Loading

Ruotsin / Saksan kielioppia toiminnallisesti la 27.4.2019 (ruotsi) - su 28.4.2019 (saksa) Juteinikeskus, Hattula

Kieliopin ymmärtäminen ja syvällinen oppiminen eli se, että osaa soveltaa sitä kaikessa kielenkäytössä on oppijoille haastavaa. Kieliopin konkretisoiminen ja visualisoiminen auttaa suurta osaa oppijoista hahmottamaan kielen rakennetta ja esimerkiksi taivutuksia paremmin. Taktiilis-toiminnallinen kieliopin opetus perustuu siihen, että asioista tehdään konkreettisempia, asiat opitaan esimerkiksi käden liikkeen kautta.
artikkelisanojen harjoittelua

Tule mukaan Hattulassa Juteinin koululla 27.4. ja/tai 28.4.2019 järjestettävään koulutukseen, jossa osallistujat perehtyvät laajasti kieliopin opettamiseen toiminnallisuuden keinoin. Osallistujat tutustuvat kouluttajan omassa työssään käyttämiin taktiilisiin kielioppiharjoituksiin ja laativat valmiiden ideoiden ja ohjeiden pohjalta runsaat määrät omaan opetukseensa soveltuvia taktiilisia harjoituksia.

Huom! Voit osallistua halutessasi joko vain toiseen päivään tai molempiin päiviin. Vaikka koulutuksen esimerkit ovatkin ruotsia tai saksaa, niitä on toki helppo käyttää soveltuvin osin muissakin kielissä eli tervetulleita ovat myös muiden kielten opettajat sekä S2 ja erityisopettajat.

Kouluttaja

Vuoden kieltenopettaja 2017 Heini Syyrilä

Parolan yhteiskoulun ja lukion ruotsin ja saksan lehtori

Koulutuspaikka

Koulutuspaikka Juteinikeskus sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Hattulassa osoitteessa Opinkuja 2 13720 Parola. Pääset sinne autolla, kaukoliikenteen busseilla (vt 3 ramppi 27) tai paikallisjunalla (Asema: Parola). Mikäli saavut pikajunalla Hämeenlinnaan, pääset kätevimmin perille paikallisliikenteen bussilinjoilla 5 ja 10.

Koulutuspaikka merkitty nuolella, paikallisliikenteen bussipysäkit S-marketin kohdalla Kinnalantiellä.

Aikataulu

Koulutus alkaa molempina päivinä klo 9.30 ja päättyy klo 16. Päivän aikana nautitaan lounas ja iltapäiväkahvit.

Hinta: Koulutuksen hinta on 200 €/1 päivä (ALV 38,71 €) ja 300 €/2 päivää (ALV 58,06 €). Hinta sisältää koulutuksen (7/14 t), runsaan määrän materiaalia, lounaan sekä iltapäiväkahvin/teen. Hinta ei sisällä matkoja eikä majoitusta. Osallistujalla on oltava mukana omat sakset, erilaisia tusseja, kyniä sekä liimaa ja teippiä. Lisäksi mukana on oltava oma kannettava tietokone, pelkällä tabletilla ei pärjää. Osallistujia kehotetaan keräämään myös itse materiaalia, jotta sitä varmasti on tarpeeksi kaikkien ideoiden toteutukseen.

Ilmoittautuminen: Jos osallistut koulutukseen molempina päivinä, ilmoittaudu sen kielen ryhmään, johon ensisijaisesti haluat ja merkitse lisätiedot kohtaan tieto siitä, että osallistut myös toiseen päivään. Koulutus voidaan toteuttaa myös vain toista kieltä koskevana jos ilmoittautuneita ei toiseen kieleen tule tarpeeksi. Koulutukset toteutuvat, jos ilmoittautuneita per ryhmä on 15 henkilöä. Ilmoittautuminen on 8.4. mennessä. Koulutuksen toteutumisesta ilmoitetaan ilmoittautumissivulla heti kun vähimmäismäärä on tullut täyteen.

Koulutusvahvistus: Kaikki koulutukseen pääsevät saavat sähköpostiinsa koulutusvahvistuksen viimeistään 9.4. Huom! Jos et ole saanut ilmoittautumisen yhteydessä välittömästi viestiä ilmoittautumisen vastaanottamisesta tai koulutusvahvistusta viimeistään 9.4., olethan yhteydessä!

Laskutus: Koulutuksen laskutus tapahtuu sähköisen laskutusjärjestelmän kautta. Mikäli koulutuksen maksaa kaupunki/kunta, selvitäthän ennen ilmoittautumislomakkeen täyttämistä sähköisen laskutusosoitteen (OVT numerosarja), jota lähes kaikki kunnat jo käyttävät. Mikäli koulutuksen maksaa osallistuja, tulee lasku sähköpostin liitteenä annettuun sähköpostiosoitteeseen. Laskua ei ole mahdollista maksaa osissa. Laskun lähettämisen jälkeen tulleista laskutusosoitteen muutoksista peritään erillinen laskutuslisä, joten ilmoitathan laskutusosoitteesi muutoksen viimeistään 10.4.

Peruutusehto: Ilmoittautuminen on sitova. Jos osallistuja on syystä tai toisesta estynyt tulemaan koulutukseen, hän voi osallistua Digiopetus Syyrilän vastaavaan koulutukseen myöhemmin tai hän on hän itse velvollinen järjestämään tilalleen toisen henkilön. Koulutukseen ei siis ole listaa varalla olevista. Laskutus siirtyy tilalle tulevalle henkilölle sitten, kun hän on jättänyt oman ilmoittautumisensa sähköpostilla osoitteeseen koulutus(@)kieltenopetus.fi

Lämpimästi tervetuloa koulutukseen!

Created By
Heini Syyrilä
Appreciate

Report Abuse

If you feel that this video content violates the Adobe Terms of Use, you may report this content by filling out this quick form.

To report a copyright violation, please follow the DMCA section in the Terms of Use.