Mongolien retket ja Kiina

Yleistä Mongoliasta

  • Mongolian väkiluku on noin 2,9 miljoonaa
  • Yksi virallinen kieli, mongoli
  • Pääkaupunki on Ulan Bator, jossa noin 900 000 asukasta
  • Pinta-alaltaan noin kolme kertaa Suomen kokoinen
Mongolia kartalla

Mongolien retket ja valloitukset

  • Noin 200 eKr. Kiinan keisari aloitti kiinan muurin rakennuttamisen, jotta pohjoisen kansat kuten mongolit eivät hyökkäisi Kiinan pohjoisille rajoille.
  • 1200-luvulla Tšingis-kaanista tuli mongolien hallitsija, joka valloitti paljon alueita Kiinalta ja koko Aasiasta. Tšingis-kaania pidettiin agressiivisena ja julmana hallitsijana, joka tapatti miljoonia ihmisiä.
  • Ögödei-kaanin aikana mongolit kulkivat Eurooppaan asti, esimerkiksi Puolaan ja Liettuaan. Mutta vuonna 1242 joutuivat vetäytymään Karakorumiin luultavasti Ögödei-kaanin kuoleman vuoksi.
  • Kublai-kaanin aikana mongolisotilaat valloittivat lisää alueita ja vuonna 1268 aloitettu viisi vuotta kestävä Kiinan kaupungin Xiangyangin piiritys tuotti tulosta, kun kaupunki antautui ja mongolit pääsivät vapaasti tunkeutumaan Kiinaan
  • Vuonna 1279 Kublai-kaani valloitti Kiinan ja yllätti alamaisensa ennennäkemättömillä uudistuksilla, kansa sai esimerkiksi teitä, yleisiä kouluja ja uskonnonvapauden
  • Mongolit hallitsivat Kiinaa vuosina 1271-1368, kunnes Kiinan keisari Zhu Yuan-­zhang ajoi heidät pois. Mongolit menettivät myös esimerkiksi Itä-Euroopan alueita Kublai-kaanin kuoltua 1294.

Syitä mongolisoturien voitoille:

  • Tšingis-kaanin mongolisoturit olivat taitavia ratsastajia ja jousiampujia, jotka olivat tottuneet tekemään ratsuillaan nopeita hyökkäyksiä.
  • Valloitusstrategiaan kuului hyvin järjestelty vakoojaverkosto, yllätyshyökkäykset ja valeiskut. Mongolit harhauttivat vastustajiaan tulipaloilla ja hevosten selkään istutetuilla olkinukeilla, jotka loivat vaikutelman suuresta sotajoukosta
  • Kiinalaisten muurit kuitenkin keskeyttivät hyökkäyksiä, jolloin tarvittiin uusia, voimakkaampia aseita, kuten siirrettäviä aitoja, tikapuita, katapultteja ja muurinmurtajia

Mongolit ja Kiina

  • Kiinalaiset pitivät mongoleja barbaareina ja sivistymättöminä moukkina. Mutta mongolitkaan eivät arvostaneet Kiinan kulttuuria etenkään Tšingis- ja Ögödei-kaanin aikaan, vasta Kublai-kaani alkoi arvostaa Kiinan ja muiden maiden kulttuureita ja sai niistä vaikutteita.
  • Vuonna 1368, Kiinan keisari Hongwu alkoi rakennuttamaan kiinanmuuria mongolien paluun estämiseksi.
  • Kiina sopi rauhan mongoleiden ja muiden pohjoisten naapureiden kanssa vuonna 1571 ja avasi muurin portit Kiinaan, eikä hyökkäyksiä tapahtunut vuosikausiin.

Lähteet:

  • http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/mongolia_ratsastettiin_maailmankartalle
  • http://fi.unionpedia.org/c/Kiina/vs/Mongolivaltakunta
  • http://historianet.fi/tekniikka/rakennushankkeet/kiinan-muuri-karusta-puolustusrakennelmasta-tuli-turistikohde
  • http://historianet.fi/sota/suuret-sotapaallikot/kublai-kaani-maailman-mahtavin-mies
  • https://fi.wikipedia.org/wiki/Mongolia
  • Google kuvahaku: http://ieas.berkeley.edu/images/mi/main6.jpg http://image.insider-journeys.com/find-a-tour/mongolia.jpg http://create.adobe.com/content/microsites/inspire/2015/1/29/the_making_of_the_title_sequence_for_netflix_s_marco_polo/_jcr_content/article-marquee.img.jpg/1443364032160.jpg

Credits:

i do not own the photos

Made with Adobe Slate

Make your words and images move.

Get Slate

Report Abuse

If you feel that this video content violates the Adobe Terms of Use, you may report this content by filling out this quick form.

To report a Copyright Violation, please follow Section 17 in the Terms of Use.