Loading

KRIISIAJAN JÄLJET - TOIPUMISEN PSYKOLOGINEN TUKI ASIANTUNTIJASEMINAARI 27.5.2020 KLO 9-15:30

Asiantuntijaseminaari 27.5.2020 klo 9-15:30

TAUSTAA:

Elämme pitkittyneessä kollektiivisessa psykologisessa stressissä, jopa shokkitilassa. Perinteisesti ajatellaan, että shokkivaihe voi pitkittyessään kestää niin kauan kunnes vaara on ohi. Varsinaiset PTSD-oireet esiintyvät esimerkiksi pakolaisilla vasta silloin kun on ensin saavutettu turva ja valppaus tilan on mahdollista purkautua. Traumaattisen asian työstäminen edellyttää myös riittävästi faktoja siitä. Tämän jälkeen on mahdollista alkaa reagoida, käsitellä ja toipua.

Psykologinen toipumisprosessi ei välttämättä voi monenkaan kohdalla vielä pitkään aikaan alkaa, koska tilanne on edelleen sikäli epävarma ja monen kohdalla vaara ei ole ohi.

AIHEITA ASIANTUNTIJASEMINAARISSA:

  1. Ihmisen adaptaatio kapasiteetti ja sen rajat
  2. Post Covid-19 traumaattisen stressin vaikutuksia eri yksilöille
  3. Psyykkinen resilienssi ja muut suojaavat tekijät
  4. Neurobiologinen näkökulma PCTS:n vaikutuksiin
  5. Yhteyksien virtualisoitumisen haasteet, mahdollisuudet ja uhat
  6. Perheiden kohtaamien uusien haasteiden kumuloituminen
  7. Videovälitteinen ja muu etäyhteyksin annettava kriisituki
  8. Asiat ja ilmiöt, joihin voi olla hyvä varautua: lastensuojelu, perhetyö, koulu, III sektori, mielenterveys- ja päihdetyö, kriisityö, palo- ja pelastustoimi, poliisi ja muu viranomaistoiminta, sosiaali- ja terveydenhuolto

Puhujina mm.

  • kriisi- ja katastrofipsykologian dos. psykologian tohtori Salli Saari
  • majuri evp., turvallisuuskouluttaja Petteri Kantola
  • fil.toht., psykoterapeutti, kriisityön asiantuntija Ritva Romppanen
  • kouluttajapsykoterapeutti Raul Soisalo

KOHDERYHMÄ

  • Kriisiryhmissä, oppilashuoltoryhmissä sekä vastaavissa toimivat henkilöt
  • Kriisityötä tekevät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ja vapaaehtoiset
  • Vuorovaikutus ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään usein kriisejä ja traumoja
  • Esimiehet sekä organisaatioiden työturvallisuudesta vastaavat henkilöt ja muut, jotka mahdollisessa onnettomuustilanteessa tekevät päätöksiä tai osallistuvat pelastus-, tuki-, organisointi-, tutkinta- tai tiedotustoimintaan
  • Muut vuorovaikutus ammattilaiset, jotka haluavat lisäkoulutusta kriisityöhön liittyen

Lisätietoja

Tilaisuuteen ilmoittautuminen:

Osallistumismaksu 129€/ hlö. Ryhmät voivat tiedustella tarjousta: asiakaspalvelu@psyk.pro tai puhelimitse 010 2310 333 / 050-384 6357

Osallistuminen on todennäköisesti mahdollista vain webinaari-yhteydellä, mutta mikäli f2f koulutus on mahdollista, seminaari järjestetään Kirjantalon juhlasalissa Helsingissä osoitteessa Kirjatyöntekijänkatu 10b

Voit ilmoittautua myös puhelimitse p. 010 2310 333 / 050-384 6357

Created By
PSYK FI
Appreciate