Loading

EPÄTOIVON SYNNYTTÄMÄ TOIMIJUUS TRAUMOJEN KOHTAAMISESTA MIEHITYSALUEELLA

UUSIA HAASTEITA

Suomalainen yhteiskunta on kohdannut turvapaikanhakijavirran myötä uusia haasteita: Miten kohtaamme sota- ja kriisialueilta tulevia ihmisiä? Mikä on heidän hoitonsa ydin?

Lähdimme hankkimaan lisää ymmärrystä tilanteeseen Länsirannalta, jossa traumaperäiset oireet ovat tällä hetkellä aktiivisia. Vierailimme pakolaisleireillä, jotka ovat osa kaupunkia, haastattelimme ihmisiä ja tapasimme joukon kriisityötä tekeviä ammattilaisia. Onko traumasta toipumisella eroa, kun tilanne pysyy pelon ja psykologisen sodankäynnin vuoksi yllä, vai voiko elämä vakautua niin, että traumaperäisillä oireilla ei ole niin suurta sijaa?

Kuvatessaan sodan ja holokaustin kokemuksia, ranskalainen psykiatri Boris Cyrulnik käytti kirjassaan otsikkona oksymoronia Ihmeellinen kurjuus. Oksymoron tarkoittaa itseristiriitaa, joka yhdistää kaksi vastakkaista ja itsensä kieltävää käsitettä. Päädyn samaan pyrkiessäni kuvaamaan niitä ristiriitoja, joita Länsirannalla tapahtuu. Epätoivo synnyttää toimijuutta, joka näkyy selviytymispyrkimyksinä suhteessa traumaan ja toivon luomisena.

Israelin ja Palestiinan välinen tilanne on jatkunut jo pitkään ja se on saanut alkunsa jo 1800-luvulla, jolloin juutalaisten massamuutto Palestiinaan alkoi. Sen mahdollisti brittiläinen mandaatti ja siihen liittyvä politiikka, jonka avulla tuettiin Euroopassa syntynyttä sionismia. Kolonialistinen politiikka mahdollisti juutalaisille paluun ”omaan” maahan. Kolonialismi on sen jälkeen kietoutunut rakenteellisena lainsäädäntään, hallintoon, omistusoikeuteen ja väkivallan eri muotoihin.

Israelin valtio perustettiin 1948 ja alkoi kiista maasta, joka kuului silloin palestiinalaisille. Kuuden päivän sodan aikana Israel miehitti Itä-Jerusalemin, Länsirannan ja Gazan Palestiinalaisalueet, josta seurasi myöhemmin ensimmäinen ja toinen kansannousu Israelin toimia vastaan. Miehitys ja vastarinta ovat vaatineet lukuisia uhreja ja tilannetta pitää yllä Israelin valtion toteuttama rotusyrjintä ja rakenteellinen väkivalta. Molemmilla puolilla ihmiset ovat menettäneet läheisiään ja monet ovat eläneet ja elävät yhä epäinhimillisissä oloissa ja pelossa joko pakolaisleireillä tai ilman oikeutta liikkua vapaasti.

Tarkastelen seuraavassa trauman ilmenemistä ja jatkuvuutta miehityksen näkökulmasta. Pyrin luomaan käsitystä siitä, miten väkivaltaa, menetyksiä ja kärsimystä kokeneet ihmiset selviytyvät trauman näkökulmasta, ja onko paikallisessa työskentelyssä jotain sellaista, mitä voisimme ymmärtää ja hyödyntää Suomessa, kun kohtaamme kriisialueelta tulevia ihmisiä.

TRAUMAT JA (P)TSD

Post tarkoittaa jälkeen tai jäljessä, ja sanan käyttäminen trauman yhteydessä Palestiinalaisalueesta puhuttaessa on syytä pitää sulkeissa, sillä usein traumat, joita ihmiset kokevat, toistuvat ennen kuin aikaisemmasta on toivuttu. Syntyykö trauma tapahtumahetkellä, silloin kuin ymmärrämme, mitä meille on tapahtunut, vai vasta silloin kun pääsemme pois traumaa aiheuttavasta ympäristöstä? Tähän lienee mahdoton vastata. PTSD on kuitenkin termi jota käytetään yleisesti sotaan liittyvien traumojen yhteydessä. Tiedetään kuitenkin, että PTSD-oireet esiintyvät esimerkiksi pakolaisilla vasta silloin kun on ensin saavutettu turva ja valppaustilan on mahdollista purkautua.

Tässä artikkelissa käytän käsitettä traumaperäiset oireet, jotka viittaavat kakkostyypin traumaan ja kompleksiseen traumaan, joka toistuu, ja jota vaikeuttaa erityisesti pitkäaikaisuus sekä ympäristön ennustamattomuus. Kompleksinen versio traumasta sekä kompleksinen traumaperäinen stressi ovat ammattilaisten kertoman perusteella tyypillisiä Palestiinassa. Trauma näyttäytyy myös sukupolvisesti, joten traumaattinen tapahtuma tai ilmapiiri saatetaan kohdata jo pienenä. Sukupolvisuuden lisäksi elämänkaaren eri vaiheisiin mahtuu menetyksiä, pelkoa, puutetta sekä yksittäisiä traumatisoivia tapahtumia, jolloin puhutaan trauman kompleksisesta versiosta, joka muuttaa ihmisen koko sisäistä järjestelmää.

Trauma-related Psychological Disorders Among Palestinian Children And Adults In Gaza and West Bank, 2005-2008 -tutkimuksessa on tutkittu trauman esiintyvyyttä suhteessa psykologisiin ongelmiin. 99,6% tutkituista on kertonut kokevansa trauman psykologisten ongelmiensa taustalla. Näitä traumoja ovat murhan todistaminen, omaisuuden tuhoaminen ja perheenjäsenen kuolema. Trauman esiintyvyys on suurempi alle viisitoistavuotiailla.

