Näin luot verkossa toimivan henkilöbrändin Ole paras versio itsestäsi netissä

Mikä ihmeen HENKILÖBRÄNDI?

Henkilöbrändi on henkilön maineen ja imagon kokonaisuutta. Brändääminen on tavoitteellista toimintaa, jonka avulla rakennat itsestäsi positiivista mielikuvaa verkossa. Verkossa sinusta muodostuu kuva, jonka perusteella sinua arvioidaan työntekijänä ja työnhakijana. Se muodostuu vuorovaikutuksen seurauksena, se on siis kaikkea sitä mitä koet olevasi ja miten muut sinua tulkitsevat.

Meillä kaikilla on henkilöbrändi, halusimme tai emme. Se on muiden käsitys meistä ja osaamisestamme. Kysymys kuuluu, haluammeko hyödyntää sitä? (Laine 2017)

Ota huomioon, että työsuhteessa sinua arvioidaan organisaation kautta. Olet ensisijaisesti työnantajan edustaja. Henkilöbrandin pitää olla työnantajan hyväksymä, joten asiasta on käytävä keskustelua työpaikalla. Kaikissa työsuhteissa ei voi rakentaa sosiaaliseen mediaan henkilöbrandia.

Työnhakijana henkilöbrandista on etua erottautumisessa muista hakijoista. Tunnettuus ja aito henkilöbrändi lisää luottamusta ja lisää asiantuntija-asemaasi. Henkilöbrandin avulla pyritään asemaan, jossa työt tulevat luoksesi.

Aalto & Uusisaari 2010
Aalto & Uusisaari 2010

Miksi rakentaisin henkilöbrändin?

Puhutaan jopa siitä, että kaikki vakityö loppuu tulevaisuudessa. Voidaan myös sanoa, ettei työsuhteiden vakinaisuus tarkoita enää sitä, mitä se joskus edusti, vakituista elämän mittaista työpaikkaa. Nykyään työsuhteet ovat projektiluontoisia ja lyhytkestoisia, työsuhteiden pituudessa puhutaan muutamista vuosista. Sosiaalinen media mullistaa työmarkkinoita. Jokainen voi helposti rakentaa itselleen henkilöbrandin. Voit tuoda omaa substanssiosaamistasi esille, luoden asiantuntijabrändin, joka on haluttu työmarkkinoilla. Helppoudesta huolimatta sen rakentaminen kannattaa suunnitella tarkasti ja pohtia omaa identietettiään sitä kautta millainen olen, millainen haluan olla ja mitä haluan tehdä tehdä työkseni.

Työnantajan kannalta henkilöbrandi on kilpailuetu. Työnantaja hyötyy siitä, että työntekijät osaavat brändätä itsensä. Henkilöbrändäämistä edistävä organisaatio luo mielikuvaa ajassa elävästä ja halutusta työnantajasta, joka houkuttelee organisaatioon lahjakkaita työntekijöitä. Henkilöbrändäys rakentaa yrityksestä hyvää työnantajakuvaa. Näin yritys myös luo mielikuvaa korkean osaamisen organisaationa.

Tänä digitaalisenakin aikana merkittävä osa liiketoimintaa perustuu henkilökohtaisiin suhteisiin ja henkilökohtaiseen vaikuttamiseen. Mitä parempia henkilöbrändejä yrityksessä työskentelee, sitä paremmin he pystyvät vaikuttamaan.

(Linnunlahti 2014)

Yritykset rekrytoivat internetissä

1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneet diginatiivit hyödyntävät verkkopalveluita tottuneesti. Uusi työntekijä- ja asiakassukupolvi on päivittäin somessa. Se asettaa organisaatiolle vaatimuksen pysyä mukana siellä missä asiakkaat ovat. Organisaation haaste on pysyä mukana kehityksessä ja siten työntekijöiden on osoitettava kyky hyödyntää verkkopalveluita. Kehittyvät verkkopalvelut tuovat yritykselle uusia keinoja lisätä tuottavuutta ja läpinäkyvyyttä (Isokangas & Kankkunen 2011). Uusia työntekijöitä palkattaessa korostuu yhä enemmän taito toimia ja näkyä sosiaalisessa mediassa.

