Loading

Keresiä ja kielioppia – Haastattelussa Riho Grünthal TEKSTI: ERIK ROSENDAHL

Ei kai ole mitään ihmettelemistä siinä, että Hyvinkäällä opettajaperheessä varttuneesta Riho Grünthalista tuli paitsi etevä kielitieteilijä myös mestaritason shakinpelaaja.

”Kotona puhuttiin viroa ja pelattiin shakkiakin. Paul Keres oli ylivertainen idoli, yksi sankareistamme”, kertoo Grünthal Metsätalolla sijaitsevassa työhuoneessaan.

Grünthal on toiminut Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten professorina vuodesta 2005 lähtien. Yksi hänen tutkimuskohteistaan on vepsä, jonka kieliopin hän julkaisi pari vuotta sitten. Vepsällä on enää kolmisen tuhatta puhujaa.

Riho Grünthal ei suinkaan ole sukunsa ensimmäinen Helsingin yliopistossa työskentelevä kielitieteilijä:

”Isoisäni Villem Grünthal-Ridala, runoilija ja kielimies, toimi viron kielen lehtorina 1920-luvulta alkaen aina kuolemaansa saakka eli vuoteen 1942.”

Shakkivaikuttajista on puolestaan nostettava esiin isän veli Esmo Ridala, joka tunnetaan kolmella kielellä ilmestyneestä Keresin pelikokoelmasta.

Suomeksi 50 Paul Keresin loistopeliä ilmestyi keväällä 1957 Suomen Shakin kustantamana. Sen kantta koristaa tunnetun virolaisen kuvataiteilijan ja pilapiirtäjän Felix ”Redo” Randelin tyylikäs tulkinta pitkänhuiskeasta shakkimestarista.

Teos kattaa virolaisen maailmantähden 20-vuotisen taipaleen 1935–55. Mahtoiko Ridala tuolloin aavistaakaan, että Keres jatkaisi huipulla vielä toisen mokoman, kunnes kuolema Helsingissä kesällä 1975 päätti poikkeuksellisen pitkän ja menestyksekkään uran.

Kirja sai ilmeisen hyvän vastaanoton; Saksassa se ilmestyi laatukustantamo De Gruyterin Bibliothek Caissa-sarjassa.

”Saksankielisestä laitoksesta on sittemmin otettu uusi painos”, tietää Grünthal kertoa.

Esmo Ridala (1923–88) oli paitsi shakkimestari vuodelta 1951 myös lehtimies, joka kirjoitti mm. Uuteen Suomeen ja läntisille uutistoimistoille. Hän järjesti myös Viron itsenäisyyspäivän juhlia Helsingissä aina helmikuussa asiaankuuluvine seppeleenlaskuineen:

”Se oli tietenkin virallisen Suomen näkökulmasta arvelluttavaa puuhaa. Viro ei juurikaan suomalaisessa julkisuudessa näkynyt, siitä vaiettiin lähes täysin.”

Grünthalin perheessä Viro sen sijaan oli alati esillä:

”Isäni viritti vuoroin Tallinnan radion, vuoroin Radio Free Europen vironkieliset lähetykset kuuluviin. Tallinnan lähetyksistä kuuntelimme tuoreita tuloksia mm. Fischerin ja Spasskin MM-ottelusta ja Leningradin alueidenvälisestä turnauksesta 1973. Isä tilasi myös Eesti Male -nimistä lehteä Kanadasta”, muistelee Grünthal.

Niin ihailtava shakkimaa kuin Viro onkin, on harmillista että maasta on puuttunut tasokas shakkilehti. Toisin oli laita naapurimaa Latviassa, jonka Šahs-lehteä luettiin laajasti maailmalla ja josta oli venäjänkielinenkin painos.

Shakkiin Riho Grünthal oli tutustunut jo 4-vuotiaana isänsä opastamana:

”Pikkulapsi kun olin, muistan olleeni kiinnostunut lähinnä kauniista nappuloista. Vastaavasti hevoskuvioisena mieltäni kiehtoi ulkovirolaisen, Lundissa toimineen Eesti Kirjanike Kooperativ -kustantamon logo.”

Grünthal kertoo perhetaustansa kehittäneen hänessä herkkyyttä ja ymmärrystä vähemmistöjen ja vähemmistökielten elinolojen suhteen. Siitä on ollut hyötyä kenttätöissä ja matkoilla Venäjällä niin vepsäläisten, mordvalaistenkin kuin monien muidenkin keskuudessa.