Vaikka tutkimuksen mukaan lyhytkestoinen psykoterapia nähtiin toimivaksi hoidoksi, ammattilaisten kertoman mukaan haasteeksi nousee erityisesti psykoterapian saatavuus. Paikallisten työ keskittyy kriiseissä psykologiseen ensiapuun, mikä sisältää niin psyykkisiä kuin konkreettisia avun muotoja. Myös alueelliset erot ovat suuria. Gazan alue, jossa osa tutkimuksista on tehty, on varsin erilainen kuin Betlehem tai Aida-leiri muurin lähellä.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että vaikka ei puhuttaisikaan suoranaisesti PTSD:stä, traumaperäiset oireet pitävät aina sisällään stressitilaa. Painajaiset ja korkea stressitila näyttäytyvät alueen ihmisillä myös somaattisina oireina. Traumakokemukseen liittyy ja kasaantuu myös muita tekijöitä, kuten kodin menettäminen, huono työllisyystilanne ja kehnot taloudelliset näkymät. Nämä tekijät ovat varsin erilaisia esimerkiksi kaupungissa, kaupunkien ulkopuolella tai leireillä. Aida-leirin läheisyys muurin vierellä on tehnyt siitä erityisen paikan sotilaiden vierailulle ja siten stressille.

Traumojen aiheuttajia ovat jatkuva väkivallan näkeminen, sen uhka ja pelon ilmapiiri. Unicefin vuonna 2013 julkaiseman raportin perusteella Israel on toistuvasti syyllistynyt palestiinalaislasten kaltoinkohteluun. Kymmenen vuoden aikana lapsia on pidätetty yli seitsemäntuhatta. Lapsilla oireina esiintyy painajaiset, ahdistus ja pelkotilat.

KIVENHEITON PÄÄSSÄ, SUKUPOLVISISTA TRAUMOISTA

Viha on monelle palestiinalaiselle keino puolustaa reviiriä. Viha ja trauma alkavat kuitenkin periytyä sukupolvissa, ja selviytymiskeinosta tulee mallioppimisen muoto, joka tiiviisti asutulla alueella siirtyy erityisen helposti seuraavalle sukupolvelle. Lasten ja nuorten maailmaa leimaa jatkuva väkivaltainen kuvasto. Israelin armeijaa kivittävät lapset ovat loukkaantuneet, vangittu tai joko kuolleet tehdessään vastarintaa. Leireillä vieraillessa välittyy tunne, että kivien heittäminen osoittaa voimasuhteita, joita tässä miehityksessä on ollut koko sen ajan.

Leireillä rakennetaan uusia kerroksia suvun lisääntymisen myötä jo ennestään pieniin taloihin ja huoneisiin. Läheisyys mahdollistaa traumaattisten tarinoiden siirtymisen sukupolvelta toiselle, mutta toisaalta vahvat yhteisöt vähentävät eristäytymistä, mikä on trauman kannalta hyvä asia.

Lähes kaikilla, joita tapaamme on kertomus kuolemasta. Lapset joutuvat ottamaan vastuuta liian paljon ja liian aikaisin, sillä perheen aikuinen saattaa olla kuollut tai vangittu. Monien lasten on pakko kasvaa nopeasti ja vailla turvaa. Jo nuorina heillä on pitkä historia.

Leireillä on kuvia marttyyreistä ja seiniin on kirjoitettu niiden kaupunkien nimiä, joista ihmiset ovat tulleet ja jotka halutaan muistaa. Kuvasto on osa heidän todellisuuttaan ulkopuolisten mielipiteistä huolimatta. Pidätykset, mielivalta, menetykset ja pelko ovat traumojen ylläpitäjiä ja aiheuttajia. Niihin vaikuttavat myös työttömyys, köyhyys ja ylisukupolvisuus. Traumoja pitävät yllä miehityksen eri muodot, jolloin ei synny vakaata tilaa, jossa valppaustaso voisi laskea.

PSYKOLOGISTA SODANKÄYNTIÄ JA VAIKUTTAMISTA

Miehitys ja siitä johtuva konflikti liittyy pitkälti Palestiinalaisalueiden käyttöön. Alueelle luodaan kahdenlaista kansaa ja siirtokuntien kasvattaminen on osa eriarvoistavaa strategiaa.

Juutalaisten siirtokunnissa asuu 400 000 ihmistä ja ne laajenevat koko ajan. YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut siirtokunnat laittomina. Palestiinalaisia koskevat eri lait kuin siirtokuntalaisia. Israelin näkökulmasta siirtokuntalaiset ovat siviilejä, kun taas palestiinalaisiin sovelletaan muita lakeja.

Toimittaja Eero Mäntymaa kertoi minulle ennen matkaa viettäneensä aikaa Hebronissa ihmisoikeustarkkailijana. Hänen havaintonsa siirtokuntien vieressä sijaitsevasta Cordoban koulusta kuvaa lasten tilannetta hyvin: Osa lapsista kulkee kouluun tarkastuspisteiden kautta ja heidän reppujaan pengotaan. Lasten piirustuksissa on sotilaita, verta ja kuolleita ihmisiä.

Israel pelottelee omaa kansaansa palestiinalaisilla ja kontrolloi palestiinalaisia pelon avulla. Psykologinen sodankäynti on oman vallan ja voiman näyttämistä. Miehityksen olemassa olon näyttäminen (demonstrating presence) kuuluu osaksi strategiaa ja se tapahtuu esimerkiksi iskuina leireille.

Eräs psykologisen vaikuttamisen muoto on palestiinalaisten kulttuurin ja historian vähättely. Esimerkiksi oppikirjoja tehdään tästä näkökulmasta. Puheissa palestiinalaisista tehdään tarinan pahoja hahmoja ja heidät assosioidaan pahuuteen ja väkivaltaan. Partiointien ja liikkumisvapauden rajoitteiden avulla ihmisiä saatetaan ”turvallisuussyistä” pitää sisällä jopa viikkoja.

