Kun sastamalalainen Timo Nurmi alkuvuodesta 1975 muutti Osloon, Norjassa ei ollut yhtäkään suurmestaria. Suomi sai myöhemmin samana vuonna ensimmäisensä, kun taas norjalaisten odotus kesti 80-luvun puoliväliin:

– Tuolloin ei huippupelaajista edes haaveiltu, ja pelkkä ajatuskin norjalaisesta shakin maailmanmestarista tuntui vielä 90-luvun lopulla toivottoman kaukaiselta, Nurmi muistelee.

Tänään kaikki on toisin. Magnus Carlsen istuu tukevasti valtaistuimellaan, ja hänellä on suurmestarikollegoita kotimaassaan pitkälti toistakymmentä. Niistä puolen tusinaa on saanut arvonsa 2010-luvulla:

– Juuri kärjen taso on noussut Carlsen-buumin ansiosta todella paljon. Eri lähteistä on tullut rahaa shakkiin ja valmennukseen on panostettu aikaisempaa enemmän. Uusia shakkikerhojakin on perustettu etenkin Carlsenin ensimmäisen MM-ottelun innostamana.

Shakki saa Norjassa myös medianäkyvyyttä aivan uudella tavalla:

– Kaikki MM-ottelut on näytetty suorana valtion TV-yhtiön NRK:n kanavilla, ja parhaimmillaan lähetyksillä on ollut miljoonayleisö. Se on aivan uskomaton luku. Kaikki katselijat eivät edes osaa pelata shakkia, naurahtaa Nurmi.

Jo Magnuksen suurmestariksi tulo vain 13-vuotiaana huomioitiin näyttävästi:

– Carlsen päätyi maan suurimman päivälehden Aftenpostenin etusivulle. Edellisen kerran shakki oli paistatellut etusivuilla kolmisenkymmentä vuotta aiemmin Fischerin ja Spasskin ansiosta.

Ensimmäisen MM-ottelun aikoihin sattui jopa seuraavaa:

– Magnuksen menestys on sittemmin saanut kaupatkin valmiustilaan, sillä vuonna 2013 shakkitarvikkeet vietiin käsistä eivätkä kaikki halukkaat saaneet ostetuksi toivomiaan joululahjoja. Asiaa ei auttanut edes ulkomailta tilaaminen, niin suurta oli kysyntä.

Osloon muuttaessaan Nurmi itse asiassa palasi synnyinkaupunkiinsa:

– Isäni opiskeli täällä 50-luvulla eläinlääkäriksi, kuten tuolloin oli tapana. Helsingissä saattoi näet suorittaa vain osan tutkintoa ja loput käytiin täydentämässä ulkomailla. Oslon ohella suomalaisten suosimia yliopistoja olivat Tukholma ja Hannover.

Norjaan nuoren miehen toivat akateemiset opinnot:

– Olin oikeustieteellisen pääsykokeissa, joissa tärväsin mahdollisuuteni vaihtamalla loppuhetkien aikapulassa kaksi vastausta oikeista vääriksi. Setäni norjalaiselta vaimolta sain tietää, että Oslon ”oikikseen” pääsisi ilman koetta.

Voisi ajatella, että hyppäys suomalaisesta pikkukaupungista Norjan pääkaupunkiin vaatii melkoista sopeutumista. Tällöin shakki tuli apuun:

– Sain kuulla, että opiskelijoilla on oma shakkikerho Akademisk sjakklubb (ASKO). Pari kolme päivää saapumiseni jälkeen astelin kerhoon, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi pikapelin lomassa. Vähän myöhemmin pelasin jo ASKO:n kakkosjoukkueessa Oslon alueen mestaruussarjaa, joka tunnettiin St Olavs Cupina. Osallistuin pari kertaa myös Oslon mestaruusturnaukseen, jonka kierrokset käytiin maanantaisin yliopiston kahvilassa.

Vaikka opinnot jäivät aikanaan kesken, shakkia Nurmi ei hylännyt:

– Viihdyin shakinpelaajien parissa. Samanlaista yhteyttä en koskaan saanut opiskelijatovereihini.

