Loading

Hyvisviesti marraskuu 2021

Hyvisviesti kokoaa tietoa Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen toiminnasta. Hyvisviesti lähetetään kerran kuukaudessa kaupungin avustuslomakkeessa yhdistysten ilmoittamiin sähköpostiosoitteisiin sekä muille yhteistyökumppaneille. Hyvisviestiä saa välittää eteenpäin. Hyvis-Kuopio myös Facebookissa, tykkää meistä ja kutsu ystäviä.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus astui voimaan 25.5.2018. Saat tämän viestin, koska saat meiltä tiedotteita. Jos haluat saada niitä jatkossakin, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Mikäli et niitä enää halua/tarvitse, ilmoita siitä sähköpostilla henkilölle, jolta olet ko. viestin saanut. Säilytämme henkilötietoja tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla, emme luovuta niitä kolmansille osapuolille eikä tietoja siirretä EU:n tai ETA:n ulkopuolelle.

Tietosuojaseloste

Hyvä Mieli päivä

Hyvä Mieli päivä 25.11.2021, klo 14-19 Kuopion pääkirjastolla

Valtakunnallista mielenterveysviikkoa vietetään 21.–28.11.2021. Viikon teemana on kohtaaminen. Kuopion pääkirjastolla torstaina 25.11. klo 14–19 toteutettava Hyvä mieli on osa mielenterveysviikon toteutusta Kuopiossa.

Päivän aikana kuulemme tietoiskuja mielen hyvinvointiin liittyvistä aiheista, kuten siitä miten mielen hyvinvointia voidaan tukea ravitsemuksen keinoin ja voiko digitaalisuus tarjota tukea parempaan mielen hyvinvointiin.

Pääkirjaston Kohtaamo-tilassa ja kokoussalissa voi eri toimipisteillä tutustua alueen järjestöjen ym. toimijoiden toimintaan. Voit esimerkiksi istahtaa Huolituoliin, kokeilla Kehuva-pönttöä, kuulla asiaa asukastoiminnasta, kietoutua vilttiin ja rentoutua sekä pohtia arjessa kantavia asioita taiteen keinoin. Lisäksi pääset kokemaan Taidepaja Luoteen taidenäyttelyn ja kuulemaan Luoteen Luomat -bändin musiikkia pääkirjaston 2. kerroksen lavalla.

Hyvä mieli päivän päätteeksi toteutetaan paneelikeskustelu mielen hyvinvointiin ja kohtaamisiin liittyen klo 17.30–18.30. Paikanpäälle mahtuu 30 osallistujaa. Paneeli striimataan.

Hyvä mieli päivän tarkempi ohjelma päivittyy verkkosivulle https://www.kuopio.fi/hyvanmielenreseptit

Valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön viikko
Kuopiolaisten järjestöjen vuoden 2022 yleisavustukset

Muistutus!

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan yleisavustukset 2022 kuopiolaisille yhdistyksille ovat haettavana 30.11.2021 mennessä.

Lomakkeet ja ohjeet löytyvät täältä. HUOM: Käytössä vain sähköinen hakulomake

Lisätietoja Sirpa Niemi, puh. 044 7182504

Yhdistys- ja järjestötoimija - hae järjestöneuvostoon
Itsenäisyyspäivän juhla

​Kuopio juhlii itsenäisyyttä kaupunginorkesterin sävelin

Kaikille avoin Kuopion kaupungin itsenäisyyspäivän juhla järjestetään maanantaina 6.12. Kuopion Musiikkikeskuksessa. Kahvitus yleisölle alkaa klo 12 ja itsenäisyyspäivän juhla klo 13. Lisätietoja juhlasta ja ohjelma löytyy tästä linkistä marraskuun aikana.

