemen Runtelinharjulla, joka kohoaa noin 30 metrin korkeuteen. Liikuntaopistolta harjulle kulkee neljän kilometrin merkattu reitti helppokulkuisessa maastossa.

Viime vuonna julkaistut melontareittikartat laajentavat Oulun kesäkauden retkeilymahdollisuuksia myös vesiteille ja Ronkainen vinkkaakin, että ne tuovat esiin Oulun merellisyyttä ihan uudesta kulmasta.

Retkeilijöille on tiedossa hyviä uutisia myös tulevaisuudessa. Ouluun on suunnitteilla kattava ja laajamittainen maastoliikuntareitti vuodelle 2030. Reitti on tarkoitettu maastopyöräilijöiden, kävelijöiden ja polkujuoksijoiden käyttöön.

Piknikejä keskustan tuntumassa

Luonto on alkanut heräilemään talven jäljiltä eloon ja kevätaurinkokin on muistuttanut lämpimillä säteillään tulevasta. Kysyimme oululaisilta myös, kesää silmällä pitäen, missä on Oulun paras piknikpaikka.

Selkeiksi suosikeiksi nousivat tuttuun tapaan Ainolan puisto sekä Nallikari. Molemmat paikat ilahduttivat maisemillaan sekä laajuudellaan, sillä kohteista löytyy kaikille tilaa levittäytyä. Vastausten joukosta oli havaittavissa, että oululaiset haluavat viettää piknikinsä keskustan lähettyvillä.

‘’Lammassaari, Liian vähän arvostettu paikka aivan keskustan kupeessa, mutta tavallaan omassa rauhassaan.’’

‘’Kuusisaari, Torin viereiset puistot. Hyvä ja keskeinen sijainti!’’

‘’Hollihaan puisto. Ihanan avaraa ja satamasta kuuluu musiikkia ja terva tuoksuu. Vähemmän lintuja haittana.’’

‘’Tylsänä vastauksena Hupisaaret. Mielenkiintoisempana vaihtoehtona Hiirosenojan varsi Hiirosen Frisbeegolfpuiston itäpuolella. Myös Linnansaari olisi hyvä’’

Oulun seudun salaiset helmet

Kyselyymme vastanneiden oululaisten mukaan Oulussa ja sen lähiseuduilla on monen monta paikkaa, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota. Vastauksista ylivoimaisimmiksi nousivat Varjakka sekä mörkökivi, joka sijaitsee Heinäpäässä.

"Oulunsalon Varjakka! Mahtava näkymä, varsinkin pimeimmillä keleillä Oulun valot näkyvät hienosti."

Koskelassa sijaitseva Nasaretin pyhän perheen kirkko sai ääniä komean ulkokuorensa vuoksi. Se on Oulun ainoa katolinen kirkko.

Kaijonharjun kirjaston edessä olevalle "apinapatsaalle" toivottiin lisähuomiota. Patsas on nimeltään Tiedonjano ja se on valmistunut jo vuonna 1987.

“Mörkökivi ehdottomasti, sehän on Oulun napa!”

Luonnon tärkeys korostui myös näissä vastauksissa. Salaisiksi helmiksi nimettiin muun muassa Letonniemen suojelualue, Isokankaan retkeilyalue, Inninkoski sekä Runtelinharju. Vuonna 1994 perustetulle Letonniemen suojelualueelle voi mennä ihastelemaan merenrantaluontoa.

“Inninkoski Ylikiimingissä. Mahtava paikka käydä ulkoilemassa. Kaksi laavua, joissa voi paistaa makkarat. Yksi parhaista kalapaikoista Kiiminkijoessa.”

”Letonniemen luonnonsuojelualue kokonaisuudessaan ja siellä oleva pieni "majakka" Koskelan loisto.”

”Mielestäni kaikkia retkikohteita ja ulkoilureittejä tulisi markkinoida enemmän.”

Kaakkuriin rakenteilla olevan liikuntamaan kuntoportaat mainittiin myös vastauksissa. Portaissa on 145 askelmaa ja keskellä välitasanne, johon voi pysähtyä ihastelemaan maisemaa tai levähtämään hetkeksi.

Lisäksi lintulammen, Linnanmaan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan sekä kuvassa näkyvän Tähtitornin kahvilan koetaan ansaitsevan enemmän huomiota.

Credits:

All the rights reserved Hanna-Riikka Karjalainen, Jasmin Kareinen, Aliisa Uusitalo, Roosa Sarajärvi.