ASKO:a Nurmi edusti kahteenkin otteeseen runsaan kolmenkymmenen vuoden ajan oltuaan välillä Brugata-nimisen, nyt jo lakkautetun shakkikerhon jäsenenä:

– ASKO:lle oli kova isku menettää yliopistolla sijainnut legendaarinen kerhohuone. Henkilökohtaisesti suivaannuin kerhon jäsenille vuonna 1989, kun jouduimme lähtemään säilymisen kannalta tärkeään vierasotteluun vajaalla joukkueella. Halusin siirtyä muualle.

Nykyinen kerho Kampen på Brettet pelaa 3. divisioonassa:

– Liityin siihen vuonna 2011 lähinnä mukavuussyistä, sillä kokoonnumme paljon lähempänä asuinpaikkaani kuin ASKO. Lisäksi tuntui hivenen hassulta edustaa yli 50-vuotiaana kerhoa, jossa pyörii nuoria opiskelijoita.

Norjan shakkielämässä tapahtui 70–80-luvuilla paljon kaikenlaista, kun yksistään Gausdalista tuli käsite Arnold Eikremin ansiosta. Lisäksi maassa nähtiin useita supertähtiä:

– Kun OSS vuonna 1984 juhli 100-vuotistaan taivaltaan, kerho kutsui juhlaturnaukseensa kovia nimiä Anatoli Karpovista alkaen. Kävin pelejä seuraamassa ja juttelin samalla monesti Eikremin kanssa. Ja vuotta aiemmin Boris Spasski oli pelannut Gjøvikin turnauksessa.

Lähempää tuttavuutta maailmanhuippuihin Nurmi pääsi tekemään kohdatessaan Viktor Kortšnoin simultaanissa:

– Elettiin kevättä 1978 eli Baguio Cityn MM-otteluun oli vielä jokunen kuukausi aikaa. Päädyimme loppupeliin, jossa molemmilla oli torni mutta minulla viisi sotilasta Kortšnoin yhtä vastaan. Voitto mielessäni, kun vain kaksi pelaajaa oli jäljellä ja piti siirtää nopeasti koska Kortšnoi tuli heti takaisin, tein pahan virheen ja onnistuin häviämään. MM-ottelija hävisi 30 vastustajastaan vain kahdelle neljä ja puoli tuntia kestäneessä rupeamassa. Ainoan kerran elämässäni olin milteipä masentunut pelin jälkeen, mutta se meni lopulta ohi. Sain jopa Kortšnoin nimikirjoituksen, mikä olisi taatusti jäänyt saamatta mikäli olisin voittanut, niin paljon hän häviämistä vihasi.

Samana vuonna Nurmi debytoi Norjan mestaruusturnauksen toiseksi ylimmässä luokassa eli mestariluokassa. Vuosien mittaan startteja kertyi puolen tusinaa eri puolilla pitkulaista maata pohjoisen Kirkenesiä myöten.

Norjan mestaruusturnausta voi verrata meikäläiseen pikapelin joukkue-SM:een, pelaajia on paljon eri luokkiin jaettuna, on eliitti- ja mestariluokka joiden lisäksi numeroluokat 1–5 sekä tätä nykyä myös kaksi senioriluokkaa ja viisi nuorten sarjaa:

– Parhaan tulokseni tein vuonna 1984, kun tulin mestariluokassa kolmanneksi ja menetin nousun eliittiluokkaan vain vertailun turvin. Tulosluettelosta löytyy melko monta kovaa nimeä jäljestäni, Nurmi muistelee.

Shakkiin sastamalalainen koulupoika oli tutustunut kaverinsa luona syksyllä 1965:

– Shakissa kiehtoi se, että siinä onnella ei ollut samanlaista merkitystä kuin muissa tuntemissani peleissä. Taitolaji veti puoleensa.

Myöhemmin hän sai selville, että luokkatoveri Kimmo Kantele pelasi shakkia:

– Aloimme pelailla ja miettiä kerhoon liittymistä. Se tietysti jännitti ja askarrutti, miten kovan vastuksen saisimme kokeneemmilta nimiltä.

Vuosi 1970 merkitsi kaveruksille huimaa edistymistä:

– Kohtasimme ensin simultaanissa Sastamalaan tulleen Heikki Westerisen ja myöhemmin keväällä osallistuimme Viialassa yhteisliittoturnaukseen. Siihen meidät ilmoitti isäni serkku Aatos Haapanen, Aamulehden shakkitoimittaja ja turnausjärjestäjä. Näin pääsimme sisään shakkipiireihin jo ennen kuin liityimme Vammalan Shakkikerhoon, mikä tapahtui vasta syyspuolella.

