Loading

Salon maiseman synty

Tämä esitys kertoo Salon seudun maisemista ja niiden synnystä parin miljardin vuoden takaa nykypäiviin. Esitys on tehty yläkoulun oppilaille ja sitä tukee muu oppimateriaali, kuten oppikirja GEOIDI Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt. Tämän esityksen tavoitteena on havainnollistaa, miten menneisyys näkyy nykyisessä maisemassa ja mitä kaikkea jännittävääkin maisemat voivat kertoa, kun niitä osaa lukea. Esitys ja sen vuosiluvut ovat suuntaa-antavia. Esitys tulee valmistumaan pala palalta valmiimmaksi, kun lähiympäristötutkimukset etenevät.

1900 miljoonaa vuotta sitten

1900 miljoonaa vuotta sitten Lounais-Suomi ja ja siten myös Salon seutu sijaitsi kohdassa, jossa maankuoren laatat liikkuivat toisiaan päin. Törmäyskohtaan poimuttui korkea, Alppeja muistuttava vuoristo. Suuri osa Salon seudun kallioperän kivistä muodostui vuoristojen poimuttuessa ja tulivuoren purkauksissa. Salon kallioperä on suurimmaksi osaksi graniittia.

Maankuoren laattojen törmätessä maa järisi ja kallioperä repeili. Jäykkä kallioperä ruhjoutui murroslaaksoiksi. Murroslaaksot näkyvät maisemassa jyrkkinä kallioseinäminä, pitkinä ja kapeina järvinä tai peltoalueina.

Kallioperän kiviin ja maaperän kerrostumiin on taltioitunut maapallon tapahtumia . Salon seudunkin kallioperässä on merkkejä muinaisista tulivuoren purkauksista ja maanjäristyksistä.

Satojen vuosimiljoonien aikana muinaiset vuoristot ovat rapautumisen ja eroosion seurauksena kuluneet pois ja jäljellä on nykyinen, melko tasainen mutta kumpuileva maisema.

Perniön kallioperän yleisin kivilaji on punainen graniitti.

450 miljoonaa vuotta sitten

450 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Itämeren alueella oli meri, jossa eli trilobiitteja, oikosarvia ja muita jo sukupuuttoon kuolleita merieliöitä. Silloin Suomen ja Itämeren kallioperäalue sijaitsi päiväntasaajan eteläpuolella ja liikkui osana maankuoren laattaa kohti päiväntasaajaa. Pitkän ajan kuluessa muinaisista merieliöistä syntyi merien pohjassa kalkkikiveä. Tällaisesta kalkkikivestä voi löytää merieliöiden fossiileja.

Fossiilit kertovat Suomen ja Salon seudun esihistoriasta

Euroopasta löytyy monesta paikkaa muinaisten merien kalkkikivikerrostumia. Alla olevassa isossa kuvassa on ammoniitin fossiili. Se löytyi Espanjan El Torcalin kansallispuiston kalkkikivestä.

Kalkkikiveä käytetään paljon lattialaatoissa. Silloin fossiilit voivat päätyä osaksi rakennusten lattioita.

Kuvassa on oikosarven fossiili. Oikosarvet olivat mustekalan tapaisia nilviäisiä. Niillä oli jäätelötötteröä muistuttava kuori, josta työntyi esiin pää ja monet lonkerot.
Kuvassa on oikosarven fossiili. Kun oikosarvi kuoli, se vajosi ja hautautui meren pohjan liejuun. Oikosarven kova kuori hajosi hyvin hitaasti ja hajonnut aines korvautui ympäristön kiviaineksella. Tällaista fossiilia kutsutaan kivettymäksi.
Piirroskuva esittää oikosarven sellaisena, kuin sen uskotaan olleen. Kuva CC BY-SA Nobu Tamura
Itämeren pohjassa on paikoitellen kalkkikivikerrostumia, joista voi löytyä muinaisten merieliöiden fossiileja. Mannerjäätikkö murskasi Itämeren pohjassa olevia kalkkikivikerrostumia ja kuljetti paloja eri puolille Ahvenanmaata. Näistä paloista on löydetty trilobiittien fossiileja.
Ahvenanmaalla trilobiittifossiilien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Näistä Ahvenanmaan saarien rannoilta löytyneistä kalkkikivistä ei kuitenkaan löytynyt trilobiittien fossiileja mutta joidenkin muiden pienien eliöiden jäänteitä melko varmasti.