Konkreettisella tasolla miehityksen keinoja ovat matkustusrajoitukset ja liikkumisen vaikeuttaminen niin, että ihmiset eivät pääse sairaalaan tai tapaamaan sairaita läheisiään. Keskeistä strategioissa on erityisesti pelon istuttaminen (instill the feeling of fear on Palestinians). Tämä tapahtuu ID-tarkastusten avulla ja tarkastukset voivat kestää pitkään. Pidätykset yöaikaan, partiointi ja leireillä käynnit ovat osa tätä strategiaa. Vuoden 2018 aikana arviolta 300 alaikäistä on haettu öisin alueelta. Alaikäisten mielivaltaiset pidätykset ovat osa voiman näyttämistä.

Breaking the Silence on Israelin entisten sotilaiden perustama sivusto, jossa sotilaat kertovat, mitä heidät oli velvoitettu tekemään armeijan palveluksessa. Tarinoissa korostuvat juuri voiman ja läsnäolon näyttö, se että he kontrolloivat tilannetta. Monet sotilaat ovat sittemmin kieltäytyneet jatkamasta toimintaa Palestiinassa

TÄÄLLÄ JOKAISELLA ON TARINA KUOLEMASTA

TORSTAI

Vierailemme Palestiinassa paikallisen Psychology Span avustuksella. Toimintaa ylläpitävät Jumana Kaplanian ja Elias Halabi. Heidän toimintansa ei ole sidoksissa isompiin järjestöihin. Kaplanilla on koulutus Oxfordin yliopistossa psykologiasta, mutta yksikössään hän on vähentänyt teoriaperustaista lähestymistapaa, koska on todennut sen joiltain osin toimimattomaksi traumojen hoidossa. Psychology Spa keskittyy edukaatioon, hengityksen opettamiseen traumahoidossa ja suhdekeskeiseen hoitoon.

Samana iltana kun siirryimme Jerusalemista Palestiinan puolelle, on Palestiinassa puukotettu 19-vuotias Israelin armeijan sotilas. Ruumis löydettiin läheltä Gush Etzionin siirtokuntaa, joka sijaitsee Hebronin kaupungin pohjoispuolella. Puukotuksetkin ovat osa arkea alueella.

Palestiinaan kulkeminen tapahtuu tarkastuspisteen kautta. Checkpoint 300 on Palestiinasta Israeliin ja Jerusalemin itäiseen osaan työhön lähteville tarkoitettu tarkastusasema. Bussiin pakkautuu toisiaan tönien joukko arabeja, joukossa on muutama länsimaalainen matkaaja. Bussin pysähtyessä ihmiset ryntäävät nopeasti ulos ja kiirehtivät tarkastuspisteille. Ilmassa on stressiä ja ärtymystä, ja saamme huomata varsin konkreettisesti niitä väsyttämisen keinoja, joita Israel käyttää.

Raja ylitetään betonista käytävää pitkin. Joka puolella on roskaa. Aamuyöllä rajanylityspaikalla saattaa olla tuhat ihmistä odottamassa pääsyä töihin. Kotiinpäin on silti nopeampi tulla kuin toiseen suuntaan. Heti Palestiinan puolella on vastassa pieni tyttö pyytämässä rahaa ja joukko takseja odottamassa ihmisiä.

Kuva on vastakohta Jerusalemin siisteille kaduille ja istutuksille. Ilta on täynnä rukouslauluja ja satunnaista pauketta. Pauke liittyy kuitenkin häihin, eikä väkivaltaisuuksiin. Kaupunki peittyy pimeyteen, kaduilla leikkivien lasten ääniin ja autojen torviin auringon laskiessa horisonttiin, jossa häämöttävät Kuollutmeri ja Jordania.

PUSWP (PALESTINIAN UNION OF SOCIAL WORKERKS AND PSYCHOLOGISTS)

PERJANTAI

Vierailemme ensimmäisenä aamuna Betlehemin psykologien ja sosiaalityöntekijöiden liittossa (Palestinian Union of Social Workers and Psychologist), jossa tapaamme paikan johtajan ja kaksi työntekijää. Kun kahvit on juotu ja kaikki ovat päässeet paikalle, saamme kuulla historiasta ja tarinoita sodasta, ja käymme dialogia traumojen merkityksestä, työkaluista ja työtavoista. Ryhmä tekee työtä psykologisen ensiavun keinoin ja pyrkii konkreettisten keinojen lisäksi kriisinhallintaan ja hoitoon ohjaamiseen.

Toinen työntekijöistä on ollut vankilassa neljä vuotta vastustettuaan miehitystä ja hän kertoo meille siitä, miten traumatyössä käytetään täällä kognitiivista lyhytterapiaa, EMDR-tekniikkaa ja erilaisia aikajanoja. Keskustelemme aivoista, neurologiasta ja siitä, miten trauma vaikuttaa ihmisiin monella tasolla ja muuttaa ihmistä ja ihmisen uskomusjärjestelmää. He eivät hahmota traumatyötä niinkään PTSD:n näkökulmasta, vaan enemmän kompleksisena traumana. Tällainen trauma on kulkenut läpi suvun ja koko elämäntarinan yksittäisinä ja toistuvina kokemuksina ja siihen liittyy jatkuvaa pelkoa ja menetyksiä.

Käytän puheenvuoron työskentelystä, jota teen Suomessa. Puhun siitä, miten traumaa ja traumaperäisiä pulmia kompleksisuudesta huolimatta voidaan hoitaa alhaalta ylöspäin ja tärkeä osa työtä on kehon ymmärtäminen ja väärien hälytysten rauhoittaminen, taitojen opettelu, muistaminen ja tarinoiden kertominen sekä lopulta edukaatio niin, että traumakokemus tulee ymmärrettäväksi. Traumaosaaminen on tapaamisen perusteella erittäin ammattimaista, mutta haasteeksi muodostuu tavoittaa suuri joukko ihmisiä. 60 prosenttia trauman kokeneista saa kriisitilanteissa psykososiaalista tukea, mutta ainoastaan 20 prosenttia heistä kliinistä hoitoa.

