Oskari ja Onerva Kummikaritsasi sillanpään lammastilalla

Aika rientää! Vasta nämä pienet karitsat syntyivät ja tapailivat honteloilla jaloilla tasapainoa. Nyt ne jo mennä viilettävät tukka putkella ja kokoa tullut ihan mahdottomasti!

Emät kerittiin viime viikolla. Onervaa ihmetyttää, että miksi äiti on niin outo!? Kovasti piti nuuhkia ja varmistaa, että oma äippä on kyseessä.

Laidun pitikin saada kiireen vilkkaa valmiiksi, sillä heinäpaalit alkoivat loppumaan. Saatiinhan se lopulta valmiiksi ja sinne siirtyminen suunniteltiin tarkoin. Matkaa laitumelle on ehkä puoli kilometriä pientä ja hiljaista autotietä pitkin. Apuun pyydettiin pari kaveria paimenkoiriensa kanssa.

Selkeä hyöty oli viime viikolla aloitetusta ulkoilusta. Karitsoita ei jännittänyt yhtään lähtötilanne. Porukan annettiin siis rauhoittua pihalle ja sen jälkeen lampuri kauraämpärin kanssa kärkeen. Karitsaporukka oli jo oppinut seuraamaan lampuria sinne tänne pihapiirissä viikon aikana.

Pihaportista ulos tielle. Tämä jännitti vähän, mutta aika vähän.

Kun portista päästiin ulos tielle, asettui kaksi apusiirtäjään koiriensa kanssa peränpitäjiksi. Näin lampaat liikkuivat hyvässä yhteisymmärryksessä eteenpäin. Kaikki sujui rauhallisesti.

Hyvässä järjestyksessä marssittiin.

Yksi lampaista kampitti lampurin puolimatkassa. Kaurat lensivät ämpäristä pitkin tietä ja lampaat säikähtivät ilmalentoa. Ne lähtivät porukalla pinkomaan takaisin päin, jolloin perässä tulevat paimenkoirat ja ihmisapulaiset saivat töitä. Porukka saatiin käännettyä takaisin menosuuntaan, rauhoittumaan ja matka jatkui.

Tieltä kurvattiin rakennusten välistä laitumelle

Perille päästiin ja kaikki alkoivat haltioituneina syömään! Siinä ei muuta ehditty tekemään, eikä huomaamaan.

Vihreä ruoho maistui

Karitsoille rakennettiin karitsabaari laitumelle, jossa niille on edelleen tarjolla kauroja. Sitä olikin hauska juosta ympäri!

Karitsoilla on nyt asiat paremmin,kuin hyvin! Perin tyytyväisinä ne yleensä köllöttelevät laitumella, kun sinne niitä menee hoitamaan.

Enemmän kuvia siirron jälkeen laitumelta.

Täällä aloitettiin ulkoilu! Kyllä vain, lampuri päätti vaan jättää karsinan portin auki. Valmistaudutaan siis laitumelle muuttoon totuttamalla karitsat lampolan ulkopuoliseen maailmaan.

Ensin karitsat eivät uskaltaneet tulla ollenkaan karsinasta ulos, vaan huusivat äitien perään kovasti, kun ne tulivat haistelemaan ulkoilmaa. Tätä käkikello-ulkoilua kesti kotvan, ennen kuin rohkeimmat karitsat näyttivät nenäänsä ulkosalla.

Joku rohkea jo ulkona, muut oven suussa ihmettelemässä.

Äidit palasivat aina välillä sisälle ja tulivat taas uudestaan ulos. Karitsat rohkaistuivat pikkuhiljaa tulemaan mukaan.

Tässä jo maistellaan ihmeellistä vihreää ruohoa!

Kun rohkeus voitti, alkoi jo iloa löytymään ulkomaailmasta.

Ulkoilun jälkeen on karitsarehu maistunut. Onerva joutui kuluneella viikolla kiipeliin karitsabaarissa. Tyttö otti ja kasvoi sellaista vauhtia, että oviaukot jäivät liian pieneksi sille. Milloin Onerva huusi karitsabaarissa, kun ei päässyt enää ulos ja milloin ulkopuolella, kun ei mahtunutkaan sisään syömään. Lampuri kävi pelastamassa sen muutamaan otteeseen, ennen kuin oviaukkoja levennettiin ja Onervakin mahtuu taas kulkemaan.