"Aurinko tulee esiin pilven takaa, ja veteen siilautuu valokeila. Lohkareen suojissa kyyhöttävä, jättikokoista siiraa muistuttava niveljalkainen äkkää liikettä pohjaliejussa. Se kohdistaa tarkat verkkosilmänsä merililjojen ympäröimälle aukiolle. Merililjat nyökyttävät hitaasti päätään virtauksessa, ja siellä, aivan niiden juurella, lieju kohoilee lupaavasti. Niveljalkainen, tarkemmin sanottuna trilobiitti, uskaltautuu näkösälle. Se tietää olevansa aukiolla kuin tarjottimella, mutta riski on otettava. Elämä ei trooppisen lämpimässä muinais-Itämeressä ole leppoisaa lomailua.” (Tiede 3/2009)

2 miljoonaa vuotta sitten

2 miljoonaa vuotta sitten alkoi viimeisin jääkausiaika. Jääkausiaika on ajanjakso, jolloin suuri osa maapallon pinnasta on jäätiköiden peitossa. Suurimmat jäätiköt sijaitsevat nykyään Etelämantereella ja Grönlannissa.

Jääkausiajan aikana kylmät jääkaudet ja lämpimämmät lämpökaudet vuorottelevat. Nyt eletään Veiksel-jääkauden jälkeistä lämpökautta.

Veiksel-jääkaudella oli niin viileää, että suuri osa sateista tuli lumena. Jäätiköityminen alkoi Islannin ja Norjan vuoristoista. Vuosi vuodelta lumikerrokset kasvoivat ja alimmat kerrokset muuttuivat jääksi. Vuoristojäätiköt alkoivat liukua maanpintaa pitkin alaspäin. Kuvassa on Islannin Esja-vuori.

115 000 vuotta sitten

115 000 vuotta sitten alkoi viimeisin jääkausi, Veiksel - jääkausi. Sen aikana Pohjois-Eurooppaan levisi mannerjäätikkö. Salon seutu oli paksun mannerjäätikön alla kymmeniä tuhansia vuosia. Liikkuessaan mannerjäätikkö murskasi ja hioi kallioperää ja jätti jälkeensä muun muassa moreenia, siirtolohkareita ja silokallioita.

Kuvassa näkyy Grönlannin jäätikköä ja sen kallioperästä rouhimaa irtainta kiviainesta, moreenia. Moreeni on Suomen yleisin ja vanhin maalaji. Se syntyi, kun mannerjäätikkö mursi kallioperästä irti eri kokoista kiviainesta ja kasasi sitä kallioperän päälle.

20 000 vuotta sitten

20 000 vuotta sitten mannerjäätikkö oli laajimmillaan ja peitti koko Pohjois-Euroopan.

18 000 vuotta sitten

18 000 vuotta sitten ilmasto lämpeni ja mannerjäätikkö alkoi sulaa. Sulamisvesistä muodostui jäätikköjokia, jotka virtasivat jäätikön päällä, alla ja sisällä. Jäätikköjoet kuluttivat kallioperään hiidenkirnuja, kuljettivat eri kokoista kiviainesta ja kasasivat sitä savikoiksi, harjuiksi ja reunamuodostumiksi. Jääkauden jäljet näkyvät nykyisessä Salon maisemassa.

Kun jäätikkö suli, maa alkoi kohota. Vedenpinnan yläpuolelle kohosivat ensin kallioperän korkeimmat huiput.

Kun mannerjäätikkö suli, Suomen maisema saattoi muistuttaa nykyistä Grönlannin maisemaa.
Jäätikön alta nousi paljas maa.

11 600 vuotta sitten

11 600 vuotta sitten Veiksel-jääkausi päättyi. Mannerjäätikkö suli nopeasti ja perääntyi kohti pohjoista.

Itämeren alueella mannerjäätikön reunan edessä oli Yoldiameri. Tutkijat epäilevät, että Yoldiameren aallot kuljettivat jäälohkareen sisällä 5-19 miljoonaa vuotta vanhan norsueläimen kivettyneen olkaluun kappaleen Salon seudulle. Vuonna 1960 luu löydettiin Suomusjärven pelloilta.