Kun kysymme erilaisista keinoista, joita työssä käytetään ja tekijöitä, jotka pitävät yllä traumoja, paikan johtaja kertoo meille tilanteestaan. Hän on haavoittunut ammuskelussa jalasta, mutta kivuliaampaa on hänen tyttärensä kohtalo. Tytär on pitkäaikaissairautensa vuoksi sairaalahoidossa Israelissa, eikä isä saa tavata tytärtään. Monet sairaat eivät saa lupaa liikkua Israelin puolelle saadakseen hoitoa. Nämä ovat keinoja, joilla Israelin joukot näyttävät, että he kontrolloivat tilannetta.

Ennen lähtöämme toinen työntekijöistä kertoo tarinan naapuristaan, joka oli pidellyt isänsä päätä sotilaiden hyökkäyksen jälkeen ja siitä, miten käsi oli täyttynyt verestä ja naapuri oli tuntenut isänsä aivot käsissään. Työntekijä oli todistanut tilannetta ja nähnyt kuolleen miehen tilalla miehensä kasvot. Työntekijä kertoo keskustelun auttaneen häntä ymmärtämään, mitä hänelle on tapahtunut.

”Tällaisia ovat kertomukset Palestiinassa, mutta siitä huolimatta ihmiset nauravat paljon ja iloitsevat elämästä”, sanoo yksikön johtaja päivän päätteeksi. Keskeiseksi hänen mukaansa hoidossa nousee paikallisyhteisöjen toiminta.

Nämä tapaamiset eivät ole opetustuokioita, eivätkä aina edes dialogeja. Paikallisilla on niin paljon tarinoita kerrottavana, että niitä on mahdoton jäsentää pelkästään traumateorian näkökulmasta.

DHEISHEHIN LEIRI

PERJANTAI

Dheishehin leirillä on noin 13 000 pakolaista ja se sijaitsee Betlehemin lähellä. Leiri on perustettu 1949. Alue on laajentunut sittemmin perheiden kasvaessa. Vuosikymmenien saatossa leirille on rakennettu asuntoja ja infrastruktuuria kuten sähköverkkoja ja vesijohtoja. Alunperin leirin huoneet ovat olleet todella pieniä ja betonisia, myöhemmin pakolaiset ovat rakentaneet leiriä mahdollisuuksien mukaan. Leirit ovat UNRWA:n vastuulla, joka on Yhdistyneiden kansakuntien järjestö. Pääkadulla ennen leiriä on kahviloita ja kauppoja ja elämä vaikuttaa vaatimattomalta, mutta tavalliselta. Leirin laajentuessa on mahdoton sanoa, mistä leiri alkaa ja mihin se loppuu. Leirin sisällä katukuva on lohduttomampi: kapeita käytäviä ja keskeneräisiä rakennuksia. Menemme sisään Ibda-keskukseen. Ibda tarkoittaa luovuutta. Se on kulttuurikeskus nuorille. Siellä urheilu, tanssi ja kulttuuri ovat tärkeä osa työtä.

Seinillä on maalauksia kiviä heittelevistä lapsista. Kuvat edustavat palestiinalaisille vastarintaa miehitystä vastaan. Erityisesti leireillä on kuvia marttyyreista. Täällä se tarkoittaa yhteisön puolesta kuolleita, ja uhrautuneita lapsia ja aikuisia, jotka ovat kuolleet Isarelin armeijan iskuissa. Paikan johtaja ottaa meidät vastaan aulassa, jossa on kymmeniä pokaaleja, joita joukkueet ovat voittaneet. Siirrymme kuumaan huoneeseen, jossa johtaja sytyttää savukkeen ja kertoo meille, että tapaamamme ryhmän yksi jäsen on kuollut äskettäin. Sama poika oli näytellyt leirin teatteriryhmässä marttyyriä, joten johtaja pyytää meitä olemaan puhumatta asiasta.

Ryhmän tapaaminen alkaa sillä, että puhutan nuoria haaveista Kaplanianin kääntäessä englannista. Osa nuorista puhuu englantia. Suurin osa kertoo haluavansa vain palata kotiin, pois täältä. Kotiin on kuitenkin vaikea palata, sillä paluuoikeutta ei ole ja monen kotikylä on tuhottu ja elää vain vanhmpien kertomuksissa. Eräs nuorimies haluaa lentäjäksi, mutta tietää sen olevan mahdotonta. Ryhmän tytöistä yksi kertoo haluavansa tanssin avulla kertoa maailmalle leiristä ja heidän todellisuudestaan. Keskustelemme tarinoista, joita heillä on. Tunnelma muuttuu vakavaksi, vaikka osa koittaa peitellä oloaan välinpitämättömyydellä. Jokaisella leirin asukkaalla on tarina. Yksi niistä koskee leirillä asunutta perhettä, jonka lapsi kuoli, mutta ruumista ei palautettu koskaan. Hautajaisiin tuotiin vain veriset vaatteet sotilaiden toimesta. Lentäjäksi haluava nuorimies empii, mutta päättää jakaa tarinan veljestään, jota ammuttiin jalkaan ja painajaisista, joita hänellä on. Kaikki tuntevat kuoleman. Kokeilemme harjoitetta, jossa jännitetään lihaksia ja puretaan kehollista jännitettä. Se tai rauhoittava hengitys voivat auttaa, kun painajaiset tulevat tai väärät hälytykset aktivoituvat kehossa trauman takia.