Tungosta karitsabaarissa!

Välillä on levähdetty,uudet asiat pistävät väsyttämään!

Nyt onkin ulkoiltu joka ilta pari tuntia ja karitsatkin ovat jo ihan menossa mukana. Tässä Onerva päätti kokeilla tuolia.

Tänään taas keksittiin lampolan vieressä oleva iso kivi. Oskari siellä muiden mukana vuorta valloittamassa.

Karitsat on tarkoitus siirtää laitumelle tulevana viikonloppuna. Kunhan lampuri ehtii asentamaan aitaan langat. Pidetäänpä pieni sadetanssi sitä ennen, että laidun oikein humahtaisi hyvään kasvuun!

Moi! Täällä ollaan jo isoja poikia ja tyttöjä! Lampuri tuossa viime viikolla punnitsi meidät ja teki kuulemma jotain tilastoja. Sanoi, että pitää seurata meidän kasvua ja tehdä muutoksia ruokintaan sen mukaisesti. No siis meidän äiti saa nyt sitten paljon enemmän kauroja! Ja me saadaan kanssa karitsarehua. Aika jees.

Oskari painoi 11,1 kg ja päiväkasvu oli 0,427 g. Se on aika hyvin! Onerva painoi 12 kg ja päiväkasvu 0,462. Se on vielä paremmin! Tässä vaiheessa kasvutahti on hurja. Se tasoittuu kyllä, kun karitsat vieroittuvat äidinmaidosta. Tätä tahtia ei kuitenkaan kauaa nokka tuhise, kun ollaan jo minilampaita.

Lampaat laitettiin pienempään karsinaan, josta sitten otettiin karitsa kerrallaan punnitukseen ja jätettiin isommalle puolelle.

Muutoin leikit porukalla jatkuvat. Kovasti opetellaan sosiaalisia taitoja laumassa samalla. Pojat erityisesti ovat alkaneet jo keskustelemaan siitä, kuka on "isompi" kuin toinen.

Opetellaanko täällä myös lentämään?!

Meille on kuulemma rakennettu jo joku laidun. Lampuri vaikutti aika tyytyväiseltä siihen. Siellä on kuulemma kivaa metsikköä ja paljon peltoa. No, ehkä se meille vielä selviää mistä puhutaan!

Meillä on kyllä ihan kivaa täälläkin! Toivotaan kovasti, että sullakin on kivaa!

Täällä tapahtuu leikkiä ja täällä tapahtuu uusien asioiden opettelua! Oskari ja Onerva ovat koko karitsaporukan vanhimmat, joten he ovat etunenässä opettelemassa uusia taitoja. Vuorikiipeily on saanut uusia ulottuvuuksia!

Onerva hämmästytti lampuria kovasti olemalla nuorin karitsa ikinä, jonka on nähnyt jo märehtivän. Onerva on tässä videossa vielä 2 viikkoa vanha. Märehtijän vatsa, eli pötsi, siis toimii siten, että sinne mennyt ruoka palautuu suuhun uudelleen purskeltavaksi ja siirtyy sitten seuraavaan mahaan. Pötsissä on neljä eri mahaa, joilla kaikilla on oma tehtävänsä ruoansulatuksessa. Karitsa on aluksi yksimahainen ja sen elimistö kehittyy pikkuhiljaa märehtijäksi. Pääsääntöisesti ne ovat kehittyneet kuuden viikon ikäisinä märehtijöiksi. Paitsi Onerva! Pätevä tyttö.

Välillä nukutaan. Muuta karitsat viihtyvät porukassa nukkumassa, mutta Oskari ja Onerva ovat yleensä kahdestaan äidin kanssa. Niillä on aina sama lepopaikka.

Oskarilla ja Onervalla on nyt 45 muuta kaveria kasvamassa. Se on iso jengi! Hauskaa tuntuu porukalla olevan, jokaiselle löytyy kavereita.