Kotikulmat valoissa

Kotikulmat valoissa

Siilinjärveltä vuonna 2020 alkunsa saanut Kotikulmat valoissa -valaistuskampanja on meneillään Pohjois-Savon alueella 30.11.2021 asti. Teemana on ”Arjen valojuhlaa - valoa arkeen”. Kampanjalla halutaan muistuttaa iloa tuottavista ja arjen jaksamista lisäävistä asioista pimeänä aikana. Mukaan kampanjaan on kutsuttu yhdistyksiä, yrityksiä, organisaatioita ja yksityisiä ihmisiä. Kampanjan aikana eri organisaatiot valaisevat kohteitaan tai järjestävät tapahtumia, joiden teema liittyy jollain tavalla valoon. Kotikulmat valoissa -valaisukohteet ja tapahtumat kootaan Kuopion Seinälle: www.kuopionseina.fi/kotikulmat-valoissa

Kampanjan tavoitteena on laajentua osallistavaksi, kaikkien pohjoissavolaisten yhteiseksi toiminnaksi, johon mahdollisimman moni osallistuu valaisemalla omia kohteitaan ja jakamaan niitä somessa hashtagilla #kotikulmatvaloissa. Asukkaita kutsutaan tekemään myös valon tekoja toisilleen: kutsumaan yksinäisen kynttiläillalliselle, laittamaan lyhdyn ovelle tervetulon merkiksi tai vaikkapa kutsumaan kotinurkissa pyörivän mukaan yhteiseen harrastukseen.

Kampanjan aikana halutaan nostaa esiin myös kulttuurin merkityksellisyyttä: Kulttuuri vaikuttaa niin fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Kulttuurilla on lukuisia todennettuja hyvinvointivaikutuksia. Lisäksi kulttuurilla on taloudellista painoarvoa. Kulttuurisesti kiinnostavat alueet houkuttelevat luovaa osaamista ja matkailijoita alueille. Luovilla ratkaisuilla voidaan lisätä tuottavuutta. Ennen koronapandemiaa luovat alat työllistivät Euroopan tasolla yli kaksi kertaa enemmän kuin autoteollisuus ja tietoliikenne yhteensä. Suomessa työllisiä oli n.135.000 ja kulttuurin osuus bruttokansantuotteesta 3,3% (EY-tutkimus, 2021).

Osa kulttuuriorganisaatioista sytyttää valot kulttuurin puolesta illalla 24.11.2021 Red Alert -hengessä: Kuopiosta punaisella valaisevat julkisivunsa 24.11. illalla Kuopion Musiikkikeskus ja Kuopion Kaupunginteatteri. Iisalmessa valaistaan Iisalmen kulttuurikeskus ja Tervossa Nuorisotalo Manttu. Muissa Pohjois-Savon kunnissa asia on suunnitteilla. Valaisuviikolla 20. – 27.11. jaetaan myös kulttuurin merkityksellisyyteen liittyviä aineistoja muun muassa kulttuurilaitosten somekanavissa.

Kulttuuria arvostavia asukkaita kutsutaan osallistumaan tempaukseen omin punaisin valaistuksin tai esimerkiksi käyttämällä kyseisenä ajankohtana jotain punaista somistetta (rusetti, koru, kaulaliina yms.) ja postaamalla sen someen #kulttuurivaikuttaa #kulttuurinpuolesta.

Kotikulmat valoissa -valaistuskampanja tuotetaan yhteistyössä Pohjois-Savon kuntien kulttuuritoimen, järjestöjen ja Kulttuuri kuulolla -kehittämistehtävän kanssa.

Kulttuuri kuulolla | Kuntien kulttuuritoimintalain mukainen alueellinen kehittämistehtävä, Pohjois-Savo (wordpress.com)

Lisätietoja: Tiina Taskinen-Viinikainen, tiina.taskinen-viinikainen@kuopio.fi, p. 044 748 2374

Asukastoiminta

Valokuvanäyttely “Omin silmin”. Särkiniemen asukastilassa 9.11-15.12.2021. Särkiniementie 4, 70700 Kuopio. Avoinna ti-ke klo 9–14