Westerisen oli tuonut paikkakunnalle Pekka Ahonen, kerhon ensimmäinen shakkimestari ja johtohahmo, joka kuoli tänä kesänä 90-vuotiaana:

– Pekkaa en vielä kerhon syysturnauksessa onnistunut ohittamaan, mutta muutoin sain kilpauralleni lentävän lähdön sijoittumalla kisassa toiseksi.

Vammalan Shakkikerho oli Ahosen johdolla osallistunut vuodesta 1964 alkaen pikapelin SM-kisoihin kokeneella joukkueella, jonka kokoonpanoa kerholle piristysruiskeen antaneet nuorukaiset alkoivat haastaa:

– Kantele oli nelospöydällä v. 1971 ja minä debytoin vuotta myöhemmin. Alkukilpailussa olin paras pistemiehemme tuloksella 16 / 19, joskaan finaaliin asti eivät rahkeemme riittäneet. Vähitellen voimasuhteet muuttuivat niin, että vuodesta 1976 alkaen enää Ahonen oli ykkösjoukkueessa jäljellä 60-luvun kvartetista.

Kimmo Kantele oli lahjakas pelaaja, joka nousi shakkimestariksi 19-vuotiaana mutta kuoli harvinaiseen tautiin vain 26-vuotiaana.

– Kimmolla oli rikas mielikuvitus, joten olisi luullut hänen olleen sommittelupelaaja. Petrosjania ihailleena hän oli kuitenkin kiintynyt asemapeliin ja avasikin useimmiten 1.c4, muistelee Nurmi ystäväänsä.

Kantele oli myös vahva pikapelaaja, joka kukisti vuoden 1977 joukkuebliksteissä niin Pertti Poutiaisen kuin Yrjö Rantasenkin.

Nurmi on itsekin tykästynyt bliksteihin:

– Vaikka olen asunut Norjassa yli 40 vuotta, joukkuepikashakin SM-kisoista olen ollut poissa vain kaksi kertaa.

Nurmi on ollut muutaman kerran myös järjestelyissä mukana, onhan Vammalan Shakkikerho toiminut blikstien isäntänä viiteen otteeseen vuodesta 1993 alkaen:

– Näin on päässyt käymään, vaikka Ahosen Pekka olikin todennut 80-luvulla, että näin suurta turnausta ei Vammalassa koskaan kyettäisi järjestämään, naurahtaa Nurmi.

Oslo-yhteydestä on ollut hyötyä Vammalan Shakkikerhollekin:

– Suurmestari Jon Ludvig Hammer pelasi ykköspöydällämme vuonna 2011 ja teki kovan tuloksen 25 / 27 loppukilpailussa. Samaan on kyennyt vain saksalaissuurmestari Jan Gustafsson.

Suomen ja Norjan lisäksi Timo Nurmi on satunnaisemmin pelannut shakkia maailmalla, niin Ranskassa, Unkarissa kuin Yhdysvalloissakin.

Hän kehuu Tanskan Helsingørissä järjestettävää legendaarista Politiken Cupia, joka nykyään tunnetaan nimellä Xtracon Open:

– Olin mukana vuonna 2007. Muutama muukin suomalainen osallistui turnaukseen, ja sain nauttia suurmestari Westerisen analysoinnista. Hän otti katsoakseen yhden peleistäni ja loihti runsaan tunnin aikana laudalle niin kiehtovia asemia, etten ollut nähnyt niistä yhtä prosenttiakaan pelin aikana.

Mieleen jäi myös peli Tanskassa pitkään asunutta ruotsalaissurmestaria Jonny Hectoria vastaan:

– Kohtasin Hectorin heti avauskierroksella, joten pääsin elämäni ensimmäisen ja ainoan kerran live-peliin. Hector uhrasi kvaliteetin, ja olisin voinut vaihdoilla pelkistää aseman lähes varmaksi tasapeliksi. Pelasin kuitenkin voittoa ja tein virheen. Siinä olisi todennäköisesti tullut elämäni ainoa tasapeli suurmestaria vastaan. Yksi kaverini Vammalan Shakkikerhosta muuten ihmetteli, miksi nimeni perässä oli Norjan lippu. Se johtui siitä, että minulla on norjalainen Fiden ID-numero. Suomen kansalainen olen toki yhä.