Karitsat tykkäävät kerääntyä nukkumaan toistensa seuraan. Äitiä ei enää seurata niin tarkasti, paitsi ruoka-aikoina. Muut ajat leikitään kavereiden kanssa. Äitien ollessa syömässä, karitsat aloittavat karitsarallin. Vauhti jo huimaa päätä, joten innolla odotetaan koska päästäisiin ulos vähän isompiin tiloihin!

Tänään Onerva otti niin rennosti, että lampuria ihan nauratti!

Oskari ja Onerva ovat sitä mieltä, että voisit tulla katsomaan heitä!

No nythän täällä on maailma laajentunut. Oskari ja Onerva ovat saaneet leikkikavereita ja paljon!

Ihan ensin Oskari ja Oona saivat kavereikseen Oskun, Oivan ja Oonan. Mamma-lampaat pitävät tarkkaan huolta omistaan ja ajavat kiukkuisesti vieraat karitsat pois.

Vilskettä on ja mekkala sen mukainen

Karitsoilla on ihan hurjan hauskaa keskenään, kun ne mennä porhaltavat porukassa kauheata karitsarallia edestakaisin. Äidit huutelevat välillä syömään, sitten nukutaan ja taas mennään!

Huhhuh, ihan pitää huilata välillä!

Tänään maailma laajeni muutenkin, kun karitsat saivat käyttöönsä koko ison karsinan. Väliaita kaadettiin ja vielä karitsoimattomat mamma-lampaat laitettiin omiin karitsointikarsinoihinsa. No kauhea mellakkahan siitä syntyi!

Väliaitojen kaatamista seurasi hetkellinen sekasorto, kun äidit etsivät lapsiaan ja päinvastoin.

Muutakin alettiin harjoittelemaan. Karitsoille rakennettiin karitsakamari nurkkaan. Se on paikka, joka on äideiltä kielletty! Siellä on tarjolla lisäruokaa karitsoille. Tarjoilu pelaa 24 h ja avoin buffet. 

Tänne ei äidit pääse. Karitsat sen sijaan kulkevat raoista estottomasti.

Karitsat alkava pikkuhiljaa kehittymään märehtijöiksi. Vielä ne elävät vain äidinmaidolla, mutta samalla jo harjoitellaan. Kuuden viikon iässä pötsi on kehittynyt niin, että pystyy käsittelemään muutakin ruokaa ja märehtiminen voi alkaa.

Meillä on kaikki hyvin, ensi viikkoon!

Oskarilla ja Onervalla on nyt ensimmäiset päivät takana ja kaksikko on kasvanut hurjasti. Kolmen päivän painot olivat Oskarilla 3,3 kg ja Onervalla 3,7 kg.

Oskari ja Onerva nukkuvat mielellään toisiinsa nojaten.

Karitsointikarsina alkoi käydä jo pieneksi kovin elämäniloisille sisaruksille. Niinpä he saivat merkit korviinsa ja muuttivat isompaan tilaan. Oskarilla on oranssi korvamerkki ja Onervalla keltainen.

Isossa karsinassa ollaan!

Isossa karsinassa pääsee paremmin harjoittelemaan pitkien jalkojen käyttöä. Ja kyllä sitä harjoiteltiinkin! Riemulla ei ollut rajaa, kun huomattiin tilaa olevan hyppiä ja pomppia.

Ensi kertaan! Mitähän me ollaan siihen mennessä opittu?

Keskiviikkona 12.4. syntyi Sillanpään Lammastilalle ensimmäiset valkoiset karitsat!

Ensin syntyi poika, jolle annoit nimeksi Oskari.

Sitten syntyi tyttökaritsa, jolle et ole vielä antanut nimeä.

Torstaina karitsat ihmettelivät maailmaa vähän pöllämystyneinä. Äiti-Riina hoitaa karitsoita hyvin ja suojelevasti. Niiden tehtävä on nyt syödä ja kasvaa!

Riina ja lapset

Perjantai koitti ja karitsat ovat kasvaneet jo huimasti. Nyt harjoitellaan jo leikkimään!

Keskiviikkona saatiin myös naapurikarsinaan kavereita, sekös pisti ihan kummastuttamaan!

Credits:

Sillanpään Lammastila

Report Abuse

If you feel that this video content violates the Adobe Terms of Use, you may report this content by filling out this quick form.

To report a Copyright Violation, please follow Section 17 in the Terms of Use.