Loading

Haastattelussa Jouni Yrjölä TEKSTI ERIK ROSENDAHL

Fiden rankinglista oli alkuvuodesta 1984 suomalaisittain upeaa luettavaa. Ensimmäisen kerran näet meikäläinen shakinpelaaja oli ylittänyt maagisen 2500 elopisteen rajan, kun Jouni Yrjölän vahvuusluvuksi kirjattiin komeasti 2515.

Uutinen yllätti pelaajan itsensäkin.

– Kun saavuimme Välkesalmen Kimmon kanssa Gausdaliin, Arnold Eikrem tuli tervehtimään turnauksen ennakkosuosikkia. Katsoin taakseni, että kenelle hän oikein puhuu. Mutta ei siellä ketään huippupelaajaa ollut, muistelee Yrjölä.

Vielä heinäkuussa 1983 Yrjölän eloluku oli ollut 2305, joten vain puolessa vuodessa kohennusta tuli peräti 210 pistettä:

– Pomppasihan luku, kun kerroin oli korkea ja eloni laahasi pahasti perässä selooni nähden.

Lokakuussa 60 vuotta täyttäneestä Yrjölästä tuli kolmekymmentä vuotta sitten Suomen neljäs suurmestari, kun hän saavutti ratkaisevan kiinnityksen voitettuaan Työväen Shakkiliiton OPYBANK-turnauksen häviöttömällä tuloksella pääsiäisenä 1990.

Huippuelonsa aikoihin (2515 on yhä kaikkien aikojen kolmanneksi korkein suomalaisrankkaus) Yrjölä ei kuitenkaan ollut vielä edes kansainvälinen mestari. Niinpä Norjan tunturimaisemista olikin lähdetty hakemaan puuttuvaa toista kiinnitystä syyskuussa Pertti Poutiaisen muistoturnauksessa saavutetun ensimmäisen jatkoksi. Gausdalin kisa alkoi haparoiden, mutta kaikeksi onneksi komea loppukiri 4/4 riitti jaettuun turnausvoittoon KvM-tuloksella.

Helsingissä käytyyn ”Poutari”- turnaukseen Yrjölä saapui lähes suoraan Chicagosta, jossa Suomen joukkue oli pelannut hienosti alle 26-vuotiaiden joukkue-MM:ssä. Ja ykköspöytäläinen itse venyi, kuten hän Suomen Shakin raportissaan asian muotoili, ”kaikkien aikojen parhaaseen suoritukseen” tuloksella 7,5/11.

Menestysvuoden kesällä oli sitä paitsi saatu todistaa harvinaista kaksinkamppailua, kun Yrjölä ja 64-vuotias Kaarle Ojanen päätyivät SM-turnauksessa jaetulle kärkisijalle; Ojasen tavoin pitkästä aikaa kisaan osallistunut suurmestari Heikki Westerinen jäi kaksikosta pisteen ja oli viides.

Neljän pelin uusinnassa kokemus oli valttia, sillä Yrjölän voitettua 1. pelin ”Kaarle XIII” vei nimiinsä kaksi seuraavaa:

– Kalle osoitti melkoista psykologista silmää, sillä hän valitsi minulle haastavia pelitapoja, Yrjölä toteaa.

Hän on kuitenkin sitä mieltä, että tiukkaan paikkaan sattui ”urani toiseksi huonoin peli”:

– Koneenkin mukaan minulla oli aivan ylivoimainen asema, jonka aikapula tuhosi. Mietin todella pitkään jo 7. siirtoani Dd1–b3!. Nykyään se on teorian toiseksi parhaana pitämä siirto.

Jouni Yrjölä voitti lopulta SM-kultaa vuonna 1985 ja uusi ykköstilansa kolme vuotta myöhemmin. Samalla hän tuli tunnetuksi ahkerana kilpailijana, joka osallistui aina mieluusti myös viikonlopputurnauksiin. Liikaa ei tietenkään Suomesta kovatasoisia turnauksia löytynyt:

– Vähän kyllä ihmettelin, etten saanut kutsua HS-turnaukseen keväällä 1983.

Ulkomailla hän oli ehtinyt pelata jo Luzernin shakkiolympialaisissa ja viettää varusmiehenä vähän pidemmän loman nuorten EM-kisoissa vuodenvaihteessa 1979-80. Hollannin Groningenista oli tuomisina 12. sija ja voitot tulevista huipputekijöistä Eric Lobronista ja Johann Hjartarsonista:

– Voitto Lobronista onkin urani huonoin peli kovatasoista vastustajaa vastaan. Sain sentään survottua matin hurjassa molemminpuolisessa aikapulassa. Hämmentävintä oli, että peli julkaistiin Sahovski Informatorissa ilman kysymysmerkkejä ja havaintoa siitä, että voittoasema vaihteli puolelta toiselle. Tulipa tuolloin mieleeni, että ehkä ”Informaattori” ei aina niin erehtymätön auktoriteetti olekaan.

