Loading

Haastattelussa Ian Rogers teksti: erik rosendahl | kuvat: antti parkkinen

Ian Rogers.

Australialainen suurmestari Ian Rogers on Cathy-vaimonsa kanssa kiertänyt ahkerasti maailmaa 1970-luvulta alkaen, mutta Suomeen pariskunta ei vielä ole ehtinyt:

– Olimme tulossa Helsinkiin 90-luvun alussa, lentoliputkin oli jo hankittu, mutta perhepiirissä sattunut ikävä tapahtuma sai meidät perumaan matkan.

Pohjolan kesään Rogers oli kylläkin päässyt tutustumaan jo vuonna 1979 osallistuessaan Norjan Skienissä nuorten MM-turnaukseen:

– Siitä ei ole paljoakaan kerrottavaa, turnaus oli kaikkinensa suuri pettymys. Kolme vuotta aiemmin Groningenissa olin sentään taistellut MM-kullasta.

Tuolloin tasapelejä vierastanut australialainen meni häviämään kolme viimeistä peliään ja putosi kärkikahinoista kymmenenneksi. Saman pistesaaliin (7,5 / 13) hän keräsi Skienissä, millä heltisi 17. sija. Norjan MM-turnauksen jättiyllätys oli se, että ykkösrankattu, kahden vuoden takainen nuorten maailmanmestari ja tuleva supersuurmestari Artur Jusupov jäi niin ikään 7,5 pisteeseen.

Lähimpänä Suomea Rogers on kilpaillut Tallinnassa, jossa hän osallistui Paul Keresin muistoturnaukseen keväällä 1985. Tämän seikkailun käänteitä hän valottaa laajassa artikkelissaan, joka julkaistiin Shakissa 1/2020.

Ian Rogers syntyi vuonna 1960 Tasmanian Hobartissa, mutta perhe muutti Melbourneen pari vuotta myöhemmin. 24-vuotiaana hänestä tuli Australian kaikkien aikojen ensimmäinen suurmestari. (Sydneyssä syntynyt Walter Browne, suurmestari vuodesta 1970, muutti Yhdysvaltoihin jo kolmivuotiaana 50-luvun alussa. Vaikka Browne edusti Australiaa lyhyen aikaa 70-luvulla, hän loi maineensa nimenomaan yhdysvaltalaisena shakinpelaajana.)

Rogersin kaltaiset nuoret lahjakkuudet olivat 70-luvulla päässeet kansallisen valmennusohjelman piiriin. 80-luvulle tultaessa työ alkoi kantaa hedelmää kansainvälisten tittelien muodossa: nuorena kuollut matemaatikko Greg Hjorth ja Guy West ylsivät KvM-tasolle, Darryl Johansenista tuli KvM vuonna 1982 ja vielä suurmestarikin kolmetoista vuotta myöhemmin.

Helppoa kiinnitysten metsästäminen ei totisesti ollut, sillä Australian shakkielämä oli melko vaatimatonta ja vahvoja turnauksia järjestettiin tuhottoman kaukana. Lisäksi lentäminen oli erittäin kallista:

– Kun rahaa ei juurikaan ollut käytettävissä, kehitimme halvalla lentämisestä lähes taiteen. Darryl esimerkiksi hoksasi, että Yhdysvaltoihin pääsee edullisimmin, kun ostaa halvan lennon Sydneystä Fidzisaarille ja käyttää sitten kalastusaluksia saarien välillä aina Havaijille asti. Sieltä saattoi viimein lentää Los Angelesiin ”äkkilähdöllä” eli vain sata dollaria maksavalla standby-lipulla, Rogers muistelee.

Pitkiin matkoihin Rogers sai tottua jo debytoidessaan Australian olympiajoukkueessa Buenos Airesissa 1978, välimatka kun on hulppeat 12 000 kilometriä. Nuorukainen esiintyi ennakkoluulottomasti ja voitti mm. suurmestari Dragoljub Velimirovićin komeassa lyhytpelissä. Kaikkiaan olympiaedustuksia kertyi neljätoista aina vuoteen 2006 saakka. Näinä vuosina Rogers pelasi runsaat 150 peliä Australian puolesta, niistä enimmät ykköspöydällä.

Tuoreena suurmestarina Ian Rogers halusi panostaa shakkiin toden teolla. Niinpä hän päätti asettua Hollantiin juristiksi opiskelleen vaimonsa kanssa:

– Jo kolmenkymmenen vuoden ajan olemme Cathyn kanssa jakaneet aikamme Hollannin ja Australian kesken eli ”ulkomailla” on tullut oleskeltua!

Ian ja Cathy Rogers ovat tuttuja monista shakkiturnauksista.

Hollanti on tietenkin hyvä valinta, onhan kyseessä perinteikäs shakkimaa, josta on vaivatonta matkata muuallekin Eurooppaan. Tätä mieltä ovat olleet monet muutkin suurmestarit, esimerkiksi chileläinen Roberto Cifuentes, joka jopa osallistui uuden kotimaansa mestaruusturnaukseen 90-luvun alkupuolella.

Luonteva vertailukohde Rogersin uraa tarkasteltaessa on uusiseelantilainen suurmestari Murray Chandler, ikätoveri ja ystävä vuosikymmenten takaa. Yhteinen taival alkoi, kun Chandler kävi voittamassa Australian nuorten mestaruuden Rogersin nenän edestä vuonna 1974.

Kaverukset osallistuivat myös varhaisnuorten MM-turnaukseen Ranskassa 1976; Chandler otti hopeaa ja Rogers pronssia niukasti ennen 13-vuotiasta Garri Kasparovia, joka kukisti australialaisen mutta hävisi uusiseelantilaiselle.

– Tuolloin Murray oli asunut jo vuoden päivät Lontoossa. Hän oli lähtenyt Wellingtonista heti peruskoulun käytyään ja saapunut Eurooppaan todella vähin kantamuksin. Hänellä ei ollut edes kenkiä jalassaan!

Chandler oli suureksi avuksi, kun Rogersit alkoivat viettää aikaansa Euroopassa:

– Vuokrasimme huoneen Murrayn asunnosta Lontoossa. Hän antoi yhden painokkaan neuvon, jota shakkiammattilaisen oli syytä noudattaa: ”Never play in Hastings!” Neuvostoliiton turnauksetkin vielä menettelivät Hastingsin rinnalla, vaikka rautaesiripun takana useinkin sattui kaikenlaista yllättävää. Niinpä minäkin päätin kokeilla onneani Tallinnassa. En pärjännyt mitenkään hyvin, mutta epäilemättä Keresin muistoturnaus kasvatti minua shakinpelaajana.

Nykyään Chandler asustaa jälleen Uudessa-Seelannissa ja pitää shakkikeskusta Aucklandissa, ostamassaan kirkossa! Vanhoina hyvinä aikoina hänelläkin oli keinonsa lentää halvalla kotipuoleen:

– Murray osti lipun vain Lontoosta Roomaan Qantasin F1-lennolle ja otti ”transit cardin” joka pysähdyksellä kunnes kone oli perillä Sydneyssä!