Voimaannuttavan valokuvauksen keinoin toteutettu valokuvaprojekti, johon kuvattavat heittäytyivät rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Valokuvien kautta osallistujat kohtasivat oman katseensa. Kuvat kertovat kuka olen ja mikä minulle on arvokasta. Valokuvaukset toteutettiin asiakkaitten kotona, kävelyretkillä sekä osittain myös Koivumäen kartanolla.Valokuvia on nähtävissä myös Kuopion kaupungin verkkosivuilla www.kuopio.fi/fi/ikaihmiset3 linkkejä osiossa. Valokuvien pohjalta on tehty myös myyntiin seinäkalenteri Vuosi elämää! Lisätietoja kalenterista saat Tuula Kaikkoselta, yhteystiedot alla. Valokuvauksen- työryhmässä ja toteutuksessa oli mukana Särkiniemen asukastilan asiakkaat, lähiötyöntekijä Tuula Kaikkonen, valokuvaaja Eeva-Maija Pietilä sekä layoutista vastaava Linnea Pietilä. Lisätietoja: lähiötyöntekijä Tuula Kaikkonen, tuula.kaikkonen@kuopio.fi, 044 718 2823

Isänpäivä lähestyy!

Korttiaskartelua Isänpäivän kunniaksi 5.11. klo 11–13 välisenä aikana. Tilaisuuden aikana voit askarrella myös jonkun muunlaisen onnittelu kortin. Puijonlaakson lähikirjasto, Mailatie 2, 70200 Kuopio. Lisätietoja Minna Toivola minna.toivola@kuopio.fi 044 718 2017

Kohtaamispaikka Johanneksen tupa

Tule Kohtaamaan! Uusi Johanneksen tupa on kaikille avoin paikka tulla tapaamaan tuttuja ja muita kuopiolaisia. Kahvin lomassa keskustelu sujuu leppoisasti ja kuulumiset vaihtuvat. Voit myös aivan hyvin olla hiljaa ja nauttia yhdessä olosta, jos se vain tuntuu sinusta luontevammalta. Keskustelu pakkoa ei ole. Avoinna tiistaisin 2.11-30.11.2021 klo 9–11. Paikkana toimii Männistön Pyhän Johanneksen kirkko, Ampujanpolku 2. Sisäänkäynti kirkon pääoven (A-ovi) kautta. Yhteystiedot: vs. diakoniatyöntekijä Paula Vartiainen paula.vartiainen@evl.fi puh. 0404848407 tai lähiötyöntekijä Katja Haarus katja.haarus@kuopio.fi puh. 044 718 2419

Kuvataidenäyttely “Naiivi” 6.11-3.12.2021

Neulamäen lähikirjastolla, Juontotie 6. Avoinna ma klo 12–19, ti klo 12–19, ke klo 10–16, to klo 9–19, pe klo 9–16. Näyttelyssä on esillä kuopiolais- lähtöisen nykyisin Helsingissä vaikuttavan kulttuurituottaja, kuvataiteilija Emma-Liisa Kaikkosen maalaamia teoksia.

Nenäpäivä Vehmersalmella

Perjantaina 12.11, Vehmersalmen asukastila, Laivarannantie 1. Valtakunnallisen Nenäpäivän kunniaksi asukastilassa on musiikki esityksiä, myynnissä leivonnaisia ja muita tuotteita, nenäpäivän keräyslipas. Lisätietoja löydät lähempänä tapahtumaa www.facebook.com/kuopionasukastoiminta ja www.kuopio.fi/fi/vehmersalmi-asukastoiminta. Lisätietoja Outi Kuosmanen outi.kuosmanen@kuopio.fi 044 718 2155

Maaningan Hyvänmielen tapahtuma

Tiistaina 23.11.2021 klo 10–12, paikkana Maaninka talo, Maaningantie 32. Mielenterveysviikolla järjestetään Maaningalla yhteisöllinen Hyvänmielen tapahtuma. Lisätietoja tapahtumasta löydät lähempänä ajankohtaa https://kuopionseina.fi/asukastoiminta/.

