Loading

Haastattelussa Gunnar Björnsson teksti: erik rosendahl

Gunnar Björnsson ja Garri Kasparov Fischerin haudalla v. 2014.

Kun Islanti ja shakki mainitaan samassa lauseessa, useimmille meistä tulee mieleen kesän 1972 tapahtumat Fischerin ja Spasskin MM-ottelun tiimoilta.

– Minulle Fischerin maailmanmestaruus tuli hieman liian aikaisin, olinhan tuolloin vasta viisivuotias, kertoo Islannin shakkiliiton puheenjohtaja Gunnar Björnsson.

Mutta kun Spasski viisi vuotta myöhemmin palasi Reykjavíkiin, Gunnar oli vaikuttunut:

– Sain todistaa kahden herrasmiehen rehtiä kamppailua MM-ehdokasottelussa. Vlastimil Hort tyri viimeisen pelin tappiokseen ja hävisi ottelun yhdellä pisteellä.

Ystävykset viihtyivät satujen saarella toista kuukautta, jona aikana sattui kaikenlaista. Spasski joutui pieneen leikkaukseenkin, ja Hort käytti luppoaikansa simultaanin merkeissä. Kun ottelu oli ohi, tšekkisuurmestari rikkoi maailmanennätyksen pelaamalla samanaikaisesti peräti 550 pelaajaa vastaan.

Omia elämänvalintoja viitoittavien esikuvien merkitystä ei pidä väheksyä shakissakaan:

– Spasski sai sankarin vastaanoton palatessaan Islantiin. Hänellähän ei ollut MM-ehdokaspaikkaa Manilan alueidenvälisessä turnauksessa tapahtuneen epäonnistumisen jälkeen, mutta Fischerin luovuttua kruunustaan paikka avautui.

Hort olisi voinut vaatia luovutusvoittoa vastustajan ollessa toipilaana, mutta sille tielle tšekki ei halunnut lähteä. Yhtä reilustihan Spasski oli toiminut Fischerin oikutellessa MM-ottelun alussa.

Myöhemmin Spasski kutsuttiin vielä Islannin nuoren olympiajoukkueen valmennustehtäviin. Yhdessä vieläkin suuremman työn tehneen suurmestarikollegansa Aleksei Suetinin kanssa hän sai todistaa Islannin menestyvän hienosti:

– 1980-luku oli fantastista aikaa. Dubaissa 1986 olympiajoukkueemme oli viides, kuusi vuotta myöhemmin Manilassa yhtä komeasti kuudes, muistelee Björnsson.

Menestyksen taustalla oli paitsi poikkeuksellisen lahjakas pelaajapolvi myös valtion suopeus shakkia kohtaan:

– Suurmestarit ovat Islannissa saaneet pelata työkseen. Palkka on tullut valtiolta.

53-vuotias Gunnar Björnsson kertoo elämänsä täyttyneen shakilla tuosta Spasski–Hort-ottelusta alkaen:

–Aloitin Taflfélag Reykjavíkur -shakkikerhon johtokunnassa 19-vuotiaana vuonna 1986. Kuusi vuotta myöhemmin minut valittiin Islannin shakkiliiton hallitukseen. Liiton puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2009 lähtien.

Perinteikäs, neljä suurmestaria kasvattanut reykjavíkiläiskerho perustettiin lokakuussa 1900 eli se täyttää tänä syksynä komeat 120 vuotta:

– Kyllähän meillä vanhoja shakkikerhoja on. Yhä toimivista kerhoista toiseksi vanhin on Skákfèlag Akureyrar, joka sai viime vuonna 100 vuotta täyteen.

Kerhojen nimissä kiinnittyy huomio shakkia tarkoittavan ’skák’-sanan vanhempaan synonyymiin ’tafl’:

– Islanti lienee yksi harvoista kielistä koko maailmassa, jossa shakin pelaamiseen on oma verbinsä. Me emme pelaa (’spila’) vaan ’tefla’, mikä nimenomaisesti tarkoittaa vain shakin pelaamista.

Shakkiromantikko voisi kaiken tämän perusteella luulla, että Islannissa aivan kaikki pelaavat shakkia päivät pääksytysten:

– Näin ei todellakaan ole laita. Muistan omilta kouluajoiltani 70-luvulta, että itse asiassa hyvin harvat olivat kiinnostuneita shakista. Nyt se tuntuu vähän hassulta, sillä ystäväpiirini koostuu lähes yksinomaan shakki-ihmisistä, naurahtaa Björnsson.