Vaikka aiheet ovat erilaisia - kertomuksia tapetuista ja vangituista ystävistä, loukkaantuneista veljistä ja verisistä vaatteista, jotka palautettiin hautajaisiin ruumiin sijaan - on ryhmässä jotain samankaltaisuutta kuin muissakin nuorisoryhmissä. Kaksi nuorta miestä istuu kädet puuskassa ja virnuilevat toisilleen. Kysyn ryhmältä heidän halustaan kirjoittaa. Heille käy. Puhumme ensin musiikista. Moni kertoo kuuntelevansa kansallismielisiä lauluja, osa räppiä. Pyydän heitä kirjoittamaan paperille jonkun lauseen tutusta kappaleesta, joka kertoo mitä he ajattelevat, tuntevat tai minkä viestin he haluavat kertoa. Jatkamme harjoitetta niin, että lausetta jatketaan omalla lyriikalla. Sen jälkeen nuoret työskentelevät ryhmässä koostaen yhdessä kokonaisuuden, säkeistön. Eräs nuorista beatboksaa ja he saavat esityksen pystyyn.

Pelkään, että jonain päivänä herään ja näen peilistä että en ole mitään. Pelkään että jonain päivänä en enää unelmoi ja jätän kaiken taakseni. Pelkään, että jonain päivänä saavutan sen, mitä haluan, mutta jään surulliseksi. Huomenna tämä painajainen päättyy. Yhden auringon sijaan tulee useampi, jotka loistavat. Isä, kanna minut ja suojele minua näiltä peloilta.

Ryhmän tapaamisen jälkeen tunnelma on hyvä ja saamme kutsun ryhmään osallistuneiden jäsenten koteihin. Tarinat ovat osa kollektiivista kansakunnan traumaa ja ainakin Kaplanianin puheissa korostuu se, miten asioita pitäisi kohdata tekemisen kautta, sillä muuten ryhmissä aktivoituu pelkkä traumapuhe, joka ei tässä vaiheessa edistä toipumista. Samaa mieltä on myös yksikön johtaja, ja hän kertoo että osa jäsenistä on kieltäynyt ryhmistä, jos niissä on puhuttu vain traumoista. Osa nuorten ja aikuisten tarinoista tulee ymmärtää myös siitä näkökulmasta, että he haluavat saada ensin äänensä kuuluviin.

AIDA CAMP

LAUANTAI

Aidan leiri sijaitsee muutaman kilometrin päässä Betlehemistä ja se on perustettu jo 1950-luvulla Jerusalemista ja Hebronista tulleille pakolaisille. Alueella on arviolta kuusituhatta asukasta. Toisen intifadan aikana 2000-luvulla leiri kärsi mittavia vahinkoja Israelin armeijan iskuissa. Leirin rajalta löytyy Raamatun Vanhassa testamentissa mainitun Raakelin hauta. Israelin rakentama muuri on tehty niin, että muuri kiertää haudan, jolloin palestiinalaisten on mahdotonta vierailla haudalla. Leiri on rakennettu muurin mukaisesti hautausmaan viereen. Moni muuria katsomaan tullut matkailija tuskin näkee leiriä.

Aida-leirin sisäänkäynnillä on valtava avain, joka symbolisoi kotiin pääsyä. Leirin portille on ammuttu poika jokin aikaa sitten sotilaiden toimesta. Pojan kuvia on ympäri leiriä.

Tapaamme leirillä sijaitsevassa keskuksessa projektivastaavan, keskuksen johtajan ja työntekijöitä, jotka kertovat meille siitä, kuinka puutteellista ja hankalaa terveydenhoito leirillä on. Diabetesprosentti leirillä on kahdeksantoista, kertoo Bostonista kotoisin oleva lääkäri. He ovat kouluttaneet paikallisia tekemään mittauksia ja auttamaan leirillä olevia hoitamaan sairauksiaan. Toistuva ja yleinen ongelma on myös korkea verenpaine, jota leirillä asuvilla on. Ongelma muodostuu osittain huonosta ruoasta, mutta myös stressistä. Traumat, stressi ja jatkuva valmiustila näyttäytyvät usein psykosomaattisina oireina. Bostonista projektityöhön tullut lääkäri kertoo sotilaiden olleen leirillä muutama yö aikaisemmin. Näitä tapahtumia on viikottain. Leirillä yksi keino taistella miehitystä ja iskuja vastaan ovat kännykkäkamerat, joilla tapahtumia usein kuvataan.

Leirillä toimivan keskuksen toiminta perustuu kulttuuriin, kuten useiden muidenkin leirien keskuksissa. Haluan tietää, miksi kulttuurilla on niin iso merkitys leireillä. Leirin työntekijä kertoo kulttuurin rakentavan kansakunnan identiteettiä ja tarinaa.

Leirin katolle on rakennettu terassia. Puisista lavoista ja värikkäistä tuoleista koostuva terassi on osa yrityistä saada ympäristö näyttämään toiveikkaammalta kuin pelkältä betonilta, jossa on luodinreikiä. Joka puolella leiriä katoilla on mustia säiliöitä, joihin kerätään vettä. Välillä vesi saatetaan katkaista leiriltä useiksi viikoiksi. Vettä ja sähköä rajoitetaan kaikkialla Palestiinassa. Muurin lähellä olevien talojen katolle ei saa mennä, sillä siellä on riski tulla ammutuksi. Aida-leiri sijaitsee aivan muurin vieressä ja sen katolta voi nähdä leirillä sijaitsevan leikkipaikan, johon sotilaat ampuivat kyynelkaasua, kun siellä oli lapsia. Leikkipaikka, hautausmaa ja muuri sijaitsevat vierekkäin leirin sisällä.

Aida-leirillä katsomme videon, josta saa käsityksen leireille tehtävistä iskuista, joiden muotoja ovat kyynelkaasuiskut, pidätykset ja paikkojen tuhoaminen. Kierrämme leiriä leirillä asuvan sosiaalityöntekijän kanssa. Ohikulkeva mies pysäyttää meidät ja kertoo huonolla englannilla leirillä asuvien ihmisten syövän paskaa. Monissa ikkunoissa on pahveja, jotta ne saadaan suljettua kyynelkaasulta ja likavedeltä (skunkwater on kemiallinen seos, jossa on esimerkiksi sulfaattia), jota sotilaat ruiskuttavat asuntoihin. Sähköt ovat hengenvaaralliset ja talot niin lähellä toisiaan että yksityisyyttä ei ole. Sotilaat käyvät varsinkin iltaisin ja öisin, viimeksi edellisiltana. Tullessaan he saattavat tehdä pidätyksiä. Joskus kohteina ovat lapset ja nuoret. Marraskuussa 2017 on isarelilaisissa vankiloissa istunut 300 lasta pidätettynä.