Piirroskuva Deinotheriumista. Se on nykyisten norsujen kaukainen sukulainen ja suurimpia koskaan eläneitä maanisäkkäitä. Deinotherium oli 3,5–4 metriä korkea ja painoi jopa 10 tonnia. Kuva CC BY-SA JG

11 000 vuotta sitten

11 000 vuotta sitten mannerjäätikkö oli sulanut lounais-Suomesta kokonaan ja Salon seutu oli lähes kokonaan veden peitossa. Vähitellen merien ja järvien pohjien savikerrostumat sekä nykyisten mäkien huiput kohosivat merenpinnan yläpuolelle.

11 000 vuotta sitten Salon seutu muistutti Itämeren ulkosaaristoa. Nykyisistä mäistä oli esillä vain korkeimmat huiput pieninä luotoina.
Maan kohoaminen jatkui ja kuivan maan alue laajeni. Kasvillisuus levittäytyi paljaalle maalle. Maisema saattoi muistuttaa Islannin nykyisiä maisemia.
Koivut levisivät ensimmäisinä puuttomille alueille.
Vähitellen kasvillisuus monipuolistui ja metsät muuttuivat mäntyvaltaisiksi.

10 800 vuotta sitten

10 800 - 8 000 vuotta sitten Salon alueella oli mannerjäätikön sulamisvesistä muodostunut Ancylusjärvi. Teijon kansallispuiston Jeturkasti on Ancylusjärven rantakivikko eli muinaisranta, ns. pirunpelto. Tänä päivänä se on noin 80 metriä nykyistä merenpintaa ylempänä.

Jeturkastin muinaisranta muodostuu pyöristyneistä kivistä. Ne ovat pääosin graniittia ja gneissiä.
Halikon Vartsalan pirunpelto on muinaisen Ancylusjärven rantakivikkoa.

10 700 vuotta sitten

Ensimmäiset asukkaat saapuivat Salon seudulle kivikaudella, noin 10 700 - 7 100 vuotta sitten. He asettuivat asumaan Ancylusjärven rannoille. Kivikauden ihmiset muodostivat pieniä pyyntikuntia, jotka metsästivät majavia, hylkeitä, lintuja ja hirviä. He myös kalastivat ja keräilivät ravinnoksi kelpaavia kasvin eri osia. On todennäköistä, että koira on ollut apuna metsästyksessä ja ihmisen seurana jo kivikaudella.

Kivikauden ihmiset asuivat yleensä meren tai järven rannalla. Kuvassa on Sahajärvi.

Kivikauden aikaan Muurlan Sahanummen alue oli saari. Sen hiekkaisille rannoille oli hyvä pystyttää tilapäisesti kevytrakenteiset kodat. Kivikaudella ihmiset vaihtoivat asuinpaikkaa sen mukaan, missä oli riistaa tarjolla.

Salossa Muurlan Sahanummella järjestettiin arkeologinen yleisökaivaus kesällä 2008. Kaivauksella etsittiin - ja löydettiin - merkkejä kivikauden ihmisen elämästä.

Kivikauden ihmiset tekivät kivestä työkaluja

Kuvassa on kivikauden ihmisen työkalu. Se on valmistettu kovasta kivestä, kvartsista. Kiven reunat on muotoiltu nyrhimällä niistä pieniä paloja irti. Näitä irronneita paloja eli kvartsi-iskoksia löytyi alueelta paljon. Kivikauden ihminen käytti kvartsikaavinta esimerkiksi saaliseläinten nahkojen työstämiseen.

Kivikauden ihmiset saalistivat majavia ja hylkeitä

Kaivaukselta löytyi myös luiden paloja. Luut kertovat kivikauden ihmisen ruokavaliosta. Kuvassa on nuotiolla palanutta luuta, todennäköisesti pala euroopanmajavan varvasluuta. Euroopanmajava oli tärkeä ravinto- ja turkiseläin kivikaudella. Normaalisti luut hajoavat Suomen happamassa maaperässä melko nopeasti. Palaneena luu voi kuitenkin säilyä hajoamattomana vuosituhansia.

