Loading

MoreThanFishing Kalastusmatkat

Gotlannissa ja Öölannissa meritaimenkalastus keskittyy rannalta kalastamiseen, johon rakentamattomat rannat soveltuvat erinomaisesti. Rannalta kalastamisessa on omat haasteensa, mutta se myös antaa paljon. Kristallin kirkkaassa vedessä kalat näkyvät uistimen perässä jo kaukaa ja tärpin odotteluun menevä aika tuntuu kuin kello olisi pysähtynyt. Taimenen kalastuksen ohessa on oiva tilaisuus tutustua myös luontoon ja sen erilaisuuteen.

Mikään kirjolohiallas Gotlanti/Öölanti ei ole, eikä kalaa saa uistimen päähän ilman työtä. Normipäivän aikana kävelemme kalaa etsien 2-10 km. Kalojen normikoko on 50-60 cm:n hujakoilla ja jopa 85 cm pituisia kaloja olemme onnistuneet rantaan saamaan. Paikallisilta kuulee vielä hurjemmista kaloista, niistä maagisen 10 kg ylittävistä unelmakaloista. More Than Fishing -oppaina toimii saarta useina vuosina kolunneita konkareita Jarno ”Vekkuli” Vähämäen johdolla, joiden opastuksella kalastuspäivät jaetaan eri paikkojen kesken. Päivittäisten kalastuspaikkojen valintaan vaikuttavat vallitsevat sääolosuhteet, aikaisemmat kokemukset ja ajantasainen tieto. Matka soveltuu kaiken tasoisille kalastajille, niin ensikertalaisille kuin kokeneemmillekin kalastajille. Rannalta kalastus Ruotsin rannikolla on osoittautunut monelle ensikertalaiselle paikaksi johon on päästävä vuodesta toiseen.

Matkan sisältö: Normi matka koostuu siirtymisestä mökille, kalastusvuorokausista ja paluumatkasta. Matka sisältää päiväopastuksen, majoituksen, laivamatkat välille Turku-Tukholma-Turku sekä Nynäshamn-Visby-Nynäshamn. Hintaan ei kuulu aterioita, ruoat ostetaan yhdessä ryhmän toiveiden mukaan, saarella on hyvin kauppoja joista tarvittavat ainekset löytyvät. Illat kuluvat omatoimiseen varusteiden ja kalastajien huoltoon. Kalastuspaikat voidaan räätälöidä niin perho- kuin uistinkalastajille!

Kiinnostuitko? – Ota yhteyttä kalastusmatkat [at] jking.fi tai soita Jarno +358 50 4409 13

Report Abuse

If you feel that this video content violates the Adobe Terms of Use, you may report this content by filling out this quick form.

To report a Copyright Violation, please follow Section 17 in the Terms of Use.