Jo nuoruudestaan hän muistaa mm. vuoden 1978 Tallinnan-vierailun, joka osui yksiin Karpovin ja Kortšnoin jännittävän MM-ottelun kanssa. Kremlin suosikkia Karpovia ei liiemmilti kannustettu:

”Loikkari Kortšnoi oli alkanut kiriä epätoivoiselta tuntuneessa tappioasemassa ja nousi 5–5-tasoihin juuri kun olimme virolaisten ystäviemme luona. Talossa riemu repesi ylimmilleen, ajateltiinhan että Neuvostoliiton rautainen ote olisi tälläkin tavoin mahdollisesti herpaantumassa.”

Kuvaan kuuluu, että isä ja Esmo-setä eivät astuneet jalallaankaan Neuvosto-Viroon:

”Isäni eli 2000-luvulle saakka, joten hän pääsi todistamaan Viron itsenäistymisen. Esmo sen sijaan kuoli sydänkohtaukseen jo vuonna 1988.”

Esmon kuoleman aikoihin Riho Grünthal vietti stipendiaattivuoden Budapestissa suomalais-ugrilaisista kielistä ylivoimaisesti suurinta eli unkaria oppimassa.

Unkari on sattumoisin ollut myös yksi maailman johtavia shakkimaita, jolla on perinteitä vaikka muille jakaa. Shakki näkyi siis Budapestissa kaikkialla?

”Ei ihan niinkään. Puistoissa pelasivat lähinnä vanhat ukot sitä ajanvietteenä. Sikäläistä shakkilehteä, Magyar Sakkeletiä, oli kylläkin ilahduttavasti saatavilla tavallisissakin lehtien myyntipisteissä.”

Juuri 1980-luvun lopulla maailmalla kohistiin kolmesta unkarilaissisaruksesta, joiden lahjakkuus ja lajille omistautuminen ei tuntenut minkäänlaisia rajoja. Polgárit suistivatkin Neuvostoliiton naiset olympialaisten ykköstilalta kahdesti peräkkäin 1988 ja 1990.

”Kyseessä oli László-isän tyttärillään suorittama ’ihmiskoe’, mutta onhan heistä tullut tasapainoisia ja menestyviä aikuisia. Zsófia taisi olla kolmikosta kaikkein lahjakkain muttei työteliäin”, Grünthal pohtii.

Hänen mielestään shakin kiehtoviin puoliin kuuluu ongelmanratkaisupotentiaali, mutta myös kamppailullisuus. Jälkimmäisellä saralla ovat kunnostautuneet monet legendat kuten Fischer, Kasparov ja Kortšnoi.

Grünthalin mukaan shakkiin suhtautuu eri ikävaiheissa eri tavoin:

”Nuorille peli opettaa keskittymistä, ja se voi olla rentouttavakin kokemus. Muistan itsekin, miten koululaisena palasin mieli levänneenä viikonlopputurnauksesta opintojen pariin. Shakissa on toisaalta hyvin vahvana kilpailumomentti, mikä helposti menee äärimmäisyyksiin.”

Vuonna 1988 shakkimestariksi korottunut Riho Grünthal kuuluu ikäpolveen, jonka suhdetta shakkiin värittivät kirjoista saatu oppi. Informaattoreita oli jokaisen itseään kunnioittavan nuoren syytä opiskella, samoin avausteoriaa oli tarjolla valtavat määrät Batsfordin ja itäsaksalaisen Sportverlagin teosten tultua markkinoille:

”Nuorempana sitä keskittyy helposti liiaksi johonkin yhteen osa-alueeseen, kuten juuri avausteoriaan. Ajan kanssa shakkia oppii ymmärtämään kokonaisvaltaisemmin. Itsekin olen viime aikoina käynyt nautiskellen läpi Akiba Rubinsteinin pelejä.”

Esimerkin siitä, ettei nuorten pelaaminen ole pelkästään avaustietouden hyödyntämistä Grünthal kertoo oman shakkiuransa alkutaipaleelta:

”Ensimmäinen virallisempi turnaus, johon osallistuin oli B-nuorten SM-turnauksen alkuerä kirjeshakissa. Kuudesta pelaajasta kaksi lopetti heti alkuunsa, ja yksi jäljelle jääneistä, Kari Rauramaa, avasi pelin siirrolla 1.b4. En ollut kuullutkaan että niin voi aloittaa, koska olin oppinut, että sotilaita siirretään ensin keskustasta. Esmolta saamassani Osmo Kailan avausoppaassa mainittiin, että tähän Orangutan-avaukseen voi vastata 1...e5 2.Lb2 f6. Siihen loppui avausteoria. Siirtelin nappuloita olohuoneen pöydällä ja onnistuin kehittämään puolipakosta näyttävän kuningashyökkäyksen ja voitin vähän yli 20 siirrossa. Peli julkaistiin myöhemmin Kirjeshakki-lehdessä, mikä tuntui melkein kuin olisin saanut kauneuspalkinnon ensimmäisestä pelistäni. Kirjeshakkia en kuitenkaan sen jälkeen enää pelannut.”