Kivikauden ihmiset maalasivat kalliomaalauksia

Kivikauden ihminen maalasivat punamultaseoksella maalauksia pystysuoriin kallioseinämiin ja siirtolohkareisiin. Nämä kalliomaalaukset sijaitsevat Astuvansalmella Ristiinassa Saimaan Yöveden rannalla. Astuvansalmen sileässä kallioseinämässä on kymmeniä maalauksia. Maalaukset esittävät muun muassa ihmisiä, veneitä, käsiä ja hirviä. Jos katsot tarkasti, löydät naisen, jolla on kädessään jousi. Naiset kalliomaalauksissa ovat harvinaisuus. Saloa lähinnä oleva kalliomaalaus on löydetty Raaseporista.

Kartta kuvaa Perniön aseman pinnanmuotoja. Punainen pallo kuvaa alueelta löydettyjä muinaisjäännöksiä ja muita kulttuuriperintökohteita. Keltaisella ympyröidyt kohteet ovat kivikautisia asuinpaikkoja. Perniöstä kivikautisia asuinpaikkoja on löydetty muun muassa Aimontaposta, Saurusta, Skoilasta, Mutaisesta ja Naarjärven saaresta. Kivikaudella nykyiset mäet olivat saaria ja mäkiä ympäröivät alueet vesialueita.

4000 vuotta sitten

Ihmiset alkoivat viljellä maata ja hoitaa karjaa. Viljelykasveina oli muun muassa vehnä, ohra, kaura ja nauris. Kotieläiminä pidettiin nautoja, lampaita ja sikoja. Varhaisten maanviljelijöiden ei enää tarvinnut liikkua paikasta toiseen etsiäkseen ravintoa vaan he alkoivat rakentaa pysyviä asuinpaikkoja. Vähitellen maanviljelijöiden yksittäisistä asuinrakennuksista kasvoi kyliä ja niistä kaupunkeja.

3000 vuotta sitten

3000 vuotta sitten, pronssikaudella osa kuolleista ihmisistä haudattiin suurten kiviröykkiöiden alle korkeille kalliorannoille. Vainajan mukaan saatettiin laittaa pronssi- ja kiviesineitä sekä ruokaa saviastioissa. Salon seudulla näitä hautaröykkiöitä kutsutaan myös kruunuiksi.

Salon Viitanmäellä on kolme hautaröykkiötä. Suurimman nimi on Viitankruunu. Pronssikaudella Viitanmäen alue oli saari. Meriveden pinta oli silloin noin 15-20 metriä nykyistä korkeammalla. Nykyään alueelta aukeaa näkymä Halikonlahdelle.

2000 vuotta sitten

2000 vuotta sitten, rautakaudella roviolla poltettujen vainajien ja heidän mukaansa pantujen esineiden jäännökset siroteltiin kiviröykkiöihin. Rautakauden lopulla alkoi yleistyä nykyisen kaltainen ruumishautaus. Perniön Yliskylän ja Halikon Rikalan kalmistot ovat valtakunnallisestikin kuuluisia rautakauden hautapaikkoja.

Rautakaudella kiviröykkiöt tehtiin mataliksi ja niissä oli kivien lisäksi myös maata. Kuvan muinainen rautakauden hauta sijaitsee Perniön Lupajan Tiikkinummella.

Kuppikivillä toivottiin hyvää satoa

Rautakauden röykkiöhautojen läheisyydestä löytyy usein myös kuppikiviä eli kiviä tai kallioita, joihin on hakattu parin senttimetrin syvyisiä kuoppia. Kuopat eli kupit on tehty viimeistään rautakaudella, mutta niitä on käytetty ehkä jopa 1900-luvulle asti. Todennäköisesti kuppikivet ovat olleet uhripaikkoja. Kuppeihin on laitettu uhreja, esimerkiksi maitoa tai viljanjyviä maahisille, haltijoille tai suvun vainajille ja toivottu hyvää pyyntionnea tai satoa. Kuvan kuppikivi sijaitsee Perniön Lupajan Tiikkinummella. Siinä on 53 kuppia.