Vuonna 2011 Evan Suora yhteys-raportin mukaan suomalaiset yritykset käyttivät sosiaalista mediaa eniten markkinoinnissa ja brändin rakentamisessa, rekrytoinneissa somea hyödynnettiin 34,5%. Ainoastaan 18,4% ei hyödynnä sosiaalista mediaa mitenkään. (Vilmilä 2011)

Suurin osa työntekijöistä rekrytoituu yritykseen suorien kontaktien kautta. Avoimista työpaikoista ilmoitetaan lähes aina inernetissä ja vähintään yrityksen omilla kotisivuilla. Niin työntekijät, kuin yrityksetkin hyödyntävät verkostoitumista uusien talenttien haussa. (Vilmilä 2011)

Henkilöbrändin tarkoitus on

  • Tuoda osaamisesi esille
  • Luoda itsellesi liikumavaraa ja vaihtoehtoja työllistyä
  • Olla kiinnostava nykyisen ja tulevien työnantajien silmissä
  • Olet uudistuva ja kehittyvä persoona -> elät myös itse jatkuvassa muutoksessa
  • Auttaa sinua tunnistamaan omat vahvuudet ja kehittämiskohteet -> luot niillä arvoa työnantajille
  • Oman asiantuntijuuden osoittamista
hyvä henkilöbrändi on parhaimmillaan kuin onnistunut mielikuva, joka jää ihmisten muistiin.

Onko henkilöbrändillä ja työntekijälähettiläällä eroa?

Työntekijälähettiläisyys on vapaaehtoisuuteen perustuvaa positiivista viestimistä työntanajasta.

Työntekijälähettiläs ylläpitää ja edistää omaa asiantuntijuuttaan ja oman organisaation hyvää mainetta. Se on mahdollista myös ilman tietoisesti rakennettua henkilöbrändiä. Usein on kuitenkin niin, että työntekijälähettiläisyys ja henkilöbrändi kulkevat käsikädessä. Työntekijälähettiläisyys on oman asiantuntijuuden esiin tuomista siten, että ensisijaisesti siitä hyötyy asiantuntija itse ja sivutuotteena siitä syntyy hyötyä myös työnantajalle .

www.zento.fi/kategoria/henkilobrandi

Mitä eroa on vapaa-ajan someprofiililla ja henkilöbrändillä

Ei ole olemassa enää henkilökohtaista somea ja ammattisomea. Kaikki sosiaaliseen mediaan tuottamasi sisältö on osa henkilöbrändiäsi.

Verkossa eri profiilit nivoutuvat toisiinsa. Pidä mielessä, että jokaisessa julkaisussa tuotat mielikuvaa paitsi itsestäsi, myös itsestäsi työnantajan edustajana.

Yksityisyysasetuksista huolimatta mikä tahansa somessa julkaisemasi asia voi tulla julkisuuteen. (Aalto & Uusisaari 2010)

Keskustele somessa kuin asiantuntija: profiloidu tiettyihin asioihin ja käytä aikaasi laadukkaisiin keskusteluihin. Pidä mielessä että verkkokeskusteluista syntyy “nettiansioluettelo”, josta voi päätellä paljon. Jos kommentoit kärkkäästi, riitelet ja jaat provosoivaa materiaalia, voi olla ettei nykyinen tai tuleva työnantaja hyväksy toimintaasi. (Kortesuo 2011)

Haluaisitko, että lapsesi opettaja levittää rasistisia ja vähemmistöjä halventavaa materiaalia sosiaalisessa mediassa?
Pilkkaamalla nykyistä työnantajaasi henkilökohtaisessa somessa, saatat torpata mahdollisuutesi edetä uralla haluamaasi suuntaan