Hyvänmielen Kohtaaminen torstaina 25.11.2021 klo 10–12

Männistön asukastila, Lönnrotinkatu 32. Tilaisuuden aiheena on hyvä kohtaaminen. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuudessa huomioidaan terveysturvallisuus. Lisätietoja Minna Toivola minna.toivola@kuopio.fi 044 718 2017

OI NIITÄ AIKOJA live konsertti, perjantai 26.11 2021 klo 10

Neulamäen kirjastolla, Juontotie 6. Oi niitä aikoja konsertti järjestetään valtakunnallisen mielenterveysviikon ja mielenhyvinvoinnin kunniaksi. Tapahtuma muusikkoina Jyrki Antikainen, Tapani Vuori ja Timo Sormunen. Konsertti on kaikille avoin ja maksuton.

Neulamäen yhteisöllinen joulutapahtuma, perjantai 10.12.2021 klo 9–15

Neulamäen lähikirjasto, Juontotie 6. Tapahtuman teemana on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Päivän aikana kirjastolla on tarjolla jouluisia satuhetkiä, bingoa ja lautapelejä, jouluista tonttujumppaa ja askartelua. Lisäksi joulutapahtumassa on tarjolla monipuolisesti musiikki esityksiä. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Tapahtumassa huomioidaan terveysturvallisuus. Tarkempi tapahtuma julkaisu on esillä marraskuun lopulla tapahtumaportaali https://kuopionseina.fi/asukastoiminta/. Tapahtuman järjestäjänä on Neulamäen lähikirjasto, Kuopion kaupungin asukastoiminta ja Alavan seurakunta.

Kaikissa asukastoiminan tapahtumissa huomioidaan terveysturvallisuus!

Liikuntalauantait

Perheiden Liikuntalauantait ovat startanneet syksyn 2021 osalta! Perheiden liikuntalauantait ovat maksuton koko perheen tapahtuma, jonne ei ole ennakkoilmoittautumista. Liikuntalauantaissa pääsette syksyn 2021 aikana koko perheen voimin liikkumaan monipuolisesti yhdessä Kuopion Reippaan Voimistelijoiden, Kuopio Rugby Clubin, Puijo Wolley Junioreiden ja Dance Flow Kuopion kanssa. Ota mukaan koko perhe, liikuntaan soveltuvat varusteet ja rutkasti iloista ja reipasta mieltä!

Syksyn 2021 aikataulut:

  • Puijo Wolley Juniorit ry
  • Ajankohta: 6.11. ja 13.11.
  • Paikka: Neulamäen koulu (Pinokuja 6)
  • Aika: klo 10.00-11.30
  • Kuopion Miekkailijat ry
  • Ajankohta: 20.11. ja 27.11.
  • Paikka: Otsolan miekkailusali (Kemilänrinne 1)
  • Aika: klo 10.00-11.30
  • Dance Flow Kuopio ry
  • Ajankohta: 4.12., 11.12. ja 18.12.
  • Paikka: Kuopion Liikunta- ja Kamppailukeskus LIIKE (Väliköntie 4)
  • Aika: 10.00-11.30

Lisätiedot: https://liikkuvakuopio.fi/ohjattu-liikunta/ --> Lapset ja nuoret

Ps. Perheiden liikuntalauantaille on luvassa jatkoa myös ensi keväänä!

Liikuntaluuri
Seniorisirkus
Vertaisohjaajakoulutus
Kansalaisopisto tiedottaa

Kuopion kansalaisopisto Oppia ja onnistumisia - hyvän mielen eväitä

Kuopion kansalaisopisto on juuri sinun opistosi. Meillä on kursseja ja toimintaa niin lapsille ja nuorille kuin aikuisille ja senioreille. Lähiopetuksen lisäksi meillä on myös verkkokursseja ja etäopetusta, joihin voit osallistua mistä vain. Edullisten kurssien ohella järjestämme myös tapahtumia ja ilmaisluentoja mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista. Tule mukaan oppimaan uusia taitoja, kertaamaan jo opittua ja lisäämään omaa sekä läheistesi hyvinvointia.