Talot ovat täynnä luodinreikiä. Monia iskuja viime vuosilta on videoitu ja niissä näkyy hyvin toiminnan mielivaltaisuus. Kyynelkaasua on ammuttu lasten leikkipaikalle ja ihmisiä viedään kodeistaan. Aida-leirillä on myös omat marttyyrinsa, joiden kuvia on maalattu muureihin ja talojen seiniin

Traumaoireiden näkökulmasta Aida-leirillä huolestuttavaa on jatkuva ja korkea stressi- ja valppaustaso. Ennakoimattomuus luo mahdottomat olosuhteet rakentaa traumahoitoa integratiivisesta näkökulmasta. Tästä syystä toiminta keskittyy paljon vakauttamiseen ryhmien avulla. Leireille on vaikea saada apua ihan perussairauksien hoitamiseen. Palestiinan viranomaisilla ei ole leireillä toimivaltaa, joten Israelin sotilaiden mielivaltaisuus leimaa leirin arkea.

Leirin jälkeen tapaamme kahvilassa Palestiinasta työn takia pois muuttaneen taiteilijan, joka on palannut takaisin kotiseudulle. Hänen näkökulma sodasta ja tilanteesta on vielä monelle tabu. Hänen mukaansa ongelma on yksilöllisyyden puutteessa, mikä estää humaanin kohtaamisen osapuolten välillä. Tarina palestiinalaisuudesta ja taistelusta on kollektiivinen ja kaikille velvoittava. Myös paikalliset vahtivat omiaan. Pelkona on, että jos ei ajattele yleisen mielipiteen mukaan tai tekee työtä rauhan eteen, tulee hylätyksi omassa yhteisössä. Päivän aikana uutisoidaan, että Gazassa on kuollut neljä palestiinalaista.

WIAM CONFLICT AND RESOLUTION CENTER

MAANANTAI

Sunnuntaina on vietetty muslimien juhlaa Id al-Adhaa. Liikkeet ovat sulkeneet ovensa Betlehemissä ja kova tuuli pyörittää roskia kadulla. Temppelivuorella Jerusalemissa on loukkaantunut useita yhteenotossa. Syynä on ollut moskeijan sulkeminen. Tämän päivän jälkeen on sopiva aika tehdä vierailu Wi’am-keskukseen, jossa tehdään rauhanomaista työtä lasten, nuorten ja perheiden kanssa. Yksikössä tehdään työtä kesäleirien ja psykologisen ensiavun keinoin. Työntekijät pyrkivät puhumaan ihmisoikeuksista ryhmille. Myös naisten asemaa koetetaan parantaa, mutta siihen liittyy paljon uskonnollisia ja kulttuurillisia seikkoja. Ammattimainen hoito traumatyössä on vaikeaa esimerkiksi tilanteissa, joissa nainen on tullut raiskatuksi, ja selvitäkseen yhteisössä hänet pitää naittaa raiskaajan kanssa. Tällaista tapahtuu konservatiivisimmissa yhteisössä, mutta esimerkki osoittaa hyvin niitä pulmia, joita ei pysty ratkaisemaan kliinisin keinoin.

Keskustelemme ensin siitä, onko meidän mahdollista ymmärtää tapahtumia täällä. Johtajan mielestä trauma pitää ymmärtää monella tavalla: historiallisena, poliittisena, uskonnollisena ja perheen sisäisenä. Hänen mukaansa osa läntisestä tavasta hahmottaa traumaa ei toimi täällä, mikäli ei ymmärrä niitä rajoituksia ja rakenteellisen väkivallan muotoja, jotka toteutuvat päivittäin. Kun neuvottelut eivät edisty valtioiden tasolla, on rauhan työ ja siihen kietoutuva traumatyö vaikeaa.

Esteenä ovat myös kulttuurilliset seikat, jotka esimerkiksi muslimien kanssa työskennellessä tulee huomioida. Onnistuakseen pitää olla joskus uskottu mies, jonka kautta puhutaan. Miestyöntekijä ei voi esimerkiksi tulla taloon, jossa perheen pää ei ole paikalla. Pukeutumisen ja puheen tasolla pitää olla sensitiivinen. Paikallisten kulttuuriin ja tapoihin tulee saada ymmärrystä osallisuuden kautta, ei ylhäältä päin. Liittyminen ja osallisuus vaativat paljon aikaa, että luottamus voi rakentua. On tärkeää myös ymmärtää, että tilanne vaihtelee maaseudulla ja kaupungilla. Maaseudulla on usein konservatiivisempaa.

Wi’am-keskuksen tarkoitus on luoda toivoa, mutta rauhantyötä on vaikea tehdä, sillä rauhanneuvottelut eivät edisty valtiotasolla. Rauha on vaikea kysymys, sillä se tehdään yhteisön ehdoilla ja työssä pitää olla erittäin sensitiivinen. Rauhantyötä tekevät ovat toisinaan mustalla listalla Israelin puolesta ja heidän poistumisensa maasta on tehty sen takia vaikeammiksi.

TARINOITA TODELLISUUDESTA

Miehitys ja siihen liittyvä selviytyminen, mutta myös uhriutuminen eivät ole ainoat tarinat Palestiinalaisalueelta. Niin epäjohdonmukaiselta kuin se kuulostaakin, on väistämätöntä kertoa itseään ja todellisuuttaan myös toisesta näkökulmasta. Monet tapaamamme ihmiset ovat oivaltaneet tämän. Tarinat kuolemasta ja miehityksestä eivät ole pelkästään traumatarinoita, vaan niiden avulla halutaan saada myös oma ääni kuuluviin. Monet paikalliset pitävät kansainvälistä huomiota tärkeänä. Monelta osin Betlehem näyttää ihan tavalliselta Lähi-Idän kaupungilta, jossa tehdään ostoksia, syödään ja tavataan ihmisiä. Vaikka kaikilla on tarina sodan todellisuudesta, on monen mielestä puhuttava muustakin.

