Loading

Ilmastonmuutos Tavallisen perheen mahdollisuus vaikuttaa

Jätteiden lajittelu

Oikein tehnyt jätteiden lajittelu säästää ympäristöä ja luontoa. Jätteiden lajittelun tavoitteena on lisätä jätteiden hyötykäyttöä ja vähentää ympäristöongelmia, joita syntyisi jos kaikki roskat joutuisivat samaan paikkaan. Jätteet siis lajitellaan, jotta niitä voidaan käyttää uudestaan ja näin jätteiden määrä myös vähenee.

Joka kodin lajitteluohjeet. Seuraathan lajitellessasi opasteita ja tunnuksia.

TEHTÄVÄ 1: Jätteiden lajittelu

Tehkää tehtävät ryhmissä ja kirjoittakaa vastaukset ylös.

  1. Tutkikaa ryhmässä edessänne olevia jätteitä. Mitä jätteitä näette?
  2. Lajitelkaa jätteet niille kuuluviin astioihin. Miksi lajittelitte jätteet juuri näin?
  3. Miksi jätteiden lajittelu on tärkeää?
  4. Ottakaa lajitelluista jätteistä kuva.
Jätteiden lajittelu on tärkeää.

Ilmastoteot

Mikä ihmeen ilmastoteko? Jokainen meistä voi vaikuttaa omilla teoillaan ympäristöön ja ilmastonmuutokseen. Ilmastoteko on jokin teko ilmaston puolesta, tai lupaus tehdä se. Voit esimerkiksi olla heittämättä ruokaa roskiin, tai sitten vain keskustella ilmastonmuutoksesta kotona tai kavereiden kanssa. Pienikin teko ympäristön vuoksi on hyödyllinen.

Lista ilmastoteoista:

  1. Sammutan turhat valot kotona.
  2. Sammutan television, kun lopetan katsomisen.
  3. En heitä ruokaa roskiin.
  4. Pyöräilen tai kävelen kouluun tai kaverille.
  5. Kerään maahan jätettyjä roskia roskikseen.
  6. Lajittelen roskat oikeisiin roskiksiin.
  7. Suljen vesihanan hampaidenpesun ajaksi.
  8. Matkustan junalla tai bussilla.
  9. Kierrätän vaatteita tai tavaroita, joita en enää tarvitse.
  10. Korjaan rikkinäisen tavaran.

TEHTÄVÄ 2: Ilmastoteot

Tehkää tehtävät ryhmissä ja kirjoittakaa vastaukset ylös.

  1. Listalla on esimerkkejä ilmastoteoista. Valitkaa ryhmässä yksi ilmastoteko.
  2. Luokaa tilanne ilmastoteosta ja ottakaa tilanteesta kuva.
  3. Miettikää, miksi kyseinen ilmastoteko on tärkeä.
Lajittelen jätteet niille kuuluviin roskiksiin.

Ekologinen arki

On haastavaa tietää, mitkä valinnat ovat ympäristön kannalta parhaita. Meidän kaikkien tulisi arkipäiväisessä elämässä tehdä tällaisia valintoja, jotka säästävät luontoa. Monet eivät kuitenkaan tiedä, mitä näillä valinnoilla tarkoitetaan. Hyvin arkipäiväisilläkin asioilla on vaikutus ympäristöön. Esimerkiksi: kannattaako kaupassa valita muovikassi vai kangaskassi? Siinäpä vasta pohdittavaa.

TEHTÄVÄ 3: Ekologisuus

Tehkää tehtävät ryhmissä ja kirjoittakaa vastaukset ylös.

  1. Pöydällä on lappuja, joissa lukee jokin asia/esine. Miettikää ryhmässä mitkä näistä asioista/esineistä ovat ympäristön kannalta hyviä ja mitkä huonoja.
  2. Miksi jaoitte asiat/esineet juuri niin kuin jaoitte. Kirjoittakaa vastaukset ylös.
  3. Ottakaa kuva asioiden/esineiden jaottelusta.

Hiilijalanjälki

Hiilijalanjäljellä kuvataan ihmisen toiminnan aiheuttamia ilmastopäästöjä eli sitä, kuinka paljon jokin toiminta tekee haittaa ympäristölle. Yleiset asiat, joista ihmisten hiilijalanjälkeä mitataan on asuminen, tavarat ja kulutus, liikenne ja matkailu sekä ruoka. Hiilijalanjälkeä voidaan mitata esimerkiksi siitä, paljonko autolla ajaminen kuluttaa luontoa. Hyvillä valinnoilla voidaan pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja säästää luontoa.

TEHTÄVÄ 4: Hiilijalanjälki

Tehkää tehtävät ryhmissä ja kirjoittakaa vastaukset ylös.

  1. Seiso paperin päällä ja piirrä kumpikin jalanjälkesi paperille.
  2. Kirjoita toiselle jalanjäljelle yksi asia, mitä jo teet luonnon hyväksi.
  3. Kirjoita toiselle jalanjäljelle yksi asia, jota aiot tehdä luonnon hyväksi tästä eteenpäin.
  4. Voit värittää ja koristella jalanjälkiä, jos haluat. Voit myös esimerkiksi piirtää kirjoittamasi asian jalanjälkeen.
  5. Leikkaa jalanjäljet irti. Ota kuva jalanjäljistä.
  6. Kaikkien jalanjäljet asetetaan peräkkäin niin, että ne muodostavat polun. Ottakaa kuva jalanjäljistä.

Sähkön säästäminen

Energian ja sähkön säästäminen on tärkeää ilmastonmuutoksen hillinnän ja energian saatavuuden turvaamisen takia. Sähköä tuotetaan monin eri tavoin. Esimerkiksi tuulivoima ja vesivoima ovat uusiutuvia energiamuotoja, jotka kuluttavat vähemmän luontoa. Nämä energiamuodot eivät riitä sähkön tuottamiseen, joten tarvitaan voimalaitoksia, jossa poltetaan esimerkiksi hiiltä ja siitä syntyy sähköä. Tämä kuitenkin kuluttaa luontoa ja mitä enemmän käytämme sähköä, sitä enemmän se myös kuormittaa luontoa. Sähköä säästämällä hillitsemme ilmastonmuutosta.

TEHTÄVÄ 5: Sähkön säästäminen

Tehkää tehtävät ryhmissä ja kirjoittakaa vastaukset ylös.

Keskustellaan aluksi kysymyksistä 1-3. Vastaukset voi myös kirjoittaa ylös

  1. Mitä videossa tapahtui?
  2. Miksi toinen mies oli järkyttynyt?
  3. Mitä talosta lähtevän miehen olisi pitänyt lähtiessään tehdä?
  4. Kirjoittakaa ryhmässä tietoisku, miten voitte itse säästää sähköä kotona. Kirjoittakaa otsikoksi "Näin me säästämme sähköä".
  5. Voitte myös halutessanne ottaa aiheeseen liittyvän kuvan.

Credits:

Created with images by Rachel Bradshaw - "Urban Wildlife " • Michael Jin - "Cardboard boxes tied up for recycling." • Christian Wiediger - "untitled image" • Jasmin Sessler - "untitled image" • L.W. - "Iceland icebergs in water" • Gervyn Louis - "untitled image" • Les routes sans fin(s) - "untitled image" • Rahul Bhogal - "untitled image" • Griffin Wooldridge - "untitled image" • Bernard Hermant - "untitled image" • Diz Play - "Castiglione del Lago lights"