Asiakaspalvelu palvelee sinua puhelimitse, Kuopion ja Nilsiän asiakaspalvelupisteissä. Verkosta löydät ajantasaisen kurssitarjonnan, ilmoittautumisen sekä mahdollisuuden kurssimaksun maksamiseen verkossa. Katso asiakaspalvelun aukioloajat kotisivuiltamme kansalaisopisto.kuopio.fi

Ilmoittautuminen kursseillemme on auki jatkuvasti ja kurssitarjonta täydentyy koko lukuvuoden ajan. Katso kaikki kurssit netistä opistopalvelu.fi/kuopio ja tule mukaan!

Luennot

Kaikille avoimet luennot ovat maksuttomia ja ennakkoilmoittautumista ei tarvita, paitsi etäryhmiltä. Luentokalenterimme täydentyy lukuvuoden aikana, joten seuraa tarjontaamme kansalaisopiston nettisivulta. Luennot pidetään Puistokartanon Opistosalissa B059 ja ne lähetetään etänä ja niistä tulee myös videotallenne, ellei luennon yhteydessä toisin mainita. Luentotallenteet julkaistaan luennon jälkeen ja ne ovat katsottavissa 13 vuorokautta julkaisupäivästä. Luentotallenteet löytyvät opiston Peda.netistä.

Katso lisätietoja luennoista ja etäluennolle osallistumisesta kotisivuiltamme kansalaisopisto.kuopio.fi. Kaikille etäluennoille voi liittyä myös suoraan linkistä kol.adobeconnect.com/luentokuopio . Vain luennolle osallistuvat etäryhmät ilmoittautuvat asiakaspalveluun: kansalaisopisto@kuopio.fi. Ryhmien ilmoittautumisissa pyydämme huomioimaan maksuttoman peruutusajan, joka on 6 vrk ennen ko. luentoa.

Ilmaisluentoja marraskuussa

Senioriaamupäivä: Vuosia elämään - Kuinka käännän kelloa takaisin? To 4.11.2021 klo 11–12.30. Puistokartano, B059 Opistosali, Puistokatu 20, Kuopio. Samanaikainen etäluento ja videotallenne. Jorma Räsänen, FT, Aikuiskouluttaja. Vuosia elämään - Elämää vuosiin luentosarjan 3. osassa käsitellään seuraavia teemoja: Ikääntymisen jarruttaminen ja miten voit vanheta hyvin?

Liikunta osana syöpäpotilaan hoitoa. Ti 9.11.2021 klo 18.30–20. Puistokartano, B059 Opistosali, Puistokatu 20, Kuopio. Samanaikainen etäluento ja videotallenne. Roosa Toropainen ja Nea Virtanen, sairaanhoidon opiskelijat. Miten liikunnalla voidaan vaikuttaa syöpäpotilaan hyvinvointiin? Voiko liikunnalla vaikuttaa syöpähoitojen aiheuttamaan väsymykseen? Sh-opiskelijoiden opinnäytetyöhön pohjautuva luento liikunnan positiivisista vaikutuksista syöpähoitojen aiheuttamaan uupumukseen perustuen tutkimusnäyttöön.. Luennolla käsitellään opinnäytetyön tuloksia: mitä vaikutuksia liikunnalla on syöpäpotilaan kokemaan väsymykseen, millainen liikunta tukee syöpäpotilaan hyvinvoivia ja missä vaiheessa liikuntaa pitää harrastaa? Kenelle liikuntaa suositellaan?. Yhteistyössä Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry.

Musiikillisia suhteita amerikkalaisiin orkestereihin, kapellimestareihin ja säveltäjiin. Ke 10.11.2021 klo 18.30–20. Puistokartano, B059 Opistosali, Puistokatu 20, Kuopio. Ei etäluentoa eikä videotallennetta. Huom! Tälle luennolle on poikkeuksellisesti ennakkoilmoittautuminen.