Psychology Span perustaja Kaplanian on kirjoittanut ja tehnyt videoita uhriutumisesta. Tällä hetkellä hän tekee ystävänsä kanssa videota, jossa käsitellään leikkisästi uhriutumista. Videolla he taistelevat ystävänsä kanssa siitä, kumman trauma on pahempi. Tämän parodian on tarkoitus rikkoa tabuja ja lisätä keskustelua avoimuudesta. Hoidon vastaanottaminen on usein tabu ja hoitoon voidaan tulla vanhempien pyynnöstä. Kulttuurillisesti hoitoa leimaa myös tarve melko nopeaan ”exitiin” eli läpimurtoon. Tieto traumoista ja niihin liittyvistä stigmoista on muuttunut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana paljon, mutta sensitiivisyys on kuitenkin tärkeää.

Alueilla joissa kävimme on useita traumaperäisiä oireita ylläpitäviä riskejä: levottomuutta, köyhyyttä (yli 30 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella), näköalattomuutta sekä yhteisön ja yksilön ymmärryksen haasteita mielenterveyden ongelmien suhteen. Suureksi haasteeksi muodostuvat erityisesti historia ja sukupolviset traumat, joiden tarina toistuu kaikissa tapaamisissa.

Pidätykset, painajaiset ja ihmisten talojen tuhoaminen lisäävät epävarmuutta, mikä on hyvää maaperää traumaperäisten pulmien jatkumiselle. Pitkittynyt (P)TSD on taistele ja pakene -tilan muoto, jossa selviytymisen mekanismi on jäänyt päälle. Jo lapset oppivat sukupolvisesti, että ”taistelu” eri muodoissa on sitä, mitä heidän pitää tehdä. Kamppailu on paradoksi, sitä tarvitaan selviytymiseen, mutta se myös ylläpitää (P)TSD:n oireita.

Normaalin käsite on haastava Palestiinassa. Miehitys ja sen tapahtumat ovat poikkeama, mutta alueelle syntyneille se tuntuu normaalilta. Tästä syystä leireillä tehdään paljon työtä opettelemalla ihmisoikeuksia, jotta tiedettäisiin, mikä on poikkeavaa, sillä poikkeavasta on tullut täällä normaalia.

Länsimaisen psykiatrian näkökulmasta on vaikeaa, ja paikallisten mielestä miltei mahdotonta hahmottaa traumaa miehitysalueella. Työskennellessä ihmisten kanssa alueella pitää unohtaa hetkeksi tiedeperusteinen traumatyö ja liittyä ihmisten tapoihin, tarinoihin, kokemuksiin ja historiaan ja etsiä kulttuuri- ja uskontosensitiivisiä selviytymismekanismeja ihmisille. Kriisialueilta tulevien kokemuksia ei voi niputtaa yhden kokemuksen alle, sillä tälläkin alueella kokemuksia on lukuisia erilaisia. Sodan ja trauman kokemus on aina yksilöllinen, mutta oman kärsimyksen tuntemisesta on hyötyä, kun yritetään ymmärtää muiden kärsimystä, joka on kokemushorisonttimme ulkopuolella. Kliinisen hoidon sijaan varsinkin alkuvaiheessa tarvitaan enemmän sensitiivistä osallisuutta ja toivoa.

KRIISIALUEILTA TULEVIEN TRAUMAT SUOMESSA

Trauma on selviytymismekanismi, joka on hyvin riippuvainen ympäristöstä. Trauma on systeemisesti toimiva mekanismi, jossa ihminen pystyessään luomaan, muistamaan, kertomaan tarinaa ja kokiessaan olevansa turvassa, luo suhteita ja yhteisöjä, joissa traumaperäiset oireet ja PTSD:n vaikutus pienenevät.

Traumojen kompleksiset versiot muuttavat ihmisen persoonaa, neurologisia rakenteita ja tapaa hahmottaa maailmaa sekä uskomuksia todellisuudesta.

Suomessa traumaoireilu hahmottuu paljon yksilön patologian kautta, ja tulee hoidetuksi kliinisesti. Turvallisessa ja ennakoitavassa ympäristössä, jossa syntyy sosiaalisia suhteita, pystyvyyttä ja moninäkökulmaisuutta esimerkiksi taiteen ja harrastusten suhteen, tarjoutuu hyvät lähtökohdat traumojen hoitamiseen. Keskeisiä tarpeita hoitojärjestelmässämme on lisätä yhteisöllisiä hoitomuotoja ja rakentaa hoitoa sensitiivisemmin, taustat ymmärtäen. Ammattilaisten puolesta tarvitaan enemmän osallisuutta ja seurantaa, jotta ihmiset eivät eristäydy yhteisöistä, jotka hoitavat traumaa vakauttavassa vaiheessa jopa kliinistä hoitoa paremmin.

Länsirannalla opimme, miten trauma pysyy yllä ja sitä ylläpidetään ympäristössä erilaisten vaikuttamiskeinojen, oman yhteisön tarinoiden ja ennakoimattomuuden keinoin. Suomessa puhumme usein traumoista yksilöllisinä tapahtumia. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että varsinkin PTSD:n oireiden lieventyminen on sidoksissa ympäristöön, kuten myös oireiden paheneminen. Länsirannalla näyttäytyi varsin selvästi, miten jatkuva stressi- ja valppaustila, sukupolviset traumat, eri alueiden sijainti ja traumatarinat vaikeuttavat toipumista. Samaan aikaan miehitys alueella lisäsi myös toimijuutta, jolloin ihmissuhteiden laatu, sosiaaliset sidokset ja yhteisöt vähentävät PTSD:n syntymisen riskiä. Kriisialueilta Suomeen tulleilla on mahdollisuus elää useimmiten ilman ulkoista uhkaa, jolloin toimijuutta ja yhteisöllisyyttä lisäävien hoitomuotojen tulisi korostua.