1980-luvun mittaan, uran osoittaessa nousujohteisuutta, Yrjölä sai itsekin kommentoida pelejään Informaattoreissa. Kovan luokan vastustajista ei ainakaan ollut pulaa, sillä Työväen Shakkiliiton miehenä nuori KvM kilpaili useasti Neuvostoliitossa, niin ”nurkan takana” Tallinnassa Keresin muistoturnauksessa 1985 ja 1987 kuin kauempanakin Sotshia ja 500 kilometriä Moskovasta etelään sijaitsevaa Voronezia myöten.

Sotshin vahva turnaus loppuvuodesta 1984 kuuluu uran huippuhetkiin; Mihail Tal, jonka oli tyytyminen tasapeliin suomalaista vastaan, kirjoitti turnauksesta 64-lehteen laajan raportin, johon sisältyy mm. Yrjölän voitto Josef Pribylistä.

Lopputaulukossa Yrjölä kiilasi seitsemän huippusuurmestarin rintamaan viidenneksi:

– Tuolloisesta kuntohuipustani johtuen Sotshi oli Neuvostoliitossa pelaamistani turnauksista paras. Myöhemmät tulokseni olivat länsimaalaisille tyypillisesti keskinkertaisia.

Talin Yrjölä kohtasi paitsi Tallinnan turnauksessa 1985 myös Riiassa 1986:

– Kyseessä oli Teksti-TV:n johtajan junailema kahden pelin näytösottelu lyhyemmin miettimisajoin, joista toisen voitin, toisen hävisin. Pelasimme Riian keskusshakkikerholla, jossa oli iltapäivällä yllättävän rauhallista.

Jouni Yrjölä edusti Suomea kahdeksissa shakkiolympialaisissa mutta myös esimerkiksi Pohjolan joukkueessa Yhdysvaltoja vastaan. Reykjavikissa alkuvuodesta 1986 käyty 12 pöydän ottelu päättyi tasan 12-12:

– Vastustajani oli William Lombardy, pappismies ja nuorten maailmanmestari v. 1957. Suomen suurlähettiläs oli saapunut pelipaikalle ja kysynyt Billiltä oliko hän Yrjölä. Jenkkisuurmestari oli vastannut: ”Kunpa olisinkin, sillä silloin olisin 20 vuotta nuorempi!

Olympialaiset ovat Yrjölän aktiivivuosien aikana paisuneet varsinaisiksi megaspektaakkeleiksi, joiden järjestäminen on epäilemättä erittäin haasteellista:

– Jos ajattelee esimerkiksi kaksia Thessalonikissa käytyjä kisoja, niin ensimmäiset (1984) olivat vielä melko hyvät, toiset neljä vuotta myöhemmin eivät enää niinkään. Rahat ilmeisestikin loppuivat kesken. Parhaat kokemukset ovat Dubaista ja Manilasta. Jerevanissa 1996 saimme huonon hotellin. Lisäksi kaduilla näkyi panssarivaunuja, vaikka sinänsä rauhallista olikin, Yrjölä listaa.

Jouni Yrjölän menestyksekäs 80-luku huipentui Espoossa kesällä 1989 järjestettyyn PM-turnaukseen, jossa oli samalla jaossa kaksi paikkaa alueidenväliseen turnaukseen:

– Arvonta suosi minua, sillä alkukierrokset olivat selvästi helpompia. Otinkin 4,5 pistettä viidestä ensimmäisestä pelistäni. Hyvä alku puolestaan tarkoitti sitä, että saatoin tasapeleillä saavuttaa suurmestarikiinnityksen. Vire säilyi loppuun asti ja jaoin toisen sijan häviöttömällä tuloksella +4, =9, -0. Tappio oli kylläkin lähellä toiseksi viimeisellä kierroksella Bent Larsenia vastaan. Vanha mestari kuitenkin erehtyi torniloppupelissä.

Seuranneessa jatkokarsinnassa toisesta av-turnauspaikasta Islannin Margeir Petursson osoittautui vahvimmaksi, mutta joltisenakin lohtuna Yrjölä kukisti kotimaisemissaan Holstebrossa pelanneen Larsenin.

Talin ja Larsenin lisäksi Yrjölä on voittanut todellisista legendoista Ulf Anderssonin, vieläpä kahdesti Ruotsi-maaottelussa Helsingissä 1991.

Mustille Yrjölä oli valmistellut ystävänsä Antti Pyhälän kanssa uutuuden 20...e4, joka ei kai olisi johtanut sen kummempaan kuin nopeaan tappioon ellei ruotsalainen supersuurmestari olisi tehnyt karkeaa virhelaskelmaa. Mielenkiintoista kyllä Andersson oli tasan kymmenen vuotta aiemmin voittanut John Nunnin samassa avauksessa vain 25 siirrossa:

– Ilmeisesti Antin 20...e4 on epäkorrekti idea. Näyttää hyvältä ja aktiiviselta mutta ei kestä lähempää tarkastelua. Pyhälä usein testasi ideoitaan minulla, kun vielä tuolloin ei ollut kunnon läppäreitä ja ohjelmia.

LUE JOUNI YRJÖLÄN LAAJEMPI HAASTATTELU SHAKISTA 1/2020!