Atso Almila Taideyliopiston Sibelius-Akatemian emeritusprofessori, kapellimestari ja säveltäjä kertoo suhteistaan amerikkalaisiin opiskelijoihin ja kollegoihin, joiden laajentumiseen hänen ”Ameriikka”-oopperansa vaikutti yllättävällä tavalla.

Ensimmäiset kontaktit sinfonisen puolen amerikkalaisiin edustajiin Almila sai jo opiskellessaan kapellimestariksi 1974 alkaen prof. Jorma Panulan johdolla sekä jopa musiikin kesäleireillä aiemmin. Myöhemmin hän on opettanut useita amerikkalaisia opiskelijoita niin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla kuin sikäläisiä soitonopiskelijoita talon orkestereita johtaessaan. Miten asiat tästä etenivät Ilmajoelle 90-luvun alussa hänen säveltämänsä siirtolaisaiheisen ”Ameriikka”-oopperan (libretto Antti Tuuri) myötä, kertovat myös sattuman merkityksestä tienhaaroja valittaessa. Yhteistyössä: Kuopion Suomi-Amerikka Yhdistys. Voit ilmoittautua luennolle netissä tai puhelimitse kansalaisopiston asiakaspalveluun puh. 017 184 711. Jos olet estynyt osallistumaan luennolle, muistathan perua ilmoittautumisesi, niin voimme tarjota paikan jonossa seuraavalle.

Japanin kulttuuriluentosarja 2. osa. Japanilaisen elämänkaaren juhlat ja seremoniat ja perinteinen pukeutuminenLa 13.11.2021 klo 13–15. Puistokartano, B059 Opistosali, Puistokatu 20, Kuopio. Suvi Ilvonen, FM. Etäluento, ei videotallennetta. Mahdollisuus seurata luentoa Puistokartanon opistosalista yhdessä toisten kanssa. Japanilaisen elämänkaaren juhlat ja seremoniat. Luennolla tutustutaan, millaisia juhlia ja seremoniallisia tapahtumia japanilaisen yksilön elämänkaareen kuuluu syntymästä hautajaisiin.

Japanilainen perinteinen pukeutuminen. Millainen on japanilaisen kimonon kehityshistoria? Kuinka miesten ja naisten kimonot eroavat toisistaan ja kuinka ne puetaan päälle? Luennolla pääset tutustumaan japanilaiseen perinteiseen pukeutumiseen sen syntyhistoriasta aina nykyajan kimonojen käyttötapoihin asti.

Huomioithan myös teemaan liittyvän työpajan: 13.11.2021 Sashiko ja Boro -japanilaista kirjontaa ja paikkausta

Pentinkulman punakapina – romaani ja dokumentit ristikuulustelussa 2. osaTi 16.11.2021 klo 18.30–20. Puistokartano, B059 Opistosali, Puistokatu 20, Kuopio. Ilkka Markkula, FK, tietokirjailija, historian harrastaja. Samanaikainen etäluento ja videotallenne. Pentinkulman punakapinan tarina jatkuu. Väinö Linna sijoitti Pohjantähti-trilogiansa tapahtumat synnyinpitäjänsä Urjalan maisemiin. Mutta vastaavatko myös romaanin tapahtumat ja henkilöt todellisuutta? Luennossa kerrotaan Linnan Urjala-taustasta ja verrataan romaanin sisällissotakuvausta siihen, mitä historiankirjat ja dokumentit tapausten kulusta kertovat. Luennoitsija on historian ja kirjallisuuden harrastaja ja tietokirjailija, joka on usean vuoden ajan penkonut arkistoja aiheensa kimpussa.

Testamentti ja perunkirjoitus. Ti 23.11.2021 klo 18.30–20. Puistokartano, B059 Opistosali, Puistokatu 20, Kuopio. Samanaikainen etäluento ja videotallenne. Johan Karlsson, veroasiantuntija, lakimies. Luennossa käydään lävitse testamentin ja perunkirjoituksen laatimiseen liittyviä näkökohtia. Testamentti tulee laatia määrämuodossa. Perunkirjoitus on luettelo vainajan oikeudenomistajista ja varoista ja veloista. Samalla se toimii veroilmoituksena. Yhteistyössä Savon Sydänpiiri ry, Kuopion seudun hengitysyhdistys ry ja Kuopion seudun Hengityssäätiö.

