Tapaamiseen saapuu hyväntuulinen mies tarkkaavainen ja ystävällinen katse silmissään. Teemu Heikkinen, 40, on elänyt elämäänsä lain molemmin puolin ja kantaa edelleen menneisyyden painoa harteillaan. Hän on kuitenkin onnistunut kääntämään rankan menneisyytensä voimavaraksi.
Aloita tarina klikkaamalla videoon.
“Minähän ne valinnat silloin tein, ja sain vahinkoa aikaan sekä muille että itselleni”, aloittaa Heikkinen kertomuksensa liki vuosikymmenen takaisista tapahtumista.
Elettiin vuotta 2009. Heikkinen oli tehnyt pitkän uran ahtausalalla, kunnes loukkaantuminen pakotti hänet väistymään syrjään työtehtävistä. Ahkerassa työläisperheessä kasvaneelle Heikkiselle liika vapaa-aika ei tehnyt hyvää. Samoihin aikoihin silloinen avioliitto veteli viimeisiään, vaikka perheeseen oli juuri syntynyt poikavauva.
“Lääkärin tuomion jälkeen ehdin miettiä uudelleen kouluttautumistakin, mutta sittenhän se karkasi lapasesta. Omat tarpeet tuntui silloin menevän kaiken muun edelle”, muistelee Heikkinen mietteliäänä, ja kertoo, että työttömyys, ero ja itsekkyys ajoivat häntä päihteiden ja rikosten tielle.
Heikkisen ensimmäiset huumausainekokeilut sijoittuvat kauas nuoruuteen, 12-14-vuoden ikään. Huumekokeilut lähtivät kaveriporukasta.
“Eihän se lopputulos ole paras mahdollinen, kun parikymmentä paukapäätä pyörii samassa klimpissä. Olihan siinä sitä porukan painostusta, vedettiin siksi, koska kaveritkin”, hymähtää Heikkinen, ja toteaa samaan hengenvetoon, ettei sellainen elämä ollut mitenkään mahtavaa, niin kuin leffoissa annettiin ymmärtää.
Päihteinen arki oli jotain ihan muuta.
“Sairaaksihan sitä ihminen itsensä siinä tekee. Vankilakierre, eri mittaisia ja eri muotoisia vankilatuomioita, vankilomilta palaamatta jättämisiä ja kaikkea mitä tuommoiselle uralle yleensä mahtuu”, Heikkisen luettelo ei ole välttämättä kaunista kuultavaa, mutta mies itse toteaa, että näistä asioista on tärkeä puhua. Hän haluaa toimia varoittavana esimerkkinä.
Heikkinen kokee, että päihdeongelma on seurannut häntä läpi elämän, kunnes hän viimein pystyi lopettamaan huumeiden käytön reilut kaksi vuotta sitten.
“Se oli oikeastaan se käännekohta, kun pääsin Krisille suorittamaan loppuja tuomioita yhdyskuntapalveluna. Myös ikä on tuonut järkeä, harkintakykyä ja varmuutta”, miettii Heikkinen.
Kris ry on järjestö, joka muun muassa auttaa vankilasta vapautuvia irtaantumaan päihde- ja rikoskierteestä.
Yhdyskuntapalvelun muututtua kuntouttavaksi työtoiminnaksi on Heikkinen alkanut toimimaan Kris ry:llä myös kokemusasiantuntijana. Ensimmäisen luennon aiheena oli huumeiden negatiiviset vaikutukset. Niitä Heikkisellekin ehti kertyä monenlaisia.
“Kaikillahan on oma tarinansa, ja kyllähän itsellenikin silloin huonona kautena sattui ja tapahtui. Se viimeisin pidempi, kahdeksan kuukauden mittainen vankilareissu, laittoi miettimään ja pistämään asiat tärkeysjärjestykseen. Sitä alkoi miettiä, minkä ikäinen nyt on ja mitä niistä hommista on jäänyt käteen”, Heikkinen syventyy muistoihin.
Heikkinen myös painottaa, ettei rikoskierrettä saa poikki, ellei sitä itse halua. Muilta voi toki saada apua, mutta muutoksen on lähdettävä itsestä, jotta se olisi pysyvä.
Itselle on myös osattava antaa anteeksi. “Eihän se itsensä ruoskiminen mihinkään johda, tai pahimmillaan se johtaa siihen, että sitä hommaa jatkaa”, Heikkinen miettii.
“Olen vihdoin saanut kaikki tuomiot lusittua, joten sekin helpottaa päätöksen tekoa, en halua enää rikosrekisteriä. Nyt on saatu pöytä puhtaaksi.”
"Mittarissakin jo sen verran vuosia, että pitää ajatella muitakin ihmisiä eikä pelkästään omaa napaa”, Heikkinen sanoo ja katsahtaa nykyistä avovaimoaan ja kaksivuotiaan poikansa äitiä.
Jenni, 31, on käynyt läpi samankaltaisen menneisyyden, kuin Heikkinen. Pariskunta kokee, että samanlaisten ongelmien ja kokemusten vuoksi toista on helpompi ymmärtää ja toiselle osaa antaa tarvittaessa tilaa. Heikkinen onkin kiitollinen siitä, että on löytänyt Jennin rinnalleen.
“Lapset ja perhe on nyt se ykkösasia, tavallinen arki ja muutama ihminen ympärillä, joihin pystyy luottamaan. Nyt niistä osaa nauttia”, Heikkinen hymyilee.
Klikkaa videota jatkaaksesi tarinaa.
Credits:
Eija Eskola