Kriisialueilta Suomeen tulevien ihmisten hoidossa olisi hyvä huomioida kliinisen työn ohella edukaatio, kulttuuri- ja taidelähtöiset työskentelymenetelmät, osallisuus ja yhteisöllisyys, jotka vähentää eristäytymistä. Lääkehoidon ja huostaanottojen sijaan tulisi perustaa muun muassa tanssiryhmiä, tarinaryhmiä ja valokuvapajoja, joissa ihmiset voivat kokea olevansa osa tarinaansa ja muita ihmisiä.

Paikallisten toimijoiden tulisi Suomessa saada ymmärrystä ja tietoa elämästä kriisialueella niin, että erilaisten konfliktien aiheuttaman trauman monimuotoisuus tulisi ymmärrettäväksi ilman, että siitä tehtäisiin kuitenkaan tabua.

MAHDOTON TOIVO

Poistumme Checkpoint 300:n kautta, sillä bussi ei kulje muslimien juhlan takia. Joukko ihmisiä puristuu porteilta yhä tiiviimmin pieneen käytävään. On aamupäivä ja ihmisiä liikkuu vielä verrattain vähän verrattuna aamuyöhön, jolloin portin läpi yritetään päästä töihin Israeliin. Portin vierellä tunnelma tiivistyy ja edellä jonottavan lapsiperheen lapset tuntuvat katoavan ihmisjoukkoon. Kuumuus lisääntyy sisätiloissa ja ihmiset antavat kovaäänisesti ohjeita toisilleen. Ensimmäinen portti päästää kourallisen ihmisiä seuraavalle pisteelle, jossa tavarat läpivalaistaan ja kaikkien pitää kulkea metallinpaljastusportin läpi vihreällä valolla ennen kuin seuraava portti aukeaa. Automaattien jälkeen on vielä passintarkastus. Viidenkymmenen minuutin päästä olemme bussissa. Se on lyhyt aika, sillä pahimmillaan aikaa tarkastuspisteellä voi mennä kolmekin tuntia.

Tapaamme täydessä bussissa gazalaisen perheen, joka tunnistaa meidät suomalaisiksi. Isä ja poika ovat lähteneet matkaan isän ystävän ja tämän pojan kanssa Hebronista. Tämä on ensimmäinen kerta kun toinen pojista pääsee pois Gazasta. Kysymme, onko Gazasta vaikea päästä pois. Isä vastaa: ”Ei vaikeaa, vaan mahdotonta!” ja nauraa päälle.

Isän kommentti kuvaa hyvin ristiriitoja ja sosiaalisen todellisuuden paradokseja, joita Länsirannalla kohtasimme. Asiat, jotka ovat mahdottomia, voivat jonain päivänä toteutua. Epätoivo synnyttää toimijuutta ja toivoa, mikä on itseristiriita ja toistuu monissa kertomuksissa alueelta.

Alpa Aid & Travel tekee lahjoituksen tukeakseen Psychology Span tekemää kriisi- ja traumahoitoa paikan päällä. Alpha Aid & Travelin Tero Mäkinen on matkan toinen jäsen artikkelin kirjoittajan lisäksi.

KUVAT: JUSSI SUDENLEHTI, TERO MÄKINEN

KIITOKSET: PSYCHOLOGY SPA, SUOMEN PSYKOLOGINEN INSTITUUTTI, ALPHA AID & TRAVEL, MIKKO JORONEN, TUOMAS MUSTIKAINEN, EERO MÄNTYMAA, ALINA SUDENLEHTI

LÄHTEET

Elektroniset lähteet:

Breaking the silence

https://www.breakingthesilence.org.il

Gaza children’s mental health rapidly deteriorating

https://www.nrc.no/news/2019/march/gaza-childrens-mental-health-rapidly-deteriorating/

Lapsena vankilassa – Ahmed oli 14-vuotias, kun sotilaat hakivat hänet yöllä kotoaan

https://yle.fi/uutiset/3-10025665

Shutdown and Shutout: The Social Ecology of PTSD

https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-aftermath-trauma/201905/shutdown-and-shutout-the-social-ecology-ptsd

Space to play, West Bank refugee camps are facing a crisis of safety and square feet

https://www.dci-palestine.org/space_to_play

The Relationship between War Trauma, PTSD, Depression, and Anxiety among Palestinian Children in the Gaza Strip http://www.hsj.gr/medicine/the-relationship-between-war-trauma-ptsd-depression-and-anxiety-among-palestinian-children-in-the-gaza-strip.php?aid=11302

Trauma-related psychological disorders among Palestinian children and adults in Gaza and West Bank, 2005-2008 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2760509/

Kirjallisuus:

Jäljet kehossa, Bessel Van der Kolk (Viisas elämä 2017)

Kielletty kansa - elämää palestiinalaisaluella, Tuomas Mustikainen (Atena 2014)

Haastattelut:

Eero Mäntymaa, henkilökohtainen tiedonanto 2019

Jumana Kaplanian ja Elias Halabi, henkilökohtainen tiedonanto 2019

Haastattelut paikan mukaan (nimettöminä)

Wiam (Conflict and resolution center)

Aida camp

Dheisheh camp

PUSWP (Palestinian union of social workers and psychologist)

Videot:

We have dream to live safe

https://www.youtube.com/watch?v=mUi3bxsCwUE

Care with dignity

https://www.youtube.com/watch?v=8OiDZnpGUn0

Created By
Jussi Sudenlehti
Appreciate

Report Abuse

If you feel that this video content violates the Adobe Terms of Use, you may report this content by filling out this quick form.

To report a copyright violation, please follow the DMCA section in the Terms of Use.