Nykyaika

Ensimmäisten asukkaiden saapumisen jälkeen ihmisen toiminta on muuttanut Salon maisemia monella eri tapaa ja nopeammin kuin luonto.

Salon seudun maisemia kuvissa ja kartoissa

Noin kolmasosa Salon maapinta-alasta on peltoa. Pellot sijaitsevat savialueilla, jotka ovat jääkauden jälkeen olleet merien tai järvien pohjia. Savikerrosten paksuus on paikoitellen jopa 50 metriä. Kuvassa on Perniön peltoja.
Mannerjäätikkö mursi kallioperästä irti isojakin kiven lohkareita ja kuljetti niitä mukanaan pitkiä matkoja ennen kuin ne irtosivat jäästä ja jäivät nykyisille paikoilleen. Tällaisia kiviä kutsutaan siirtolohkareiksi. Kuvan siirtolohkare on Sydän-Saurussa, Perniössä.
Salossa Halikonjoki virtaa mutkitellen paksussa savimaassa ja syvässä uomassa. Joen vesi on sameaa ja harmaata, sillä joki irrottaa alustastaan savea.
Mannerjäätikön sileäksi hiomaa kallioperää löytyy rannoilta...
... ja avokallioilta.
Valtavien jäätikköjokien pyörteisiin kiinni jääneet kivet hioivat kallioperään sileäpintaisia kuiluja, hiidenkirnuja. Kuvan kaksoishiidenkirnu sijaitsee Kemiönsaaren Jungfruholmenissa. Se on niin iso, että hyvinä jäätalvina siellä on kokeiltu jopa retkiluistelua.
Halikon Vartsalan hiidenkirnu on Salon seudun suurin hiidenkirnu. Sen leveys on 2,5 metriä ja syvyys 5,5 metriä.
Perniön Tuohitunnummi ja Kärmeseljännummi on osa Kolmatta Salpausselkää eli reunamuodostumaa. Tästä syystä alueella on paljon hiekka- ja soraesiintymiä sekä pohjavesialueita, joita ihminen hyödyntää.
Kolmas Salpausselkä kulkee Perniön Tuohitun ja Kemiönsaaren kautta Jurmoon. Kuvassa on Jurmon saari.
Salon seudun monet luolat ovat mannerjäätikön aikaansaamia lohkareluolia.

Tarina esi-isästäsi, Humanuksesta

9.luokan oppilas, 2010

Hei, olen Humanus, esi- isäsi. Nimeni tarkoittaa ihmistä ja olen yli 10 000 vuotta vanha. Muut lajitoverini kuolivat aikojen saatossa, mutta minä jäin eloon. En tiedä syytä siihen, mutta luulen, että olen niin vahva ja kenties kuolematon, ken tietää. En ole kuten te tämän päivän ihmiset. Minulla ei ole esimerkiksi samanlaisia ruokailutottumuksia enkä käytä mitään sähkölaitteita tai vaikkapa kosmetiikkaa. Viihdyn parhaiten omassa sukuluolassani, joka sijaitsee Perniössä. Maailma on ollut minun elinaikanani täysin erilainen. Haluaisitteko kuulla, minkälaista oli kauan sitten täällä samaisella alueella. Luulenpa, että haluaisitte.

Kauan, kauan aikaa sitten, kun olin vastasyntynyt, tulimme sukumme kanssa vesitse isolla itse rakennetulla venettä muistuttavalla lautalla Suomeen. Ennen sitä meidän piti kävellä satoja kilometrejä Keski- Euroopasta ennen kuin näimme meren aukenevan silmiemme edessä, se oli todella uuvuttava matka. Raskaat ajat eivät loppuneet siihen, ajelehdimme päämääräämme tietämättä. Pohjoiseen päin monia viikkoja, kunnes saavuimme ennenäkemättömän upeaan maahan, Suomeen.