Pyhiinvaelluksella Espanjassa - Teillä ja poluilla kohti Santiago de Compostelaa Ti 30.11.2021 klo 18.30–20. Puistokartano, B059 Opistosali, Puistokatu 20, Kuopio. Anja Sahimaa ja Mauno Korhonen. Ei etäluentoa. Ei videotallennetta. Kuusi vaellusta Espanjassa pyhiinvaellusreiteillä rinkkojen kanssa kävellen vuosina 2021- 2019. Kerromme valmistautumisesta, matkustuksesta, majoituksesta, kustannuksista ja erityisesti kokemuksistamme.

Konsertit ja tapahtumat

Ain laulain työtäs tee – Lauluja työstä ja työn vierestä

  • Ti 2.11.2021 klo 18 Maaninkajärven koulu
  • Ke 3.11.2021 klo 18 Lapinlahti-Sali
  • La 6.11.2021 klo 14 Iisalmi, Nuorisotalo
  • Su 7.11.2021 klo 17 Kuopio, Raittiustalo

Kuopion ja Maaningan Iskelmäseniorit ja Lapinlahden Mahottomat ovat lyöneet hynttyynsä yhteen ja saaneet solistikseen itse Antti Heikkisen. Ohjelma 15 €. Ennakkovaraukset puhelimitse 040 571 5547 tai 044 976 0047 tai sähköpostilla maijaliisakeinanen@gmail.com tai eevaliisa.lyytinen@gmail.com. Yhteistyössä Kuopion kansalaisopisto ja Kaskikuusen kansalaisopisto

Kansalaisopistotoimintaa Rautavaaralla 50 vuotta. 28.11.2021 klo 13 Rautavaaran monitoimitalolla. Konsertissa kuullaan syksyisiä ja jouluisia säveliä. Koillis-Savon kansalaisopiston kautta Kuopion kansalaisopiston sopimuskunnaksi siirtynyt Rautavaaran osasto juhlii pyöreitä vuosia konsertin voimin.

Mielenterveysviikko 21.−28.11.2021

Valtakunnallisen Mielenterveysviikon teemana on kohtaaminen. Olemme mukana viikossa tarjoamalla useita tapahtumia, konsertteja ja mukavia kohtaamisia niin Kuopiossa, Maaningalla kuin Rautavaaralla sekä tietysti voit tulla mukaan myös verkossa suoraan kotisohvaltasi. Seuraa viikon aikana tapahtumatiedotusta kotisivuillamme, sosiaalisen median kanavissamme Facebookissa ja Instagramissa. Lämpimästi tervetuloa mukaan ilmaistapahtumiin!

Tutustu, katso lisää ja tule mukaan! kansalaisopisto.kuopio.fi ja Facebook, Instagram, YouTube sekä Blogi.

Hopeatähdet 10 vuotta!

Hopeatähdet – Silvery Stars, Senior Film Festival: 10 vuotta!

Elokuva-alan pioneerifestivaalia juhlistetaan Kino Kuvakukossa Kuopiossa 1. -7.11.2021. JUHLAVUODEN TEEMA on ”Lapsuus meissä”

HOPEATÄHDET-festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011, ja siitä tuli heti menestys. Hopeatähtien vuosikymmen on tarjonnut elokuvaohjelman ja vuoden teeman puitteissa myös lukuisan määrän mitä kiintoisimpia esiintyjävieraita. Elokuva-alan taiteilijoiden lisäksi Hopeatähdissä on ollut keskusteluvieraita myös mm. kirjallisuuden, musiikin, terveystieteiden, käytännön sosiaalityön, yhteiskuntatutkimuksen ja moraalifilosofian aloilta.