Vähäisestä väestöpohjasta huolimatta lupaavia pelaajia on toki kaiken aikaa näköpiirissä:

– Nuorimmissa ikäryhmissä, 8–12-vuotiaissa, on joitakin lahjakkuuksia, jotka toivon mukaan pääsevät vielä pitkälle. Ja odotamme paljon myös Vignir Vatnar Stefánssonilta, joka on syntynyt vuonna 2003.

Vignir kuuluu niihin paikallisiin kykyihin, jotka ovat hyötyneet suuresti vuosittain järjestettävästä Reykjavík Openista.

Turnaus on Björnssonin lempilapsi:

– Paljon on tullut kovia kisoja järjestettyä, kuten Euroopan joukkuemestaruuskilpailut 2015, mutta kaikkein ylpein olen siitä, miten suotuisasti Reykjavík Open on kehittynyt 2010-luvulla, kun olen ollut sitä järjestämässä. Se on tätä nykyä yksi maailman arvostetuimmista turnauksista.

Vetovoimaa lisää ainutlaatuinen pelipaikka, vuonna 2011 valmistunut musiikkitalo Harpa:

– Harpasta on vaikeaa keksiä vikoja. Kaikki siinä on hyvää: tilaa on runsaasti, näköalat hyvät, keskeinen sijainti: Voisi jopa sanoa, että koko maailmasta ei löydy parempaa tilaa avoimen turnauksen järjestämiseen, hehkuttaa Bjönsson.

Reykjavík Openin lähtölaukauksena pidetään vuoden 1964 turnausta, olkoonkin että se vielä tuolloin pelattiin suljettuna kutsukilpailuna:

– Neuvostoliitosta kutsuttiin naisten maailmanmestari Nona Gaprindašvili ja Mihail Tal, joka voittikin turnauksen ikimuistoisella tuloksella 12,5 / 13. Svetozar Gligorić tuli toiseksi ja meidän ensimmäinen suurmestarimme Friðrik Ólafsson kolmanneksi.”

Björnsson nimeää juuri Talin ja Ólafssonin suosikkipelaajikseen:

– Friðrik täytti alkuvuodesta 85 vuotta! Hän on yhä hyvässä kunnossa.

Friðrik oli luonnollisesti mukana myös vuonna 1982, jolloin Reykjavíkin kansainvälinen turnaus varsinaisesti muuttui avoimeksi:

– Vuoteen 2008 asti Reykjavík Open järjestettiin joka toinen vuosi, siitedes vuosittain. Tänä keväänä jouduimme kisan valitettavasti perumaan.

Loputtoman tarmokkaalla Gunnar Björnssonilla on jatkossakin suuria suunnitelmia, joita ei edes korona voi estää, korkeintaan hidastaa:

– Ensi vuonna olisi tarkoitus pelata henkilökohtaisesta Euroopan mestaruudesta täällä Reykjavíkissa. Ja kun vuonna 2022 tulee kuluneeksi 50 vuotta Fischerin ja Spasskin MM-ottelusta, Reykjavík voisi toistamiseen toimia MM-ottelun näyttämönä.

Björnsson myöntää, että suurhankkeessa riittää pohdittavaa:

– Paljon rahaahan se vaatii. Viimeistään ensi vuonna on päätettävä, onko hakuprosessi realistinen. Kunhan nyt ensin saataisiin tälle vuodelle kaavailtu ottelu pelatuksi!

Mikäpä siinä, onhan Islanti aina vetänyt puoleensa shakin suurimpia nimiä. Oheisessa valokuvassa Fiden puheenjohtajaksi kampanjoinut Garri Kasparov piipahti Reykjavíkissa ja tuli käyneeksi Björnssonin kanssa Bobby Fischerin haudalla:

– Kuva on Bobbyn syntymäpäivältä, vuosi on 2014.

Gunnar Björnsson ei monista maanmiehistään poiketen ollut innostunut Fischeristä:

– Tietenkin arvostan häntä shakinpelaajana, ihmisenä en niinkään. En vain voi hyväksyä hänen puheitaan muun muassa juutalaisista. Tästä syystä en halunnut häntä tavata kertaakaan sinä aikana minkä legenda täällä vietti.