Maa oli yllättävän korkea. Emme tiedä kuinka iso koko Suomen maa oli tällöin, koska emme päässeet vaeltamaan sen läpi. Tiedämme vain, että suinkaan koko maa ei ollut vielä näkyvissä, kun tulimme. Tai ainakin niin luulemme, koska vuosi vuodelta maa vain kohosi entisestään ja uutta maata tuli näkyviin. Se hämmensi meitä, koska emme olleet tottuneet tällaiseen. Pian törmäsimme muihin eläviin olentoihin. Erilaisia eläimiä hyppelehti siellä täällä. Ensimmäinen eläin, johon törmäsimme, oli pieni ruskea pulleahko vedessä asustava, laattahampainen jyrsijä, myöhemmin nimekseen saanut majava. Pian taivaalla alkoi myös liidellä Suomeen päin kummallisia otuksia meren toiselta puolelta. Tullessamme tänne täällä oli paljon merenlahtia, mutta vähitellen ne muuttuivat monet järviksi.

Emme olleet ainoita, vaan maahan alkoi pikkuhiljaa kertyä enemmän ihmisiä ja asutus keskittyi aluksi eteläiselle rannikkoseudulle. Me vaelsimme Suomen sisämaassa useita viikkoja, kunnes löysimme oivan paikan, johon ajattelimme asettua asumaan. Paikkamme löytyi Varsinais-Suomesta Perniöstä, pienen järven rannalta. Aivan järven lähistöllä sijaitsi tiheä metsä, mistä löysimme luolan. Luola oli sisältä iso, joten mahduimme koko suku sinne asumaan. Arkemme sujui hyvin. Naiset jäivät hoitamaan lapsia ja me miehet teimme rankimmat tehtävät, kuten hankimme syötävää metsästämällä ja kalastamalla ja puolustimme sukuamme monilta vaaroilta.

Aluksi metsästäminen oli meille erittäin hankalaa, koska meille ei ollut luotu raatelijan kynsiä. Senpä takia jouduimme turvautumaan erilaisiin apuvälineisiin, mitä oivalsimme käyttää. Metsä oli oiva paikka, sieltä saimme paljon ideoita. Yksi ystävistämme keksi, että kallioperästä irronnutta kiveä voi muotoilla teräväkärkisemmäksi, hiomalla sitä kalliota vasten. Tällä teräaseella saimme eläimiä kiinni. Samaa kiveä pystyttiin myös hyödyntämään kalastuksessa. Monet päivät kuluivat eläinten, kuten hirvien, majavien ja hylkeiden metsästämiseen. Joskus jouduimme myös jahtaamaan niitä öisin, koska ruuasta oli pula. Pitkän metsästyspäivän päätteeksi me miehet tulimme takaisin luolallemme ja teimme nuotion missä paistoimme saamamme ruuan. Nuotio oli meille myös pyhä paikka, koska siellä hiljennyimme kuuntelemaan päivän tapahtumat. Nuotion ääressä lämmittelimme kylmempinä aikoina, tanssimme sen ympärillä ja kerroimme jännittäviä tarinoita metsästysretkiltämme. Vaatteina meillä oli eläimistä saatuja taljoja ja nahkoja.

Tutkiessamme tarkemmin asuinseutuamme näimme mitä erilaisimpia luonnon mullistuksia. Löysimme järven toiselta puolelta erittäin suuren kiven. Sitä sanotaan kai nykyään siirtolohkareeksi. Siitä tuli lapsien leikkipaikka. He hyppelivät iloisesti sen ympärillä, leikkien mitä erilaisimpia piirileikkejä. Kesäisin kävimme uimassa järvessä ja vietimme sen rannalla paljon aikaa. Löysimme myös toisenlaisia paikkoja, missä kävimme puhdistautumassa. Kävimme puhdistautumassa pienessä kallioon muodostuneessa kolossa, jossa oli paljon vettä.

Vuosien kuluessa fiksuimmat meistä tekivät upean keksinnön, punaisen ”maalin”, jolla pääsimme maalaamaan kallion seinämiä. Kalliomaalaukset ovat osa meidän historiaa, ja ne kertovat mm. meidän upeista metsästystarinoista. Osa kalliomaalauksista on säilynyt ja niitä on löydetty jälkeenpäin myös ympäri Suomea. Viisaimmat teistä osaavat tulkita niistä historiaamme ja löytää vastauksia liittyen sukumme salaisuuksiin.

Created By
Rita Keskitalo
Appreciate

Report Abuse

If you feel that this video content violates the Adobe Terms of Use, you may report this content by filling out this quick form.

To report a copyright violation, please follow the DMCA section in the Terms of Use.