Näin luot itsellesi henkilöbrändin

Kerro oma tarinasi, se on sinun itsesi kokema todellisuus siitä, millainen ammattilainen olet
Rakennat todellisuuden itse, CV ja todistukset tukevat tarinaasi, mutta ne eivät kerro sitä
Tärkeintä on olla ylpeä siitä mitä olet saanut aikaan- älä vähättele itseäsi ja ammattitaitoasi.
  1. Ajattele ensin kokonaiskuvaa: mitä haluat henkilöbrändilläsi saada aikaiseksi. Henkilöbändillä on hyvä olla visio, missio ja arvot, sekä brändilupaus.
  2. Pohdi kuka sinä olet. Tunnista vahvuutesi ja kehittämiskohteesi. (Kysyä niitä läheisiltäsi: äidiltä, puolisolta, kavereilta, työkavereilta). Vertaa omaa käsitystäsi muiden mielikuvaan sinusta.
  3. Tutki mitä sinusta löytyy nyt verkossa. Mitä löytyy Googlehaulla, millaista tietoa ja kuinka julkisesti jaat sosiaalisen median palveluissa esim. facebook, instagram, twitter, linkedin. Miten nyt julkaisemasi liittyy tavoittelemaasi henkilöbrändiin?
  4. Luo itsestäsi kehittyvä, ajassa elävä tarina. Rakenna sosiaalisen median strategia: missä kanavissa haluat näkyä, miten eri kanavissa haluat näkyä ja mitä et halua siellä näkyvän, mitä jaat eteenpäin, ketä seuraat,
  5. Lyhyen tähtäimen tavoitteet: visio voidaan saavuttaa ainoastaan pilkkomalla tavoite lyhyempiin osatavoitteisiin. Mieti mitä kaikkea pitää tavoitella, jotta saavutat visiosi.
  6. Oppimistavoitteet: Henkilöbrändi on alati kehittyvä ja oppiva. Tämän hetkiset tavoitteesi voivat olla muuttuneet jo puolen vuoden jälkeen.
  7. Ole johdonmukainen. Henkilöbrandin aloittaminen kannattaa aloittaa itselle entuudestaan tutuista kanavista ja laajentaa vähitellen kohti sinulle uusia tapoja. Harjoittelu tekee mestarin, henkilöbrandi rakentuu ajan kuluessa ja anna sen muotoutua hiljalleen.
  8. Jokaisen ei tarvitse kirjoittaa blogia ja esiintyä seminaareissa ollakseen luotettava henkilöbrändi. Jokainen työntekijä voi olla henkilöbrändi tuomalla omaa osaamista esille muutamissa sosiaalisen median kanavissa. Aloita pienestä, eihän sitä tiedä mistä kaikesta voit innostua :)

Esimerkki henkilöbrändäyksestä - kesätyönhaku somessa

Aleksis etsii kesätöitä videon avulla

Virve kertoo ajatuksia omasta sosiaalisenmedian käytöstään.

Aleksiksen Linkedinprofiili: https://www.linkedin.com/in/aleksis-aronen/

Lähteet:

Aalto, T. & Uusisaari, M.Y. (2010). Löydy - Brändää itsesi verkossa.

Isokangas, A. & Kankkunen, P. (2011). Suorayhteys. Näin sosiaalinen media muuttaa yritykset. Taloustieto Oy: Helsinki

Kortesuo, K. (2011). Tee itsestäsi brändi. Asiantuntijaviestintä livenä ja verkossa. Bookwell Oy: Porvoo.

Laine, Tom. (2017). Unohda henkilöbrändäys! [Viitattu 13.4.2017]

Linnunlahti, M. (2014). Miksi yritys tarvitsee henkilöbrändejä ja miten asiantuntija brändää itsensä. [Viitattu 11.4.2017] http://digitalistnetwork.com/miksi-yritys-tarvitsee-henkilobrandeja-ja-miten-asiantuntija-brandaa-itsensa/

Puro, H. Kaikki tahtoo säkenöivän asiantuntijabrändin [Viitattu 11.4.2017]

PWC your personal workbook: pwc.com

Vilmilä, M. (2011). Brändi ja rekrytointi digitaalisessa maailmassa

Viljamaa, J. (2015). Etsimässä täydellistä henkilöbrändiä [Viitattu 11.4.2017] http://digitalistnetwork.com/etsimassa-taydellista-henkilobrandia/

www.zento.fi/kategoria/henkilobrandi

http://digitalistnetwork.com/unohda-henkilobrandays/

Credits:

Created with images by code83 - "black and white golden gate bridge san" • Waratharn - "clay dolls neophyte religion" • Magnascan - "peas pod pea pod" • lannyboy89 - "vodka ad alcohol" • ATDSPHOTO - "person movement speed" • daveynin - "Jamba Juice sign @ Duq University"

Report Abuse

If you feel that this video content violates the Adobe Terms of Use, you may report this content by filling out this quick form.

To report a Copyright Violation, please follow Section 17 in the Terms of Use.