HOPEATÄHDET on erityisesti vanhemmalle väelle suunnattu, mutta samalla kaikenikäisille avoin festivaali. Kokonaisen viikon mittainen HOPEATÄHDET elokuvineen ja taiteilijavieraineen järjestetään nyt jo 10:nnen kerran, ajalla 1.-7.11.2021. Näyttämönä toimii Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27, Kuopio.

KOTIMAISIA ENNAKKOENSI-ILTOJA!

Juhlaviikon ohjelmassa on kaksi kotimaista ennakkoesitystä. Keskiviikkona 3.11. klo 13 valkokankaalle saadaan nuoruuden illuusioiden ja rakkaustarinan ympärille kietoutuva RIKINKELTAINEN TAIVAS. Kjell Westön samannimiseen menestysromaaniin perustuvan elokuvan on ohjannut Jussi-palkittu Claes Olsson.

Toinen yleisöennakko on VINSKI JA NÄKYMÄTTÖMYYSPULVERI nähdään Hopeatähdet-juhlaviikon päätöspäivänä (su 7.11. klo 13), yli kuukausi ennen elokuvan virallista ensi-iltaa ja muuta Suomea. Vinskin tarina legendaarisine hahmoineen sopii kaikenikäisille (ikäraja K7). Kuopiolaislähtöinen kirjailija ja toimittaja Simo Puupponen (1915–1967) alias pakinoitsija Aapeli on yksi rakastetuimpia savolaislähtöisiä kirjailijoita. Puupponen kirjoitti iättömän hauskat Vinski-tarinat 1950-luvulla. Hopeatähdet-festari kutsuu ylisukupolvisesti kaikkia (K7) elokuviin juhlimaan ISÄNPÄIVÄÄ - JA IKUISTA LAPSUUTTA MEISSÄ KAIKISSA!

LISÄTIEDOT, KOKO OHJELMA, LIPUT, PRESS , LISÄKUVAPYYNNÖT YMV.: www.hopeatahdet.fi

Festivaalin painettua, maksutonta käsiohjelmaa saatavilla myös Kino Kuvakukosta lokakuun alkupuoliskolta alkaen.

Kanttilakierrokset

Syksy 2021 tarjoaa kulttuurivieraita ja ajankohtaista tietoa Kanttilan muutos- ja korjaustyöstä! Entiseen Minna Canthin lankakauppaan (Minna Canthin katu 22, Kuopio) sisustetussa monimuototilassa keskustellaan niin ajankohtaisista ilmiöistä, kulttuurista kuin Kanttilan tulevaisuudestakin. Haastattelijana toimii kulttuuriasiantuntija Anja Lappi. Tilaisuuden jälkeen ehtii hyvin katsomaan Kuopion kaupunginteatterissa Juha Hurmeen ohjaamaa näytelmää Agnes, joka perustuu Minna Canthin samannimiseen novelliin. Myös Minnan puoti on avoinna, myynnissä on mm. kirjoja, kortteja ja konsertteja.

Pe 5.11.2021 klo 16:00 Kanttilakierros. Vieraana FT Helena Ruuska on tietokirjailija, kriitikko ja äidinkielen lehtori ja teos Mary Gallen-Kallela, Olisit villiä villimpi

To 18.11.2021 klo 16:00 Kanttilakierros. Vieraana kirjailija Kirsi Pehkonen, joka kertoo kirjailijan työstä: kuinka romaani rakentuu, miten sarjaa kirjoitetaan

Pe 26.11.2021 klo 16:00 Kanttilakierros. Vieraana muusikko, näyttelijä ja hänen tuore elämäkerta, Eija Ahvo - elämän sain soimaan, haastattelijana kirjailija Elina Saksala, säestäjänä Minna Miettinen

Liput 10/20 € sis. Minnan kakkukahvit. (Kannattajajäsenet, opiskelijat ja eläkeläiset 10 €). Liput ennakkoon www.minnanpuoti.fi tai 1 h ovelta. Kanttilakierrokset järjestää Minna Canthin talo ry & Minnan puoti.

Seuraava Hyvis -viesti ilmestyy ke 1.12.2021